Lounas- ja eväsasioita

Olen onnettoman huono tekemään eväitä töihin. Ei luulisi olevan mikään iso homma tehdä salaatti tai vastaava jääkaappiin illalla odottamaan mutta tuntuu se olevan. Olen yrittänyt skarpata: farinatan pyöräyttää nopeasti ja pilkkoo vaikka sivuun tomaattisalaatin, samaten linssikeiton keittää illalla hyvin pienellä vaivalla,

Työpaikkani vieressä sijainnut k-kauppa - ja sen mukana Porin keskustan paras vegevalikoima - lopetti ja pisti lounaspohdinnat uusiksi. Olen vähintään parina päivänä viikossa juossut kiireesti Isolinnaan hakemaan joko salaatin tai valmiin lämpimän ruoan tiskistä. Ravintolalounaaseen ei budjetti päivittäin riitä vaikka Porin keskustassa onkin useampi budjettilounaaseen sopiva ravintola (kuten erinomainen vegepaikka Tovi).

Suolainen piirakka on erinomainen ratkaisu lounasstressiin. Olen pari kertaa ottanut itseäni niskasta kiinni ja vääntänyt piirakan josta olen syönyt kolmena päivänä töissä. Pari viikkoa sitten ennen lumentuloa käytiin sunnuntaina suppilovahverometsässä. Suurin osa meni suoraan kuivuriin, osasta leivoin piirakan. Tällä viikolla eväänä oli erinomaisen hyvä tomaatti-mozzarellapiirakka jonka kehittelin googlettamalla löydetyistä ohjeista.

Pelasin varman päälle ja paahdoin tomaatteja uunissa jonkun aikaa. Tämä ei tietenkään ole välttämätöntä jos onnistut löytämään jostain tähän vuodenaikaan oikeasti kypsiä ja meheviä tomaatteja. Huomattavasti todennäköisempää tietysti kesällä.

Pohjassa on käytetty perunamuusijauhetta mutta voit tietysti tehdä ihan just sellaisen pohjan kuin itse haluat. Olen kovin mieltynyt tuohon perunapohjaan: tulee oikein mehevä.

TOMAATTI-MOZZARELLAPIIRAKKA

pyöreä vuoallinen

Pohja:
1 dl perunamuusijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
100 g voita
loraus kylmää vettä

Täyte:
noin kuusi tomaattia
yksi pallo mozzarellaa
2 rkl dijon-sinappia
2 rkl ranskankermaa
1 dl parmesaaniraastetta
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä

Viipaloi tomaatit, lado pellille, mausta suolalla ja pippurilla, lorota päälle oliiviöljyä. Paahda 120-asteisessa uunissa niin kauan kuin maltat: mulla taisi olla 1,5 tuntia.

Sekoita pohjan kuivat aineet ja nypi joukkoon voi. Lorauta vettä joukkoon sen verran että saat kasassa pysyvän taikinan. Painele piirakkavuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi.

Esipaista piirakkapohjaa 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä hetken aikaa ja levitä pohjalle ranskankerma, dijon-sinappi ja parmesaani. Lado viipaloitu mozzarella (mulla oli Pirkka parhaat -mozzarellaa, erinomainen tuote!) ja tomaatit piirakkapohjalle haluamaasi järjestykseen (tein kuvataiteellisesti ja muutenkin lahjattoman ihminen käsityksen "spiraalista"). Rouhi päälle mustapippuria. Paista 200-asteisessa uunissa tarvittavan kauan, mulla kesti 40 minuuttia. Anna jäähtyä, revi päälle basilikaa.

Fantastisen leivän vielä fantastisempi versio

Jokaisella ruoanlaittosuuntautuneella ihmisellä on varmaankin se yksi go to -keittokirja josta katsotaan kaikki perushommat. Aika monella on vissiin Ruutukokki tai yläasteen köksänkirja. Minulle se ainoa oikea on Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirja jonka maailman paras äitini Tuula-Marja osti tyttärelleen yo-lahjaksi silloin joskus sata tai 15 vuotta sitten. Joka kokin keittokirjasta on peräisin esim. tomaattimurskasta keitetty salsa jolla olen leijunut aika kauan ja väittänyt keksineeni sen itse. En ole. Sori.

Itsetehostukseen perustuva maineeni jonkinsortin leipojattarena johtuu vain ja ainoastaan yhdestä ohjeesta: Anna Bergenströmin fantastisesta leivästä. En ole keksinyt itse, ohjeen nimi kirjassa on oikeasti tuo. Ja on kyllä nimensä veroinen: onnistuu AINA. Olen kärsinyt puolet elämästäni mystisestä, suunnatonta huolta ja kipua aiheuttaneesta ihosairaudesta (joka parantui mystisesti reilu vuosi sitten, pitäisikin kirjoittaa tästä aiheesta) ja tämä oli monta vuotta ainoa leivontahomma johon kykenin koska - tadaa - fantastista leipää leipoessa käsiä ei laitetan kertaakaan taikinaan. Taikinaan ei kosketa lainkaan. Mikä onni ja pelastus! Pahimpina ihottuma-aikoina en saanut käsiä nyrkkiin ja jouduin käyttämään koko ajan joko puuvillahanskoja tai sideharsoa mätivien tautikäsieni peittona ja silti, koska olen jonkun sortin pösilö, leivoin. Kumihanskat puuvillahanskojen päällä. Tää on tää satakuntalainen luonteenlaatu jännittävä.

Sananen ennen ohjetta: tämä on hyvin varioituva ohje. Vegaaniseksi saa tietysti käyttämällä kasvimaitoa tai ihan vaan pelkkää vettä ja hunajan sijaan sokeria. Mukaan voi lisätä esim (kaikki testattu):
- muutaman porkkanan raasteena
- pari kourallista juustoa (tai vuustoa) raasteena
- purkin tomaattimurskaa (ja täten myös pari desiä vähemmän nestettä)

tai meidän viimeaikojen hitti jolla olen onnistunut tuottamaan sämpylöitä jotka suorastaan revitään pelliltä:
- tomaattipyrettä (ehkä puoli tuubia, pari pikkupurkkia tai isompi pikkupurkki)
- ruokalusikallinen valkosipulimurskaa
- tuoretta basilikaa ehkä viisi lehteä suikaleina
- mustapippuria myllystä pari kierrosta

Ja nyt se ohje. Ruotsalaisissa keittokirjoissa viljellään epäilemättä kosolti sanaa "kanske" koska Bergenströmin ja Tinan ja Lotten Thöngrenin ja Cajsa Vargin kirjojen suomennetuissa versioissa kehotetaan aina lisäämään "ehkä" jotain ruokaan. Olen huomioinut. Ohjeessa omat löpinäni suluissa.

Shoutoutit sille leivontakerralle kun leikkasin taikinaa hopeisella kakkulapiolla

FANTASTINEN LEIPÄ (ohje: Anna Bergenström)

5 dl huoneenlämpöistä vettä

1 dl kulutusmaitoa (voi laittaa vettä tai kasvimaitoa)

25 g hiivaa (tai pussi kuivahiivaa)

2 tl suolaa (jos lykkäät taikinaan juustoa, vuustoa tai tomaattipyrettä niin maista taikinaa, ei ehkä vaadi suolaa)

1 rkl hunajaa (tai sokeria)

12,5 dl vehnäjauhoja (tai grahamjauhoja tai täysjyväjauhoja tai KANSKE ruisjauhoja tai leseitä tai mitä kaapissa nyt sattuu olemaan)
vajaa 0,5 dl jauhoja leipomiseen

Mittaa vesi ja maito. Murenna hiiva kulhoon (jos käytät kuivahiivaa niin sekoita se jauhoihin) ja lisää suola ja hunaja. Kaada päälle hieman "maitovettä" (lainausmerkit Anna Bergenströmin). Sekoita puuhaarukalla (voit sekoittaa myös lastalla, mitään pahaa ei tapahdu), lisää loput maito-vesiseoksesta ja sekoita joukkoon jauhot (jos olet TUUNAILUUN TAIPUVAINEN niin tässä vaiheessa lisätään ne kaikki muut sinne joukkoon). 

Sekoita nopeasti löysä taikina. Ripottele noin kaksi ruokalusikallista vehnäjauhoja taikinan päälle, peitä kulho pyyheliinalla ja kohota 1-1,5 tunnin ajan (ei ol nii nokonuukaa, voi kohottaa esim. kuusi tuntia jos vaikka unohtaa koko asian, lisäksi hemmoteltuna kerrostaloasujana olen todennut että taikina kannattaa laittaa kohoamaan vessan lattialle koska siellä on lattialämmitys).

Kuumenna uuni 240-250 asteeseen. Ripottele leivinpöydälle (tunnetaan myös nimellä "pöytä") desin verran jauhoja. Kumoa kohonnut taikina varovasti jauhotettuun kohtaan (daa). Älä vaivaa! Hiivakuplat saavat jäädä taikinaan. Ripottele pinnalle vielä vähän jauhoja, ehkä (kanske) vajaat 0,5 desiä. Taputtele sitten taikinaa varovasti. Leikkaa nopeasti taikina 6-7 sentin levyisiksi kaistaleiksi. Leikkaa kaistaleista viistosti 2-3 osaa. Ei haittaa, vaikka leivistä ei tulisi samanmuotoisia, kunhan ne vain ovat suurin piirtein samankokoisia. Nosta palat pelleille (tästä setistä tulee kaksi pellillistä).

Paista leivät heti, työnnä uuniin yksi pelti kerrallaan (c'mon Anna....). Ensimmäinen pellillinen paistuu noin 20 minuutissa, toinen noin 17 minuutissa (ovat kyllä hyvin paikkansapitävät nämä ajat). Anna leipien jäähtyä peittämättä, jolloin kuoresta tulee rapea ja kaunis.

Ota jumalaiselta tuoksuvat leivät uunista, syötä perheelle tai syö itse, leiju järjettömässä omahyväisyyden kuplassa, rakasta itseäsi.

Sunnuntain tomaattikeitto

Viime viikolla joku yö ennen nukahtamista aloin yhtäkkiä sanoinkuvaamattomasti himoita joskus sata (eli ehkä kymmenen) vuotta sitten perusrepertuaariini kuulunutta tomaatti-pekonikeittoa. Ohje oli ehkä jostain blogista ja muistin ehkä mitä siihen tuli. Sunnuntaina iski leipomishinku ja tuoreiden sämpylöiden ja juusto-mustapippurileivän kanssa piti saada soppaa. Tähän aikaan vuodesta tuoreet tomaatit alkavat olla melko puisevia ja kalliita joten sovelsin italialaisesta tomaattimurskasta. Avot! Tomaattikeittojen reseptejä on tietysti blogit ja keittokirjat pullollaan mutta kaipa sinne vielä yksi joukkoon mahtuu.

Muutama huomio: keiton voi toki myös soseuttaa. Meillä siippa suhtautuu sosekeittoihin nihkeästi joten jätin rakenteen karkeahkoksi. Keitto on itsessään vegaaninen, meillä lisukkeet olivat melko eläinperäisiä joten pieleen meni tämäkin lihaton lokakuu. Jos haluaa pehmeämmän makuisen sopan, voi lopuksi lorauttaa joukkoon kermaa tai kasvikermaa. 

TOMAATTIKEITTO

Kolmelle yhdellä aterialle ja yhdelle vielä evääksi

Oliiviöljyä

Yksi iso sipuli

Haluamasi määrä valkosipulinkynsiä (laitoin kolme)

Tomaattipyrettä pikkupurkki tai tuubista sopiva määrä

Kaksi purkkia tomaattimurskaa + purkkien huuhteluvesi

Kasvisliemikuutio

Loraus balsamicoa

Savupaprikajauhetta

Chiliä

Mustapippuria

Sokeria

(Suolaa)

Tuoreita yrttejä (laitoin timjamia ja basilikaa kun niitä kasvaa yrttilaatikossa)

(kermaa)

Silppua sipuli ja valkosipuli, kuullota öljyssä. Lisää tomaattipyree ja murska, huuhtaise purkit vedellä ja kaada kattilaan (ehkä yksi purkillinen yhteensä). Lisää kasvisliemikuutio ja balsamico. Anna porista puolisen tuntia ja mausta. Maistele, lisää mausteita halutessasi. Soseuta jos haluat.

Keiton päälle voikin sitten lisäillä mitä huvittaa. Paahdetut kikherneet ja esim. auringonkukansiemenet sopivat hyvin. Meillä dyykattiin tällä kertaa jääkaapista pari siivua pekonia jotka paistettiin rapeiksi ja murusteltiin. Lisäksi oman annokseni päälle päätyi cheddarraastetta, ranskankermaa, timjamia, Ridderheimsin sweety drop -chilejä (vähemmän salainen paheeni, vitosen purkki) ja hiukan lisää mustapippuria. Erittäin hyvä!

Huonossa lisäkuvassa sunnuntain leipomukset.

Maailman paras sienipasta

There I said it. Maailman paras pasta, tai ainakin paras ikinä maistamani. Valitettavasti ohje ei ole omani vaan Saara Törmän, naisen joka kirjoitti myös mainion leivontakirjan Saa vaivata (ja Kaija Koon Kaunis rietas onnellinen -biisin joka on tosi omaperäisesti yksi ystäväni Veeran ja minun voimabiiseistä). Ohje ilmestyi alunperin Vihreä lanka -lehdessä syksyllä 2010 josta bongasin sen tuoreeltaan. Rakastan sienestämistä ja olen lapsuudesta asti (murrosikää lukuunottamatta koska miksi käydä sienessä kun voi räkiä maahan lähikaupan takana?) ravannut syksyt metsissä. Keväätkin kyllä silloin kun korvasieniä on löytynyt.

Viime vuosia lukuunottamatta en ole koskaan löytänyt oikeastaan kuin suppiksia. Pari vuotta sitten sitten oli uskomaton tattisyksy. Se oli uskomatonta: ajeltiin äidin kanssa kävelyvauhtia metsätietä pitkin ja aina kun huusin "NYT", äiti pysähtyi, minä hyppäsin kyydistä ja kävin hakemassa bongaamani tatit metsästä. Sain kuivattua niin paljon tatteja ja suppilovahveroita että niitä riitti pitkälti talven yli. Viime vuonna taas oli ihan surkeaa ja meni pahasti tunteisiin (kiukuttelin autossa matkalla kotiin). Tämän vuoden saldo on taas sitten ollutkin aika hyvä ja kantarelleja, tatteja ja rouskuja on löytynyt kivasti. Suppilovahveroita olen löytänyt kunnolla vasta kerran viime sunnuntaina ja maanantaina piti heti laittaa soosi tulille.

Pari sanaa ohjeesta: veganisointi on tietysti helppoa, sen kun vaihtaa hunajan sokeriksi ja kerman kasvikermaksi. Kastiketta kannattaa tarkkailla ja lisätä vettä jos menee liikaa kasaan. Itse huuhtelen aina tomaattimurskapurkit lorauksella vettä ja lisään ne kastikkeeseen. Mutta nyt siis:


MAAILMAN PARAS SIENIPASTA
(ilmestynyt Vihreä lanka -lehdessä 2010)

4-6 hengelle

1 l suppilovahveroita tai noin 50 g kuivattuja sieniä
300 g sipulia
2 tlk (à 400 g) tomaattimurskaa tai 1 kg tomaatteja
6 valkosipulinkynttä
1/2 dl rypsiöljyä
1 dl punaviiniä
1/2 dl soijakastiketta
10 aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl hunajaa
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1/2 tl mustapippuria
noin 1 tl suolaa
2 dl (kasvis)ruokakermaa

Lisäksi:

500 g pastaa
1/2 dl öljyä
2 valkosipulinkynttä
tuoretta basilikaa
(voimakasta juustoa, esimerkiksi mustaleimaemmentalia)

 Murenna kuivatut sienet ja kaada niiden päälle desi kiehautettua vettä. Jos käytät tuoreita sieniä, puhdista ja silppua ne.
Kuori ja silppua sipulit.
Jos käytät tuoreita tomaatteja, kalttaa ne, eli viillä kuoreen risti ja dippaa tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen. Vedä kuoret irti ja leikkaa kannat pois.
Kuori ja silppua valkosipulinkynnet.
Jos käytät tuoreita sieniä, kaada ne kattilaan ja paista, kunnes neste on haihtunut.
Lisää kattilaan öljy. Kuullota sipuleita ja sieniä (lisää nyt kuivatut sienet), kunnes sipuli on pehmeää ja saanut vähän väriä.
Kippaa kattilaan silputut valkosipulinkynnet ja kääntele hetki, kunnes valkosipuli tuoksuu. Älä polta.
Kaada joukkoon lohkotut tomaatit tai tomaattimurska ja viini.
Lisää silputut aurinkokuivatut tomaatit sekä kaikki loput kastikkeen aineet lukuun ottamatta kermaa.
Anna hautua kannen alla hiljaa poreillen noin tunnin ajan.
Lisää vähän ennen nauttimista kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku. Kastike saa maistua melko suolaiselta.
Keitä ja valuta pasta. Purista öljytilkan joukkoon muutama valkosipulikynsi.
Pirskota jokaisen pasta-annoksen päälle vähän öljyn ja valkosipulin seosta. Kruunaa komeus basilikasilpulla ja mahdollisella juustoraasteella.

Hyvä syy ottaa lasi ruonlaittoviiniä kun piti korkata pullo joka tapauksessa kastiketta varten

Tästä setistä syötiin maanantaina päivällisellä, siippa töissä tiistaina ja tänään jatkojalostin jämäsoosin piirakkaan. Kas näin: paketti Lidlin valmista voitaikinaa piirakkavuokaan, pannulle pari raastettua porkkanaa ja soosin jämät, seos pannulta vuokaan, päälle seos jossa puoli purkkia ranskankermaa, yksi muna, kourallinen raastettua cheddaria, mustapippuria, timjamia, suolaa ja savupaprikaa ja uuniin kunnes näyttää hyvältä. Ja kas, tuli evästä töihin pariksi päiväksi.

Insta-kuvan kuvateksti: "Kätevä emäntä menee sieltä missä aitaa ei ole"

Prosessi

Kirjoitin aikoinaan blogiin aikoinaan eli ihan just äsken eli kuusi ja puoli vuotta sitten isäni perunaohjeesta. Sittemmin ohje on levinnyt kavereideni keskuudessa aika tehokkaasti ja ilmeisesti ainakin joku on kutsunut sitä nimellä "Annin isän perunat". Meillä se on Hannun perunat. Ja Hannun perunoita ei todellakaan tehdä usein.

Siihen on useampi syy. Yksi liittyy nostalgiaan: ne lapsuuden lauantai-illat ovat tätä nykyä sellainen häivähdys jossain muistikentän reunalla ja pelkään että liikaa sörkkimällä hävitän ne vähätkin. Toinen syy on proosallisempi: arkena ei jaksa seistä tuntia hellan edessä, tunnin nämä nimittäin vähintään vaativat. Lisäksi minusta tulee tätä ruokaa valmistaessa sellainen kaukaisuuteen tuijottava infantiili pönttö jolta ei kannata kysyä mitään. Ei psyyke kestä sellaista kovin usein.

Hannun perunoita ei siis myöskään todellakaan valmisteta mistään uusista perunoista. Tähän aikaan vuodesta kaupassa oli aika uusia, ei tarvinnut kuoria. Parhaat tulee kyllä kuoriperunoista. Lisäksi tarvitaan
a) valkosipuli
b) kermaa (siis KERMAA, ei mitään ruokakermaa)
c) valurautapannu
d) virvokkeita kokille
e) voita tai gheetä ja oliiviöljyä
f) musiikkia (valitsemasi soittolista tai esim. Michael Kiwanukan uusin albumi)

Tänään päivällä töissä ruokaa miettiessäni muistin yhtäkkiä Hannun perunat ja sisimpääni levisi rauha. Laitoin ruokakauppavastuussa olevalle miehelle viestin "tekis mieli isän perunoita, keksi lisäke". Hain töistä tullessani viiniä, kotona pidin lapsen kanssa seiskaluokan luokkakuvien vertailun koska lapsen kuvat tulivat postissa (nykyajan lapsilla on kyllä tosi helppoa koska 90-luvulla ei ollut Snapchat-filttereitä ja esim. kaikki minusta ysärillä otetut kuvat ovat aivan kauheita), kaadoin lasin keskihintaista italialaista, aloin viipaloida perunoita ja valkosipulia. Tässä vaiheessa kello oli ehkä 16.40.

Kello 17: valurautapannu lämpeämään. Gheetä ja oliiviöljyä pannulle. Lämpö ensin seiskaan (induktion asteikko 4-9) että pannu lämpeää, sitten vitoselle. Ekat perunat pannulle.
Klo 17.05: pari viipaloitua valkosipulinkynttä joukkoon. Soimaan kolmatta kertaa tänään Palefacen uusi biisi koska kärkkymään tullut juniori ei ollut kuullut sitä vielä.
Klo 17.05-17.30: pannun tuijottamista. Perunan lisäämistä. Omien käsivarsien ihailua (olen ottanut tänä vuonna kaksi tatuointia enkä lakkaa ihailemasta niitä). Alman uuden biisin kuuntelu (hyvä). Lisää valkosipulia ja pari lorausta kermaa pannulle. Kerman pitää imeytyä perunoihin. Lapsuuden ajattelemista.
Klo 17.30: kaikki perunat lisätty pannulle (niitä oli pilkottuna pari litraa). Lisää kermaa. Viimeiset valkosipulit (yhteensä meni kahdeksan isoa kynttä). Cat Poweria soimaan. Lisää viiniä. Pannun tuijottamista. Kesän ajattelemista (viime tai ihan minkä vaan). Syksyn ajattelemista (viime).
Klo 17.45: viimeinen uuvutus. Viimeinen loraus kermaa. Perunain uuvuttaminen. Tässä vaiheessa niistä on tullut mössöä. Soittolista tarjoaa ruotsalaista punkia.

Nyt juuri tällä hetkellä kello on 18.17, siippa nosti juuri uunista vastuullaan olleet ribsit ja perunoiden koostumus on lähinnä toffeemainen. En tiedä kemiasta mitään enkä osaa sanoa miksi nämä perunat ovat parhaimmillaan kun pannun reunoilla alkaa nousta kirkasta nestettä mutta siitä tietää että sapuska on valmis. Hannun perunoiden salaisuus on se etteivät ne todellakaan ole valmiita siinä vaiheessa kun muiden ohjeiden mukaan kerma- tai valkosipuliperunat ovat valmiita. Näiden perunoiden kanssa mennään kohti ääretöntä ja sen yli.

Ystävät ja sunnuntait ja aurinkokuivattu tomaatti -tahna

Ei pahaa.

Olen suureksi ilokseni niin onnekas, että kuulun lukiosta asti yhtä pitäneeseen kaveriporukkaan. Kokoonpano on hiukan muuttunut vuosien varrella ja uusia ihmisiä ja puolisoita liittynyt mukaan mutta ydinporukka on sama. Näiden tyyppien kanssa ollaan kiroiltu samoilla kursseilla lukiossa, otettu muuankin nykypäivänä hieman pöyristystä herättävä kaverikuva, poseerattu lakit päässä Psyllin pihassa, opiskeltu ulkomailla ja eri puolilla Suomea, asuttu ties missä, myötäeletty lapsiperhearkea (minun kohdallani vähän muita aikaisemmin), juhlittu aika monet synttärit, polttarit, häät, läksiäiset, tuparit, vauvajuhlat, ristiäiset, nimijuhlat, valmistujaiset ja ties mitkä.

Muutaman viime vuoden sisällä on vieläpä tapahtunut sellainen onni että tosi moni meistä on päätynyt asumaan tänne alkuperäiselle kotipaikkakunnalle. Nykyään mahdollisuudet treffata ovat periaatteessa paremmat mutta käytännössä tapaamisten järjestäminen ei ole kovin helppoa niiden kuuluisien ruuhkavuosien takia (meinasin ruveta laskemaan kuinka monta lasta meillä yhteensä on mutten jaksanut).

Aikaisemmat baari-illat ja kotibileet ovat käytännön syistä vaihtuneet silloin tällöin pidettäviin brunsseihin: omakotitalollisilla on tilaa ja kukaan ei kuormitu liikaa kun kaikki tuovat jotain. Viime sunnuntaina juhlistettiin erään nuoren neidon kaksivuotispäivää ja perheensä uutta kotia.

Myös teiniä miellyttää

Oma kontribuutioni viime sunnuntain brunssipöytään oli Michael Ian Blackin How to be amazing -podcastin Ina Garten -jaksosta bongaamani aurinkokuivattu tomaatti -levite (ja juusto ja suolakeksit). Rakastan podcasteja ja olen päivittäin hämmentynyt siitä miten siistejä juttuja ihmiset tuottavat kuunneltavaksi (aika paljon kuuntelen kyllä tosi korkeakulttuurista true crime -osastoa). 

En ole kovinkaan perehtynyt Ina Gartenin ruokahommiin mutta podcastin perusteella linja on aika simppeli ja maanläheinen. Levite oli erittäin jees ja jää varmasti repertuaariin. Sovelsin vähän määriä oman jääkaapin sisältöön. Tahnasta ei tullut otettua parempaa kuvaa mutta se on tuota punertavaa mössöä keltaisessa kulhossa tuossa ylimmässä kuvassa.

AURINKOKUIVATTU TOMAATTI -LEVITE

kahdeksan aurinkokuivattua tomaattia

200g maustamatonta tuorejuustoa (käytin Philadelphiaa)

pari ruokalusikallista ranskankermaa

pari ruokalusikallista majoneesia 

yksi valkosipulinkynsi

loraus chilikastiketta (käytin Poppamiehen savuchiliä)

mustapippuria

suolaa

(kevätsipulia, en laittanut koska unohdin ostaa)

Lisää kaikki ainekset monitoimikoneen kulhoon tai taikinakulhoon jos käytät sauvasekoitinta. Soseuta, lisää loraus öljyä jos tuntuu liian paksulta. Anna maustua jääkaapissa.

Tahna sopi myös erinomaisesti ruusukaalin ja sienten kanssa pastan joukkoon

Ystäväpiiriini sattuu myös kuulumaan aivan erinomaisia ruoanlaittajia ja pöytä oli taas piukassa kaikkea mahdollista munakkaasta ja letuista kakkuun ja saaristoleipään ja katkaraputahnaan. Kyllä kelpasi syödä ja katsoa kun pikkulapset kirmasivat ympäriinsä.

Kissavahvistus Simo parkkeerasi siipan päälle

Joka kerta sunnuntaitapaamisesta kotiutuessa olo on älyttömän onnellinen ja kiitollinen. Ei sitä aina arjessa tajua miten hyvin on asiat kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa yhteys on lähestulkoon saumaton.

Syömismatka

Olen epämuodikkaan huono matkustelija ja viihdyn erinomaisen hyvin kotona. Suhtaudun muualle lähtemiseen lähinnä siltä kantilta että muualla on erilaisia ravintoloita ja ruokakauppoja. Esim. viime kesänä kävimme Mäntän kuvataideviikoilla ja Mäntässä oli ravintola josta sai sekä malesialaista, pizzaa ETTÄ kebabbia. Söimme kaikkia.

Tänä kesänä suunnattiin aavistuksen kauemmas ja lähdettiin Ahvenanmaalle. Suunnitelmana oli rauhoittua ja syödä: tämä toteutui. Ekan yön olimme Geta-vuoren laella leirintämökissä ja sitten pari päivää Maarianhaminassa.

Lähdimme reissuun heti koulujen päätyttyä maanantaina. Täytin samana päivänä sattumoisin vuosia ja nautin juhlan kunniaksi kahden euron kuohuviinilasillisen laivan pianobaarissa yhdeksältä aamulla. Ikimuistoista!

Otin synttärikuvan peilin kautta. 34, hyvä ikä.

Geta-vuoren mökissä oli a) kaksi kerrossänkyä b) pöytä c) kaksi muovituolia. Meidän jengin lisäksi leirintäalueella yöpyi ruotsalaisia reippaita ja urheilullisia boulderoijia jotka pelasivat lautapelejä yhteiskeittiössä ja nauroivat hereästi. Ensimmäisen illan syntymäpäiväillallinen (pastaa, tomaattikastiketta, purkkitonnikalaa) nautittiin ulkona. Oli aivan hyvää.

Vähän vinossa.

Leirintäalue ensimmäiseksi yöksi oli täydellinen ratkaisu. Siellä ei ollut mitään tekemistä joten istuskeltiin mökin terassilla, syötiin, juteltiin, teini makasi kerrossängyssä kuulokkeet päässä (onneksi netti toimi), luin Knausgårdia, join roseviiniä ja tuijotin merta. Reipashenkiset boulderoijatkin menivät aikaisin nukkumaan ja illalla oli täydellisen hiljaista. Jouduin tosin nukkumaan kerrossängyn yläpedissä.

Seuraavana päivänä ulkoilmahenkinen siippa johdatti meidät luontopolulle. Olen epäliikunnallinen ihminen joka mieluiten ehkä vaan lukisi ja tekisi ruokaa mutta tämä kannatti: mielettömät näköalat ja suht helppo reitti. Parin tunnin vaellus oli oikeasti kiva ja teinikin tykkäsi. Reippailun jälkeen parasta oli kyllä ehkä se, että parinkymmenen kilometrin päässä Getasta sijaitsevaan Stallhagenin panimoravintolaan ajoi 20 minuutissa ja hanasta sai kylmää olutta.

Lenkkarimuia Getalla

Stallhagen oli yksi etukäteen eniten odottamistani jutuista, niin paljon olin kuullut kehuja paikan lounaasta. Hinta-laatusuhde oli luvatun erinomainen: lounaslistalta kympillä papupihvejä (minä) ja pulled porkia (muut). Piti ostaa myös pari pulloa Stallhagenia paikan pienestä ruokakaupasta hotelliin. Olisi ollut myynnissä myös muuta; musiikkia harrastava nuoriso olisi halunnut jonkun paikallisen pumpun levyn mutta ankeana äitinä kieltäydyin ostamasta.

Ankaran googlettelun tuloksena päädyimme varaamaan kahdeksi yöksi huoneen Hotelli Savoysta. Sijainti oli tosi hyvä, keskusta ihan kivenheiton päässä. Oltiin etukäteen vähän haaveiltu fillaroinnista mutta hotellin kahdesta (!) pyörästä oli kerrallaan koko ajan paikalla vain yksi eikä jaksettu selvitellä vuokraamista. Maarianhaminan keskusta nyt tosin on niin pieni että kävellen näki ihan riittävän tehokkaasti kaiken.

Ekan Maarianhamina-illan ruokapaikaksi valikoitui kehuttu Pizza Diablo ihan lähinnä teinin mieliksi. Hän myöhemmin rankkasi pizzan koko reissun parhaaksi ruoaksi eli kai se sitten kannatti. Pizza olikin kyllä oikein hyvä ja paikka miellyttävä (ja seuraavana iltana ohikävellessämme terassilla istui kolmekymmentä huutavaa nuorisolaista eli illan valintakin meni ihan nappiin). Olen itse aika traditionaalisen pizzan ystävä mutta lapsi arvosti suuresti valintaansa jossa oli taco-maustettua jauhelihaa ja nachoja (nuoriso on pilalla).

Olen käynyt lapsena monta kertaa Ahvenanmaalla ja pari kertaa luokkaretkelläkin ja hatarien muistikuvieni mukaan Kastelholman linna oli näkemisen arvoinen. Keskiviikkona huristeltiin siis sinne ja samalla keikalla pääsin VIHDOINKIN käymään Smakbyssa. Kyllä kannatti! Kastelholmaa oli restauroitu sitten viime näkemän (eli ehkä kuudennen luokan luokkaretken) ja se oli tällaiselle historiasuuntautuneelle nörttijengille oikein oiva kohde.

Smakbyssa oli sattumoisin Michael itse paikalla kuvausryhmän kanssa (ja kolmisenkymmentä suomalaista eläkeläistä joille hän selitti listaa auki ja eläkeläiset tirskuivat kun Michael puhui hassusti suomea). Tilaamani kalapata oli niin hyvää että herra oli varmaan itse sen keittänyt. Tajusin myös etten tod ole mikään diginatiivi kun ajatus selfieen pyytämisestä aiheutti lähinnä nöyryytyksen ja hikoilun sekaista häpeää. En pyytänyt. Kuikuilin vaan kaukaa.

Smakbyn kalapataa ja riistajauhelihapihvejä

Matkalla takaisin Maarianhaminaan melkein ajettiin Taffelin tehtaanmyymälän ohi. Viime hetkellä rääkäisin niin lujaa että kuski tajusi kurvata pihaan. Ostin samana päivänä tehtyjä sipsejä ja pettymyksekseni en kyllä havainnut maussa mitään eroa vaikka olenkin hc-luokan sipsiharrastaja.

- Äiti, jos olis olemassa noin iso juustonaksu niin söisitkö?

- TODELLAKI

Käytiin keskiviikkona katsomassa myös pari hautausmaata (yksi pääharrastuksistani sipsien ohella), Eckerö ja lisäksi ostin aika helvetin kallista suolaa koska en kehdannut lähteä sisutus- ja lahjatavarakaupasta tyhjin käsin. Illan ruokapaikaksi valikoitui mukavasti kävelyetäisyydellä sijainnut Dino's Bar & Grill johon astuessamme tajusimme heti tehneemme oikean valinnan.

The Kristet Utseende!!!

Ravintolan eteisessä oli kuvia paikassa keikkailleista bändeistä ja muut seinäpinnat oli päällystetty kuolleiden muusikoiden kuvilla. Lista oli aika perus burgeri-salaatti-pihviosastoa mutta alkupalalistalta löytyi onneksi päiväkausia himoitsemiani savustettuja katkarapuja, sekä jälkikasvun että meitsin suosikkia. Kävin jokaisessa vastaantullessa ruokakaupassa kurkkimassa ja kaikissa myytiin itsepalvelutiskissä nimenomaan savustettuja katkarapuja. Koska Porissa, kysynpä vaan?!?

Siippa ja Megadethin Gar Samuelsson

Historiallinen hetki: lapsi kuuntelee äitiään. Huom: kuvakaappaus FB:sta, ehdotti merkitsemään ystäviä, näemmä ystäviä on joka puolella, esim. käsivarressani

Torstaina ennen Gracen lähtöä ehdittiin vielä vetää tehokas noin kahdeksan kilometrin päiväkävely, kahvitella ja löytää maailman parhaiten organisoitu kirpputori eli Maarianhaminan Emmaus. Gracella

luin kirjaa ja voitin bingosta muistaakseni 18 euroa. Grace on kyllä ruotsinlaivaksi harvinaisen siedettävä ja palvelutasoltaan aika mieletön: täyteenpakatussa laivassa samppanjabaarin baarimikko ehti maistattaa roseeta ja kertoa omat tax free -vinkkinsä. Lapsi sai mielettömän hienon alkoholittoman drinkin (ja minä mustikkasaisonin) ja on siitä lähtien himoinnut vastaavaa jokaisessa juomia tarjoilevassa kahvilassa ja ravintolassa.

Oli tosi kivaa kun lapsi oli pieni ja halusi kesälomareissulla viisi kertaa peräkkäin possujunaan mutta pakko myöntää että luonteelleni sopii huomattavasti paremmin tällainen teinin kanssa reissaaminen kun voi keskittyä ruokaan ja hautuumaihin. Ensi kesänä himottaisi vähän joku Viron saaret -turnee tai Tanska (EI LEGOLAND).