lauantai 23. joulukuuta 2017

The most wonderful time of the year


Joulu, juhlista jaloin (ja käsin!)! Pahoittelen radiohiljaisuutta. On täällä ruokaa tehty ja syöty ja ruoasta kirjoitettu mutta julkaisuun asti ei ole päästy. Sairastin mahataudin jonka yksityiskohdilta säästän teidät, sitten olen ollut töissä ja töiden jälkeen lähinnä maannut villahousut jalassa reporankana ja tuijottanut kattoa.

Tähän aikaan vuodesta on jotenkin sellainen olo että pitäisi kovasti kirjoittaa jouluruoasta ja tehdä sitä. En ole jouluihminen, en ole ikinä tehnyt laatikoita, en syö kinkkua. Vietämme joulun aina äitini kanssa joka on jonkun sortin jouluguru. Meillä on vuosien varrella muodostunut tarkka koreografia jossa äiti hoitaa kaikki ns. perinteiset setit ja minä leivon leivät, teen maksapateen, paistan ne helvetin lihapullat joista jankutin edellisessä postauksessa ja hoidan kevyet kasvislisäkkeet (tänä vuonna ruusukaalit ja sienet ja sipulit ja ehkä jotain muutakin jos vaan keksin Lidlin rehulaarein ääreillä mitä voisi tehdä).

Eilen alkoi illalla tehdä mieli jotain pientä suolaista. Itse asiassa mieleni tekevi jotain pientä suolaista ihan koko ajan. Se on vähän jo perheensisäinen vitsi. Laskeskelin joku päivä että meillä on keittiössä seuraavat suolapurkit: hieno merisuola (ruoanlaittoon), karkea merisuola (esim. porkkalaan), maustamaton Maldon pöytämausteena, yrtti-Maldon, BBQ-Maldon, järjettömän hintainen Maarianhaminasta ostettu chili-valkosipulisormisuola, savusormisuola ja Poppamiehen Vampyyrisuola ja Pekonisuola. Ei MITÄÄN JÄRKEÄ. Tunnen verisuonieni kuroutuvan hitaasti umpeen kun istun hiljaa paikoillani.

Päätin siis eilen leipoa juustokeksejä. Jouluna tulee jotenkin juhlavampi fiilis siitä että tunkee jo muutenkin täyteen kupuunsa jotain muuta kuin sipsejä. Näissä ei mene kauaa, ehti vääntää tällai aatonaattonakin ja tarvikkeet voivat hyvällä tuurilla löytyä heti kaapista. Sopivat naposteltavaksi, juustotarjottimelle tai viime hetken lahjaksi jos hikoilee sitä että naapuri toi kahvipaketin ja itsellä ei ollut mitään käsillä.

Kuvausrekvisiittana toimivat keittiöpyyheen ja tarjoilualustan sain joululahjaksi bestixeltäni bloggaajakuningatar Korhoselta. Hän käski avata heti, en mää ny muuten olis tietysti. Ihana puuvilla-pellavapyyhe on itselleni uuden Vanamo Deco -firman tuotos ja tilattu Weecosilta (Weecokselta? Weecos'lta? EMMÄÄ OSAA).






JUUSTOKEKSIT (pellillinen)

150g valitsemaasi juustoa raasteena: tein punaleimaemmentalista, myös gouda sopii, tai parmesaani jos olet joku RIKAS
100g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl suolaa (tai maun mukaan, jos oot joku hullu ni laita vaikka kaksi!)
1 tl mustapippuria

Nypi pehmeä voi ja muut ainekset sekaisin, lorauta vähän kylmää vettä joukkoon ja muotoile taikinasta pallo. Laita jääkaappiin jähmettymään. Jos haluat noudattaa autenttisia ohjeitani niin tee tässä välissä setti maksapateeta ja keskustele teini-ikäisen kanssa seurustelusta. Jaa taikina kahteen osaan, muotoile pötköksi ja leikkaa veitselle kiekoiksi joiden paksuus on noin sentti. Painele litteäksi ja heittele pellille. Paista 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.







Tällaisen kanssa hengailen keittiössä. Hän ei tykännyt kekseistä koska nykyajan nuorisolaisille ei KELPAA MIKÄÄN. Hänen paidassaan muuten lukee islanniksi "sama palkka samasta työstä".

lauantai 25. marraskuuta 2017

Vaihtoehtoja laatikoille: kolme kasvislisäkettä joulupöytään

Suhtaudun jouluruokiin hieman ristiriitaisesti. Lapsuudenkodissani sortteja oli noin tuhat laatikoista lasimestarinsilliin ja jälkiruoista kahdeksankiloiseen kinkkuun, ruokamäärä aika järjetön ja tähteitä tuhottomasti. Viime joulut olemme viettäneet kolmen sukupolven ja neljän hengen kesken ja satsanneet määrän sijasta laatuun: alkupalapöytä mäti-, kala- ja salaattivalikoimineen on ehdottomasti tärkein, lämpimistä ruoista ollaan jätetty joinakin vuosina kinkku jopa kokonaan pois (gulp! huonot suomalaiset!) ja sen sijaan pöydässä on ollut lammasta tai hirveä.

Henkilökohtainen jokajouluinen koetinkiveni on isoäidin lihapullat. Isoäiti teki niitä joka joulu (ja aina liian vähän!) eikä kirjannut ohjetta ylös. Olen tässä vuodesta 2004 yrittänyt saada niistä täsmälleen samanlaisia. Parina viime vuonna olen ollut aika lähellä: olennaista on hirven- ja possunlihan suhde, maustepippuri, paistettu sipuli ja tarpeeksi hidas paistaminen matalalla lämmöllä erittäin runsaassa voissa. Aihe aiheuttaa kevyttä stressiä mutta toisaalta on ihan kiva siinä aatonaaton iltana kevyesti paiseissa seisoa kaksi tuntia hellan edessä viinilasi kädessä ja tarkkailla lihapullien paistopintaa.

No entäs ne laatikot? Lanttulaatikkoa ja äidin tekemää kevyesti makeaa lihatonta makaronilaatikkoa syön, muita en. Viime vuosina olen koettanut keksiä joulupöytään kasvislisäkkeitä ja tässä jaan nyt kolme ohjetta laatikoiden vaihtoehdoiksi tai lisukkeiksi joulupöytään. Kaksi ohjeista on gluteenittomia ja vegaanisia, kolmas helposti sellaiseksi muokattavissa.





UUNISSA PAAHDETUT HERKKUSIENET

Aivan nerokas ohje. Sopivat lisukkeeksi, tuomaan lihaisaa rakennetta ja umamin makua esim. rameniin, tapaspöytään pikkunaposteltavaksi tai sitten voi syödä ihan vaan vaikka suoraan uunipelliltä kuten eräs tuntemani ihminen on joskus tehnyt.

500 g tuoreita herkkusieniä
1,5 dl oliiviöljyä
mustapippuria ja suolaa

Puolita herkkusienet jos ovat kovin isoja, pienet voi käyttää sellaisinaan. Puhdista. Sekoita sienten joukkoon kulhossa öljy, rouhi joukkoon mustapippuria myllystä ja mausta suolalla.

Kumoa sienet pellille ja tasoittele. Paahda 150-asteisessa uunissa tunti, pöyhi ja paahda vielä toinen tunti. Sienten pitää ruskistua, rutistua, muuttua rumiksi ja kodin täyttyä tuoksulla.



Behind the scenes



TÄYTETYT SIPULIT

Vegaanisen version saat jättämällä parmesaanin ja leivänmurut pois tai korvaamalla ne vuustolla ja gluteenittomalla leivällä. Esimerkkiohjeessa on käytetty neljää sipulia mutta määrät tuplaamalla ruokkii isommankin pesueen.

Neljä sipulia
Oliiviöljyä
Tuoretta pinaattia (käytin 65 gramman pussin babypinaattia)
Kaksi valkosipulinkynttä
Loraus kermaa
Leivänmuruja (jauhoin pienen sämpylän sauvasekoittimen tehosekoitinosalla)
Desin verran raastettua parmesaania
Mustapippuria ja suolaa

Leikkaa sipuleista "hattu" pois ja kuori sipulit. Keitä miedosti suolatussa vedessä kymmenisen minuuttia ja anna jäähtyä (itse kippasin lävikköön ja juoksutin päälle kylmää vettä). Kaivele sipuleista varovasti sisukset pois. Ei haittaa vaikka sipulit hajoaisivat tai pohja aukeaisi, pohjan saa helposti paikattua sipulinpalasella.

Kuullota pannulla öljyssä sipulien sisuksia hienonnettuna ja valkosipulia. Hienonna pinaattia - tai revi käsillä pienemmäksi - ja lisää pannulle. Kun pinaatti on pehmentynyt, lorauta mukaan kerma. Siirrä kulhoon ja lisää joukkoon parmesaani (jätä ehkä kolmasosa päälle ripoteltavaksi) ja leivänmurut. Lusikoi pikkulusikalla uunivuokaan aseteltujen sipulien sisään ja ripottele parmesaania päälle. Paista 200-asteisessa uunissa vartin verran tai kunnes sipulit ovat saaneet hieman väriä.





PAAHDETUT RUUSUKAALIT

Ah ruusukaali, tuo väärinymmärretty ristikukkaiskasvi (tarkastin Wikipedista, en mää nyt tällaisia asioita tiedä). Aika monen ruusukaali-inho johtuu kattilassa liian runsaassa vedessä mössöksi keitetyistä ruusukaaleista jotka ovat jotenkin muuttuneet vähän harmaiksi ja eivätkä maistu miltään paitsi vähän kitkerältä.

Ruusukaali on mielestäni ehdottomasti parhaimmillaan uunissa tai pannulla paahdettuna. Esimerkiksi pastan kanssa sopii loistavasti ruusukaali, jonka lehdet on irroteltu toisistaan ja paistettu kevyesti. Uunissa lisäke valmistuu helposti ja maistuu erinomaiselta.


Ruusukaalia (400 gramman rasia on hyvä kahdelle tai kolmelle muun ruoan ohessa, yksinään sen syö myös helposti ihan ohimennen...)
Oliiviöljyä
Suolaa ja mustapippuria

Huuhtele ruusukaalit, leikkaa kanta irti ja poista muutama päällimmäinen lehti. Halkaise kaalit jos ne ovat kovin isoja, pieniä ei tarvitse (putsaamisjätettä tulee yleensä aika paljon, joskus sen verran että teini huusi biojäteastiaan katsoessaan "KUKA ON HEITTÄNYT RUUSUKAALIA MENEMÄÄN"). Kippaa kulhoon, lorauta öljyä mukaan, suolaa ja pippuroi ja sekoita. Kaada uunipellille tai -vuokaan ja paahda 200-asteisessa uunissa vartin verran tai kunnes rakenne on kivan al dente ja väri kevyesti ruskea.






keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Meksikon vallankumous eli keskiviikon arkiruoka pöytään vartissa

Arkiruoka. Ikuinen dilemma. Pääsen aina välillä sellaiseen rytmiin että suunnittelen ruokalistan, teen isompia annoksia ja varaudun mutta sitten on näitä päiviä kun vaihdellaan miehen kanssa kesken päivän viestejä ("mitä me syödään tänään?", "en oo ajatellut, hirveä kiire", "mulla ei oo yhtään ideaa", "joku salaatti?", "joo mä käyn kaupassa") ja löydän itseni klo 16.15 tuijottamassa Otavankadun K-kaupan proteiinivalikoimaa pää täysin tyhjänä. Ostin sitten kanaa ja kurkun (ja sipsejä ja suklaata).

Kotona kysyin mieheltä että maistuisko aasialainen vai meksikolainen (hän huusi "mexicóooo"). Paistoin kanat, pilkoin rehut, murustelin päälle nachoja, kaivoin jääkaapista ranskankermaa, Koskenlaskijan cheddarkastiketta (ihan loistava tuote!), Sriracha-majoneesia (toinen loistava tuote) ja salsaa. Vartin päästä kotiintulosta syötiin. Ruokapöydässä keskustelimme ruoan nimestä ja päätimme kutsua sitä Meksikon vallankumoukseksi. Tämänkaltaisia ohjeita on netissä tietysti valtavasti ja monella tästä oma versionsa, meillä mentiin nyt näin. Ohjehan on valtavan muunneltava ja proteiiniksi voi käyttää mitä haluaa.

Maustamisesta: olen korvannut kaupan valmiit texmex-mausteseokset itsetehdyllä jo useampi vuosi sitten: maku on parempi ja säilöntäaineita puhdas nolla. Jonas Crambyn loistavasta kirjasta Texmex alusta alkaen löytyi aikoinaan Fuego Spice Mix jota teen aika ajoin purkillisen varastoon. Siihen tarvitaan

3 rkl paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
1 tl valkopippuria
1 rkl mustapippuria
1 rkl valkosipulijauhetta
1 rkl chilijauhetta
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl suolaa

Sekoita kaikki aineet ja säilytä ilmatiiviissä tölkissä. Säilyy tosi hyvin mutta luultavasti kuluu aika nopeasti.



MEKSIKON PIKAJUNA eli keskiviikon nopea texmex-salaatti

400 g broilerinfileetä (tai vaikka nyhtistä, jauhelihaa, soijasuikaleita tai mitä haluatkaan)
Pari ruokalusikallista texmex-mausteseosta

Salaattiruukku (meillä Järvikylän piian ja rengin salaatti, voit käyttää haluamaasi tai useampaa sekaisin)
Rasia kirsikkatomaatteja
Punasipuli
Puolikas kurkku
Suippopaprika
Kourallinen nachoja

Paista kana kypsäksi, mausta ja anna jäähtyä hetken aikaa. Revi salaatti kulhoon tai vadille, leikkaa punasipulista puolikkaita renkaita, puolita kirsikkatomaatit ja viipaloi kurkku. Lado salaatin päälle, heittele kanat päällimmäiseksi ja murusta nachoja päälle. Tarjoile valitsemiesi kastikkeiden kanssa. Tunne olosi erinomaiseksi koska olet taas saanut yhden arkiruoan pöytään. Ota jälkiruoaksi suklaata.



Sinne meni.

torstai 16. marraskuuta 2017

Leiväntuoksuiseksi äidiksi 34-vuotiaana eli temppu ja miten se tehtiin

Olen aikaisemmin ainakin sämpylöistä horistessani maininnut etten ole mikään leipuri, en ole ikinä ollut. Osittain asia on johtunut iho-ongelmista, osittain siitä että leivän ostaminen kaupasta on tuntunut ajankäytöllisesti ja taloudellisesti järkevämmältä kuin leipominen. Kunnes tuli syksy 2017.



TEIN ITE terv. leso


Leipomiskiinnostus on nostellut päätään aina välillä. Ajatus on kiinnostanut mutta olen silti pidättäytynyt siinä fantastisessa leivässä, pataleipätestailuissa ja vuosia sitten bongaamassani durumleivässä (kaikille ohjeille yhteistä on se, ettei niitä tehdessä tarvitse koskea taikinaan). 

Tuossa taannoin Tampereella vieraillessani kirjakaupassa osui käteen Teemun ja Markuksen leipäkirja ja se oli sitten ns. menoa. Kirja on ihana: kaunis, taitto on rauhoittava, kuvat hienoja, oheistekstiä informatiivisia ja ennen kaikkea ohjeet toimivia. Kirja perehdyttää hyvin leivänteon saloihin ja on tekijöiden melko mykistävästä tietotasosta huolimatta tarpeeksi selkeä ja helposti lähestyttävä jotta noviisikin uskaltaa kokeilla.

Olen testannut kirjasta muutamaa juurileipähommaa mutta omasta toheloudestani johtuen niillä testailuilla ei kannata lähteä keulimaan. Yksi hiivapohjainen ohje on sen sijaan räjäyttänyt pankin ja saanut aikaan sen, että teini kysyi eilen teatteritreeneistä tullessaan varovasti "miksi sää leivot nykyään koko ajan". Siksi - lapseni ja lukijat - koska itseleivotun leivän syömisestä tulee kaikkivoipa olo. Taikinan vaivaaminen on terapeuttista ja ihanaa. Leivän nousemisen tarkkaileminen on superkiinnostavaa. Olen tosi hyvä tuijottamaan seinää ja olemaan tekemättä mitään joten puoli tuntia leipätaikinan vaivaamista käsin ei tunnu missään (on meillä yleiskonekin mutta vaivaan mieluummin käsin, lisäksi kuvittelen että käsivarsiini tulee Madonna-muskelit ihan vaan jos leivon tarpeeksi).



Tässä kuvassa yritän olla katu-uskottava taikinamuia


Homman nimi on parmesaani-mustapippurileipä. Olen todistetusti ja oivin lopputuloksin käyttänyt parmesaanin lisäksi sekä musta- että sinileimaemmentalia. Kirjan saatteessa sanotaan seuraavaa: "Äärimmäisen aromaattinen. Hieman kuin briossi, mutta kevyempi. Nopea leipoa, huikea tuoksu, kun leivän ottaa uunista. Kokeile paahtoleivän tyyliin." Allekirjoitan kaiken. 


PARMESAANI-MUSTAPIPPURILEIPÄ

1 iso tai kaksi pienempää

Taikina
10 dl vehnäjauhoja
vajaat 6 g kuivahiivaa
vajaat 3 tl suolaa
0,3 dl sokeria
50 g voisulaa
3 kananmunaa
2,5 dl kylmää vettä
170 g parmesaania raastettuna
0,5 tl jauhettua mustapippuria (olen kyl rouhinut vaan myllystä randomilla)

Yhdistä kaikki aineet kulhossa ja vaivaa taikinaa noin 15 minuuttia. Taikina saa jäädä hyvin löysäksi siten, että se takertuu kulhoon. 

Siirrä taikina hyvin voideltuun vuokaan ja anna nousta liinalla peitettynä.

Lämmitä uuni 170-asteiseksi. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, paista uunissa 20-30 minuuttia, kunnes väri on kullanruskea.

Ota leipä heti paistamisen jälkeen pois vuoasta. Jäähdytä ritilällä, ilman liinaa.


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Itsetunnon pelastus eli itse tehty snickers

Hei! Sinä! Valittavatko läheisesi ettei kotona "ole koskaan mitään hyvää"? Vai onko kotona tosi usein paljon kaikkea hyvää mutta haluat lyödä silti kaikille luun kurkkuun? Oletko sinä tai joku lähipiiriisi kuuluva ihan käsittämättömästi sokerin perään? Oletko vähän itsetuhoinen? Tunnetko vastustamatonta halua sulattaa vaahtokarkkeja kondensoituun maitoon? Tämä ohje on juuri sinulle.



Alku tää voi olla kaiken kauniin


Tähän, niin kuin moneen muuhunkin hyvään ohjeeseen liittyy toki tarina. Ohje on julkaistu alunperin Hesarissa 6.2.2014 josta bongasin sen heti tuoreeltaan. Noihin aikoihin kuvittelin jälleen kerran olevani sellainen hyvä ja kärsivällinen äiti joka jaksaa kokkailla herkkuja lapsen kanssa ja päätinkin siis tuolloin heti että tätä me tehdään. Oikeasti hermot meni molemmilla heti, tuolloin yhdeksänvuotiaan kärsivällisyys ei riittänyt suklaan sulattamiseen ja loppujen lopuksi tein koko homman yksin (nyttemmin olen oppinut etten todellakaan ole mikään pikkuapurin kanssa iloiten keittiössä -äiti vaan yksin keittiössä viinilasin ja soittolistan kanssa älkääkä puhuko mulle mitään -äiti). 

Itselleni tyypilliseen tapaan mainostin varmaan "vaatimattomasti" Facebookissa tehneeni monimutkaista jälkiruokaa. En siis todellakaan ole mikään jälkiruokakokki enkä kakkuleipuri. Enkä pullaleipuri. En ole varmaan itse asiassa leiponut pullaa kertaakaan yläasteen köksäntuntien jälkeen. Siksi teen aina vähän suhteettoman numeron näistä jälkiruokapyrkimyksistäni. Joskus sitten myöhemmin olin suistunut jostain syystä johonkin itsesäälin kohtuuttomaan kuiluun jossa tietysti märisin olevani laiska ja huono ihminen. Tähän ystäväni Tuomas kommentoi "sä teit sentään hei itse kerran snickersiä". Tämä kommentti kohensi oloani huomattavasti. Itsetehty snickers siis parantaa itsetuntoa ja voi pelastaa heikolla hetkellä! Tässä ohjeessa on juuri sen verran rasittavaa näpertelyä ja useampi vaihe että lopputuloksen edessä voi hymistä itseriittoisena "minä tein sen".

Joku näppärä ja synnintuntoinen voi laskea paljonko tässä on kaloreita, itse en todellakaan halua. Olen ollut melkein viikon flunssassa ja tämä oli juuri se mitä tarvitsin: sokeria, sokeria, sokeria ja sokeria. Ja se todella toimii! Tulin itse paremmalle tuulelle - myös siitä että jämiä jäi sillain sopivasti että söin äsken kondensoituun maitoon dipattua maitosuklaata välipalaksi - ja perhe arvosti sitä kun tein kerrankin jotain makeaa. WIN-WIN-WIN!




ITSE TEHTY SNICKERS (julkaistu alunperin Hesarissa 6.2.2014 nimellä Snikkeri-patukat)

12 kpl

1. ja 4. kerros:
400g maitosuklaata

2. kerros eli pähkinänougat:
1½ dl kondensoitua maitoa
100 g isoja valkoisia vaahtokarkkeja (12 kpl)
½ dl sileää maapähkinävoita
1½ dl suolapähkinöitä (100 g)

3. kerros, kinuski:
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
2 rkl voita

 Ota esille noin 30 cm pitkä leipävuoka ja vuoraa se parilla kolmella kerroksella tuorekelmua. Kelmu voi roikkua vuoan reunojen yli.
 Valmista ensin kinuski. Mittaa kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri. Keitä noin 10 minuuttia, kunnes seos on kauniin ruskeaa ja sakeaa. Sekoita joukkoon voi. Jäähdytä ja laita kylmään.
 Valmista pähkinänougat. Rouhi suolapähkinöitä veitsellä hieman (osa pähkinöistä voi jäädä kokonaisiksi) ja jätä ne odottamaan.
 Mittaa pinnoitettuun kattilaan kondensoitu maito ja vaahtokarkit. Kuumenna keskilämmöllä koko ajan sekoitellen (muuten kondensoitu maito palaa helposti pohjaan), kunnes vaahtokarkit ovat täysin sulaneet.
 Sekoita joukkoon maapähkinävoi. Ota kattila liedeltä ja lisää suolapähkinät. Sekoita tasaiseksi ja jätä jäähtymään.
 Paloittele 200 g suklaata muovikulhoon. Sulata suklaa mikrossa sekoittaen pienin väliajoin. Kaada suklaa leipävuokaan tuorekelmun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Laita vuoka pakastimeen tai jääkaappiin, kunnes suklaa on täysin jähmettynyt.
 Lusikoi hieman jäähtynyt, mutta vielä notkea pähkinänougat suklaakerroksen päälle ja tasoita. Laita vuoka jälleen jääkaappiin tai pakastimeen, jotta nougat kovettuu.
 Lusikoi nougat-kerroksen päälle kylmä kinuski, tasoita ja laita vuoka jälleen pakastimeen tai jääkaappiin.
 Sulata toiset 200 g suklaata ja kaada se tasaiseksi kerrokseksi kinuskin päälle. Laita vuoka taas pakastimeen tai jääkaappiin.
 Kun patukkakakku on kovettunut, nosta se kelmun avulla työlaudalle. Leikkaa patukoiksi terävällä, ohutteräisellä veitsellä. Patukat ovat parhaimmillaan, kun ne saavat pehmentyä leikkaamisen jälkeen huoneenlämmössä.



Ei järin valokuvauksellista, oikein hyvää


P.S. Laitoin muuten blogille pystyyn omat FB-sivut, löytyvät nimellä Nainen ja artisokka. Linkkailen sinne blogitekstejä ja kaikkea kiinnostavaa ruokaan liittyvää jolla en kehtaa kuormittaa henkilökohtaisia fb-kavereitani (siis tiesittekö että kaikkien ihmisten koko elämä ei pyöri ruoan ympärillä?!? Mielestäni erikoista).

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Lounas- ja eväsasioita

Olen onnettoman huono tekemään eväitä töihin. Ei luulisi olevan mikään iso homma tehdä salaatti tai vastaava jääkaappiin illalla odottamaan mutta tuntuu se olevan. Olen yrittänyt skarpata: farinatan pyöräyttää nopeasti ja pilkkoo vaikka sivuun tomaattisalaatin, samaten linssikeiton keittää illalla hyvin pienellä vaivalla,

Työpaikkani vieressä sijainnut k-kauppa - ja sen mukana Porin keskustan paras vegevalikoima - lopetti ja pisti lounaspohdinnat uusiksi. Olen vähintään parina päivänä viikossa juossut kiireesti Isolinnaan hakemaan joko salaatin tai valmiin lämpimän ruoan tiskistä. Ravintolalounaaseen ei budjetti päivittäin riitä vaikka Porin keskustassa onkin useampi budjettilounaaseen sopiva ravintola (kuten erinomainen vegepaikka Tovi).

Suolainen piirakka on erinomainen ratkaisu lounasstressiin. Olen pari kertaa ottanut itseäni niskasta kiinni ja vääntänyt piirakan josta olen syönyt kolmena päivänä töissä. Pari viikkoa sitten ennen lumentuloa käytiin sunnuntaina suppilovahverometsässä. Suurin osa meni suoraan kuivuriin, osasta leivoin piirakan. Tällä viikolla eväänä oli erinomaisen hyvä tomaatti-mozzarellapiirakka jonka kehittelin googlettamalla löydetyistä ohjeista.

Pelasin varman päälle ja paahdoin tomaatteja uunissa jonkun aikaa. Tämä ei tietenkään ole välttämätöntä jos onnistut löytämään jostain tähän vuodenaikaan oikeasti kypsiä ja meheviä tomaatteja. Huomattavasti todennäköisempää tietysti kesällä.

Pohjassa on käytetty perunamuusijauhetta mutta voit tietysti tehdä ihan just sellaisen pohjan kuin itse haluat. Olen kovin mieltynyt tuohon perunapohjaan: tulee oikein mehevä.




TOMAATTI-MOZZARELLAPIIRAKKA

pyöreä vuoallinen

Pohja:
1 dl perunamuusijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
100 g voita
loraus kylmää vettä

Täyte:
noin kuusi tomaattia
yksi pallo mozzarellaa
2 rkl dijon-sinappia
2 rkl ranskankermaa
1 dl parmesaaniraastetta
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä

Viipaloi tomaatit, lado pellille, mausta suolalla ja pippurilla, lorota päälle oliiviöljyä. Paahda 120-asteisessa uunissa niin kauan kuin maltat: mulla taisi olla 1,5 tuntia.

Sekoita pohjan kuivat aineet ja nypi joukkoon voi. Lorauta vettä joukkoon sen verran että saat kasassa pysyvän taikinan. Painele piirakkavuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi.

Esipaista piirakkapohjaa 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä hetken aikaa ja levitä pohjalle ranskankerma, dijon-sinappi ja parmesaani. Lado viipaloitu mozzarella (mulla oli Pirkka parhaat -mozzarellaa, erinomainen tuote!) ja tomaatit piirakkapohjalle haluamaasi järjestykseen (tein kuvataiteellisesti ja muutenkin lahjattoman ihminen käsityksen "spiraalista"). Rouhi päälle mustapippuria. Paista 200-asteisessa uunissa tarvittavan kauan, mulla kesti 40 minuuttia. Anna jäähtyä, revi päälle basilikaa.




sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Fantastisen leivän vielä fantastisempi versio

Jokaisella ruoanlaittosuuntautuneella ihmisellä on varmaankin se yksi go to -keittokirja josta katsotaan kaikki perushommat. Aika monella on vissiin Ruutukokki tai yläasteen köksänkirja. Minulle se ainoa oikea on Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirja jonka maailman paras äitini Tuula-Marja osti tyttärelleen yo-lahjaksi silloin joskus sata tai 15 vuotta sitten. Joka kokin keittokirjasta on peräisin esim. tomaattimurskasta keitetty salsa jolla olen leijunut aika kauan ja väittänyt keksineeni sen itse. En ole. Sori.




Itsetehostukseen perustuva maineeni jonkinsortin leipojattarena johtuu vain ja ainoastaan yhdestä ohjeesta: Anna Bergenströmin fantastisesta leivästä. En ole keksinyt itse, ohjeen nimi kirjassa on oikeasti tuo. Ja on kyllä nimensä veroinen: onnistuu AINA. Olen kärsinyt puolet elämästäni mystisestä, suunnatonta huolta ja kipua aiheuttaneesta ihosairaudesta (joka parantui mystisesti reilu vuosi sitten, pitäisikin kirjoittaa tästä aiheesta) ja tämä oli monta vuotta ainoa leivontahomma johon kykenin koska - tadaa - fantastista leipää leipoessa käsiä ei laitetan kertaakaan taikinaan. Taikinaan ei kosketa lainkaan. Mikä onni ja pelastus! Pahimpina ihottuma-aikoina en saanut käsiä nyrkkiin ja jouduin käyttämään koko ajan joko puuvillahanskoja tai sideharsoa mätivien tautikäsieni peittona ja silti, koska olen jonkun sortin pösilö, leivoin. Kumihanskat puuvillahanskojen päällä. Tää on tää satakuntalainen luonteenlaatu jännittävä.

Sananen ennen ohjetta: tämä on hyvin varioituva ohje. Vegaaniseksi saa tietysti käyttämällä kasvimaitoa tai ihan vaan pelkkää vettä ja hunajan sijaan sokeria. Mukaan voi lisätä esim (kaikki testattu):
- muutaman porkkanan raasteena
- pari kourallista juustoa (tai vuustoa) raasteena
- purkin tomaattimurskaa (ja täten myös pari desiä vähemmän nestettä)

tai meidän viimeaikojen hitti jolla olen onnistunut tuottamaan sämpylöitä jotka suorastaan revitään pelliltä:
- tomaattipyrettä (ehkä puoli tuubia, pari pikkupurkkia tai isompi pikkupurkki)
- ruokalusikallinen valkosipulimurskaa
- tuoretta basilikaa ehkä viisi lehteä suikaleina
- mustapippuria myllystä pari kierrosta

Ja nyt se ohje. Ruotsalaisissa keittokirjoissa viljellään epäilemättä kosolti sanaa "kanske" koska Bergenströmin ja Tinan ja Lotten Thöngrenin ja Cajsa Vargin kirjojen suomennetuissa versioissa kehotetaan aina lisäämään "ehkä" jotain ruokaan. Olen huomioinut. Ohjeessa omat löpinäni suluissa.



Shoutoutit sille leivontakerralle kun leikkasin taikinaa hopeisella kakkulapiolla


FANTASTINEN LEIPÄ (ohje: Anna Bergenström)

5 dl huoneenlämpöistä vettä
1 dl kulutusmaitoa (voi laittaa vettä tai kasvimaitoa)
25 g hiivaa (tai pussi kuivahiivaa)
2 tl suolaa (jos lykkäät taikinaan juustoa, vuustoa tai tomaattipyrettä niin maista taikinaa, ei ehkä vaadi suolaa)
1 rkl hunajaa (tai sokeria)
12,5 dl vehnäjauhoja (tai grahamjauhoja tai täysjyväjauhoja tai KANSKE ruisjauhoja tai leseitä tai mitä kaapissa nyt sattuu olemaan)
vajaa 0,5 dl jauhoja leipomiseen

Mittaa vesi ja maito. Murenna hiiva kulhoon (jos käytät kuivahiivaa niin sekoita se jauhoihin) ja lisää suola ja hunaja. Kaada päälle hieman "maitovettä" (lainausmerkit Anna Bergenströmin). Sekoita puuhaarukalla (voit sekoittaa myös lastalla, mitään pahaa ei tapahdu), lisää loput maito-vesiseoksesta ja sekoita joukkoon jauhot (jos olet TUUNAILUUN TAIPUVAINEN niin tässä vaiheessa lisätään ne kaikki muut sinne joukkoon). 

Sekoita nopeasti löysä taikina. Ripottele noin kaksi ruokalusikallista vehnäjauhoja taikinan päälle, peitä kulho pyyheliinalla ja kohota 1-1,5 tunnin ajan (ei ol nii nokonuukaa, voi kohottaa esim. kuusi tuntia jos vaikka unohtaa koko asian, lisäksi hemmoteltuna kerrostaloasujana olen todennut että taikina kannattaa laittaa kohoamaan vessan lattialle koska siellä on lattialämmitys).

Kuumenna uuni 240-250 asteeseen. Ripottele leivinpöydälle (tunnetaan myös nimellä "pöytä") desin verran jauhoja. Kumoa kohonnut taikina varovasti jauhotettuun kohtaan (daa). Älä vaivaa! Hiivakuplat saavat jäädä taikinaan. Ripottele pinnalle vielä vähän jauhoja, ehkä (kanske) vajaat 0,5 desiä. Taputtele sitten taikinaa varovasti. Leikkaa nopeasti taikina 6-7 sentin levyisiksi kaistaleiksi. Leikkaa kaistaleista viistosti 2-3 osaa. Ei haittaa, vaikka leivistä ei tulisi samanmuotoisia, kunhan ne vain ovat suurin piirtein samankokoisia. Nosta palat pelleille (tästä setistä tulee kaksi pellillistä).

Paista leivät heti, työnnä uuniin yksi pelti kerrallaan (c'mon Anna....). Ensimmäinen pellillinen paistuu noin 20 minuutissa, toinen noin 17 minuutissa (ovat kyllä hyvin paikkansapitävät nämä ajat). Anna leipien jäähtyä peittämättä, jolloin kuoresta tulee rapea ja kaunis.




Ota jumalaiselta tuoksuvat leivät uunista, syötä perheelle tai syö itse, leiju järjettömässä omahyväisyyden kuplassa, rakasta itseäsi.


tiistai 3. lokakuuta 2017

Sunnuntain tomaattikeitto

Viime viikolla joku yö ennen nukahtamista aloin yhtäkkiä sanoinkuvaamattomasti himoita joskus sata (eli ehkä kymmenen) vuotta sitten perusrepertuaariini kuulunutta tomaatti-pekonikeittoa. Ohje oli ehkä jostain blogista ja muistin ehkä mitä siihen tuli. Sunnuntaina iski leipomishinku ja tuoreiden sämpylöiden ja juusto-mustapippurileivän kanssa piti saada soppaa. Tähän aikaan vuodesta tuoreet tomaatit alkavat olla melko puisevia ja kalliita joten sovelsin italialaisesta tomaattimurskasta. Avot! Tomaattikeittojen reseptejä on tietysti blogit ja keittokirjat pullollaan mutta kaipa sinne vielä yksi joukkoon mahtuu.

Muutama huomio: keiton voi toki myös soseuttaa. Meillä siippa suhtautuu sosekeittoihin nihkeästi joten jätin rakenteen karkeahkoksi. Keitto on itsessään vegaaninen, meillä lisukkeet olivat melko eläinperäisiä joten pieleen meni tämäkin lihaton lokakuu. Jos haluaa pehmeämmän makuisen sopan, voi lopuksi lorauttaa joukkoon kermaa tai kasvikermaa. 




TOMAATTIKEITTO
Kolmelle yhdellä aterialle ja yhdelle vielä evääksi

Oliiviöljyä
Yksi iso sipuli
Haluamasi määrä valkosipulinkynsiä (laitoin kolme)
Tomaattipyrettä pikkupurkki tai tuubista sopiva määrä
Kaksi purkkia tomaattimurskaa + purkkien huuhteluvesi
Kasvisliemikuutio
Loraus balsamicoa
Savupaprikajauhetta
Chiliä
Mustapippuria
Sokeria
(Suolaa)
Tuoreita yrttejä (laitoin timjamia ja basilikaa kun niitä kasvaa yrttilaatikossa)

(kermaa)


Silppua sipuli ja valkosipuli, kuullota öljyssä. Lisää tomaattipyree ja murska, huuhtaise purkit vedellä ja kaada kattilaan (ehkä yksi purkillinen yhteensä). Lisää kasvisliemikuutio ja balsamico. Anna porista puolisen tuntia ja mausta. Maistele, lisää mausteita halutessasi. Soseuta jos haluat.

Keiton päälle voikin sitten lisäillä mitä huvittaa. Paahdetut kikherneet ja esim. auringonkukansiemenet sopivat hyvin. Meillä dyykattiin tällä kertaa jääkaapista pari siivua pekonia jotka paistettiin rapeiksi ja murusteltiin. Lisäksi oman annokseni päälle päätyi cheddarraastetta, ranskankermaa, timjamia, Ridderheimsin sweety drop -chilejä (vähemmän salainen paheeni, vitosen purkki) ja hiukan lisää mustapippuria. Erittäin hyvä!



Huonossa lisäkuvassa sunnuntain leipomukset.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Maailman paras sienipasta



There I said it. Maailman paras pasta, tai ainakin paras ikinä maistamani. Valitettavasti ohje ei ole omani vaan Saara Törmän, naisen joka kirjoitti myös mainion leivontakirjan Saa vaivata (ja Kaija Koon Kaunis rietas onnellinen -biisin joka on tosi omaperäisesti yksi ystäväni Veeran ja minun voimabiiseistä). Ohje ilmestyi alunperin Vihreä lanka -lehdessä syksyllä 2010 josta bongasin sen tuoreeltaan. Rakastan sienestämistä ja olen lapsuudesta asti (murrosikää lukuunottamatta koska miksi käydä sienessä kun voi räkiä maahan lähikaupan takana?) ravannut syksyt metsissä. Keväätkin kyllä silloin kun korvasieniä on löytynyt.

Viime vuosia lukuunottamatta en ole koskaan löytänyt oikeastaan kuin suppiksia. Pari vuotta sitten sitten oli uskomaton tattisyksy. Se oli uskomatonta: ajeltiin äidin kanssa kävelyvauhtia metsätietä pitkin ja aina kun huusin "NYT", äiti pysähtyi, minä hyppäsin kyydistä ja kävin hakemassa bongaamani tatit metsästä. Sain kuivattua niin paljon tatteja ja suppilovahveroita että niitä riitti pitkälti talven yli. Viime vuonna taas oli ihan surkeaa ja meni pahasti tunteisiin (kiukuttelin autossa matkalla kotiin). Tämän vuoden saldo on taas sitten ollutkin aika hyvä ja kantarelleja, tatteja ja rouskuja on löytynyt kivasti. Suppilovahveroita olen löytänyt kunnolla vasta kerran viime sunnuntaina ja maanantaina piti heti laittaa soosi tulille.




Pari sanaa ohjeesta: veganisointi on tietysti helppoa, sen kun vaihtaa hunajan sokeriksi ja kerman kasvikermaksi. Kastiketta kannattaa tarkkailla ja lisätä vettä jos menee liikaa kasaan. Itse huuhtelen aina tomaattimurskapurkit lorauksella vettä ja lisään ne kastikkeeseen. Mutta nyt siis:


MAAILMAN PARAS SIENIPASTA
(ilmestynyt Vihreä lanka -lehdessä 2010)

4-6 hengelle

1 l suppilovahveroita tai noin 50 g kuivattuja sieniä
300 g sipulia
2 tlk (à 400 g) tomaattimurskaa tai 1 kg tomaatteja
6 valkosipulinkynttä
1/2 dl rypsiöljyä
1 dl punaviiniä
1/2 dl soijakastiketta
10 aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl hunajaa
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1/2 tl mustapippuria
noin 1 tl suolaa
2 dl (kasvis)ruokakermaa

Lisäksi:
500 g pastaa
1/2 dl öljyä
2 valkosipulinkynttä
tuoretta basilikaa
(voimakasta juustoa, esimerkiksi mustaleimaemmentalia)

 Murenna kuivatut sienet ja kaada niiden päälle desi kiehautettua vettä. Jos käytät tuoreita sieniä, puhdista ja silppua ne.
Kuori ja silppua sipulit.
Jos käytät tuoreita tomaatteja, kalttaa ne, eli viillä kuoreen risti ja dippaa tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen. Vedä kuoret irti ja leikkaa kannat pois.
Kuori ja silppua valkosipulinkynnet.
Jos käytät tuoreita sieniä, kaada ne kattilaan ja paista, kunnes neste on haihtunut.
Lisää kattilaan öljy. Kuullota sipuleita ja sieniä (lisää nyt kuivatut sienet), kunnes sipuli on pehmeää ja saanut vähän väriä.
Kippaa kattilaan silputut valkosipulinkynnet ja kääntele hetki, kunnes valkosipuli tuoksuu. Älä polta.
Kaada joukkoon lohkotut tomaatit tai tomaattimurska ja viini.
Lisää silputut aurinkokuivatut tomaatit sekä kaikki loput kastikkeen aineet lukuun ottamatta kermaa.
Anna hautua kannen alla hiljaa poreillen noin tunnin ajan.
Lisää vähän ennen nauttimista kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku. Kastike saa maistua melko suolaiselta.
Keitä ja valuta pasta. Purista öljytilkan joukkoon muutama valkosipulikynsi.
Pirskota jokaisen pasta-annoksen päälle vähän öljyn ja valkosipulin seosta. Kruunaa komeus basilikasilpulla ja mahdollisella juustoraasteella.



Hyvä syy ottaa lasi ruonlaittoviiniä kun piti korkata pullo joka tapauksessa kastiketta varten


Tästä setistä syötiin maanantaina päivällisellä, siippa töissä tiistaina ja tänään jatkojalostin jämäsoosin piirakkaan. Kas näin: paketti Lidlin valmista voitaikinaa piirakkavuokaan, pannulle pari raastettua porkkanaa ja soosin jämät, seos pannulta vuokaan, päälle seos jossa puoli purkkia ranskankermaa, yksi muna, kourallinen raastettua cheddaria, mustapippuria, timjamia, suolaa ja savupaprikaa ja uuniin kunnes näyttää hyvältä. Ja kas, tuli evästä töihin pariksi päiväksi.



Insta-kuvan kuvateksti: "Kätevä emäntä menee sieltä missä aitaa ei ole"

perjantai 22. syyskuuta 2017

Prosessi




Kirjoitin aikoinaan blogiin aikoinaan eli ihan just äsken eli kuusi ja puoli vuotta sitten isäni perunaohjeesta. Sittemmin ohje on levinnyt kavereideni keskuudessa aika tehokkaasti ja ilmeisesti ainakin joku on kutsunut sitä nimellä "Annin isän perunat". Meillä se on Hannun perunat. Ja Hannun perunoita ei todellakaan tehdä usein.

Siihen on useampi syy. Yksi liittyy nostalgiaan: ne lapsuuden lauantai-illat ovat tätä nykyä sellainen häivähdys jossain muistikentän reunalla ja pelkään että liikaa sörkkimällä hävitän ne vähätkin. Toinen syy on proosallisempi: arkena ei jaksa seistä tuntia hellan edessä, tunnin nämä nimittäin vähintään vaativat. Lisäksi minusta tulee tätä ruokaa valmistaessa sellainen kaukaisuuteen tuijottava infantiili pönttö jolta ei kannata kysyä mitään. Ei psyyke kestä sellaista kovin usein.

Hannun perunoita ei siis myöskään todellakaan valmisteta mistään uusista perunoista. Tähän aikaan vuodesta kaupassa oli aika uusia, ei tarvinnut kuoria. Parhaat tulee kyllä kuoriperunoista. Lisäksi tarvitaan
a) valkosipuli
b) kermaa (siis KERMAA, ei mitään ruokakermaa)
c) valurautapannu
d) virvokkeita kokille
e) voita tai gheetä ja oliiviöljyä
f) musiikkia (valitsemasi soittolista tai esim. Michael Kiwanukan uusin albumi)

Tänään päivällä töissä ruokaa miettiessäni muistin yhtäkkiä Hannun perunat ja sisimpääni levisi rauha. Laitoin ruokakauppavastuussa olevalle miehelle viestin "tekis mieli isän perunoita, keksi lisäke". Hain töistä tullessani viiniä, kotona pidin lapsen kanssa seiskaluokan luokkakuvien vertailun koska lapsen kuvat tulivat postissa (nykyajan lapsilla on kyllä tosi helppoa koska 90-luvulla ei ollut Snapchat-filttereitä ja esim. kaikki minusta ysärillä otetut kuvat ovat aivan kauheita), kaadoin lasin keskihintaista italialaista, aloin viipaloida perunoita ja valkosipulia. Tässä vaiheessa kello oli ehkä 16.40.



Kello 17: valurautapannu lämpeämään. Gheetä ja oliiviöljyä pannulle. Lämpö ensin seiskaan (induktion asteikko 4-9) että pannu lämpeää, sitten vitoselle. Ekat perunat pannulle.
Klo 17.05: pari viipaloitua valkosipulinkynttä joukkoon. Soimaan kolmatta kertaa tänään Palefacen uusi biisi koska kärkkymään tullut juniori ei ollut kuullut sitä vielä.
Klo 17.05-17.30: pannun tuijottamista. Perunan lisäämistä. Omien käsivarsien ihailua (olen ottanut tänä vuonna kaksi tatuointia enkä lakkaa ihailemasta niitä). Alman uuden biisin kuuntelu (hyvä). Lisää valkosipulia ja pari lorausta kermaa pannulle. Kerman pitää imeytyä perunoihin. Lapsuuden ajattelemista.
Klo 17.30: kaikki perunat lisätty pannulle (niitä oli pilkottuna pari litraa). Lisää kermaa. Viimeiset valkosipulit (yhteensä meni kahdeksan isoa kynttä). Cat Poweria soimaan. Lisää viiniä. Pannun tuijottamista. Kesän ajattelemista (viime tai ihan minkä vaan). Syksyn ajattelemista (viime).
Klo 17.45: viimeinen uuvutus. Viimeinen loraus kermaa. Perunain uuvuttaminen. Tässä vaiheessa niistä on tullut mössöä. Soittolista tarjoaa ruotsalaista punkia.

Nyt juuri tällä hetkellä kello on 18.17, siippa nosti juuri uunista vastuullaan olleet ribsit ja perunoiden koostumus on lähinnä toffeemainen. En tiedä kemiasta mitään enkä osaa sanoa miksi nämä perunat ovat parhaimmillaan kun pannun reunoilla alkaa nousta kirkasta nestettä mutta siitä tietää että sapuska on valmis. Hannun perunoiden salaisuus on se etteivät ne todellakaan ole valmiita siinä vaiheessa kun muiden ohjeiden mukaan kerma- tai valkosipuliperunat ovat valmiita. Näiden perunoiden kanssa mennään kohti ääretöntä ja sen yli.


tiistai 19. syyskuuta 2017

Ystävät ja sunnuntait ja aurinkokuivattu tomaatti -tahna


Ei pahaa.


Olen suureksi ilokseni niin onnekas, että kuulun lukiosta asti yhtä pitäneeseen kaveriporukkaan. Kokoonpano on hiukan muuttunut vuosien varrella ja uusia ihmisiä ja puolisoita liittynyt mukaan mutta ydinporukka on sama. Näiden tyyppien kanssa ollaan kiroiltu samoilla kursseilla lukiossa, otettu muuankin nykypäivänä hieman pöyristystä herättävä kaverikuva, poseerattu lakit päässä Psyllin pihassa, opiskeltu ulkomailla ja eri puolilla Suomea, asuttu ties missä, myötäeletty lapsiperhearkea (minun kohdallani vähän muita aikaisemmin), juhlittu aika monet synttärit, polttarit, häät, läksiäiset, tuparit, vauvajuhlat, ristiäiset, nimijuhlat, valmistujaiset ja ties mitkä.

Muutaman viime vuoden sisällä on vieläpä tapahtunut sellainen onni että tosi moni meistä on päätynyt asumaan tänne alkuperäiselle kotipaikkakunnalle. Nykyään mahdollisuudet treffata ovat periaatteessa paremmat mutta käytännössä tapaamisten järjestäminen ei ole kovin helppoa niiden kuuluisien ruuhkavuosien takia (meinasin ruveta laskemaan kuinka monta lasta meillä yhteensä on mutten jaksanut).

Aikaisemmat baari-illat ja kotibileet ovat käytännön syistä vaihtuneet silloin tällöin pidettäviin brunsseihin: omakotitalollisilla on tilaa ja kukaan ei kuormitu liikaa kun kaikki tuovat jotain. Viime sunnuntaina juhlistettiin erään nuoren neidon kaksivuotispäivää ja perheensä uutta kotia.



Myös teiniä miellyttää

Oma kontribuutioni viime sunnuntain brunssipöytään oli Michael Ian Blackin How to be amazing -podcastin Ina Garten -jaksosta bongaamani aurinkokuivattu tomaatti -levite (ja juusto ja suolakeksit). Rakastan podcasteja ja olen päivittäin hämmentynyt siitä miten siistejä juttuja ihmiset tuottavat kuunneltavaksi (aika paljon kuuntelen kyllä tosi korkeakulttuurista true crime -osastoa). 

En ole kovinkaan perehtynyt Ina Gartenin ruokahommiin mutta podcastin perusteella linja on aika simppeli ja maanläheinen. Levite oli erittäin jees ja jää varmasti repertuaariin. Sovelsin vähän määriä oman jääkaapin sisältöön. Tahnasta ei tullut otettua parempaa kuvaa mutta se on tuota punertavaa mössöä keltaisessa kulhossa tuossa ylimmässä kuvassa.


AURINKOKUIVATTU TOMAATTI -LEVITE

kahdeksan aurinkokuivattua tomaattia
200g maustamatonta tuorejuustoa (käytin Philadelphiaa)
pari ruokalusikallista ranskankermaa
pari ruokalusikallista majoneesia 
yksi valkosipulinkynsi
loraus chilikastiketta (käytin Poppamiehen savuchiliä)
mustapippuria
suolaa
(kevätsipulia, en laittanut koska unohdin ostaa)

Lisää kaikki ainekset monitoimikoneen kulhoon tai taikinakulhoon jos käytät sauvasekoitinta. Soseuta, lisää loraus öljyä jos tuntuu liian paksulta. Anna maustua jääkaapissa.



Tahna sopi myös erinomaisesti ruusukaalin ja sienten kanssa pastan joukkoon


Ystäväpiiriini sattuu myös kuulumaan aivan erinomaisia ruoanlaittajia ja pöytä oli taas piukassa kaikkea mahdollista munakkaasta ja letuista kakkuun ja saaristoleipään ja katkaraputahnaan. Kyllä kelpasi syödä ja katsoa kun pikkulapset kirmasivat ympäriinsä.



Kissavahvistus Simo parkkeerasi siipan päälle


Joka kerta sunnuntaitapaamisesta kotiutuessa olo on älyttömän onnellinen ja kiitollinen. Ei sitä aina arjessa tajua miten hyvin on asiat kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa yhteys on lähestulkoon saumaton.




tiistai 12. syyskuuta 2017

Syömismatka



Olen epämuodikkaan huono matkustelija ja viihdyn erinomaisen hyvin kotona. Suhtaudun muualle lähtemiseen lähinnä siltä kantilta että muualla on erilaisia ravintoloita ja ruokakauppoja. Esim. viime kesänä kävimme Mäntän kuvataideviikoilla ja Mäntässä oli ravintola josta sai sekä malesialaista, pizzaa ETTÄ kebabbia. Söimme kaikkia.

Tänä kesänä suunnattiin aavistuksen kauemmas ja lähdettiin Ahvenanmaalle. Suunnitelmana oli rauhoittua ja syödä: tämä toteutui. Ekan yön olimme Geta-vuoren laella leirintämökissä ja sitten pari päivää Maarianhaminassa.

Lähdimme reissuun heti koulujen päätyttyä maanantaina. Täytin samana päivänä sattumoisin vuosia ja nautin juhlan kunniaksi kahden euron kuohuviinilasillisen laivan pianobaarissa yhdeksältä aamulla. Ikimuistoista!


Otin synttärikuvan peilin kautta. 34, hyvä ikä.


Geta-vuoren mökissä oli a) kaksi kerrossänkyä b) pöytä c) kaksi muovituolia. Meidän jengin lisäksi leirintäalueella yöpyi ruotsalaisia reippaita ja urheilullisia boulderoijia jotka pelasivat lautapelejä yhteiskeittiössä ja nauroivat hereästi. Ensimmäisen illan syntymäpäiväillallinen (pastaa, tomaattikastiketta, purkkitonnikalaa) nautittiin ulkona. Oli aivan hyvää.



Vähän vinossa.

Leirintäalue ensimmäiseksi yöksi oli täydellinen ratkaisu. Siellä ei ollut mitään tekemistä joten istuskeltiin mökin terassilla, syötiin, juteltiin, teini makasi kerrossängyssä kuulokkeet päässä (onneksi netti toimi), luin Knausgårdia, join roseviiniä ja tuijotin merta. Reipashenkiset boulderoijatkin menivät aikaisin nukkumaan ja illalla oli täydellisen hiljaista. Jouduin tosin nukkumaan kerrossängyn yläpedissä.

Seuraavana päivänä ulkoilmahenkinen siippa johdatti meidät luontopolulle. Olen epäliikunnallinen ihminen joka mieluiten ehkä vaan lukisi ja tekisi ruokaa mutta tämä kannatti: mielettömät näköalat ja suht helppo reitti. Parin tunnin vaellus oli oikeasti kiva ja teinikin tykkäsi. Reippailun jälkeen parasta oli kyllä ehkä se, että parinkymmenen kilometrin päässä Getasta sijaitsevaan Stallhagenin panimoravintolaan ajoi 20 minuutissa ja hanasta sai kylmää olutta.


Lenkkarimuia Getalla




Stallhagen oli yksi etukäteen eniten odottamistani jutuista, niin paljon olin kuullut kehuja paikan lounaasta. Hinta-laatusuhde oli luvatun erinomainen: lounaslistalta kympillä papupihvejä (minä) ja pulled porkia (muut). Piti ostaa myös pari pulloa Stallhagenia paikan pienestä ruokakaupasta hotelliin. Olisi ollut myynnissä myös muuta; musiikkia harrastava nuoriso olisi halunnut jonkun paikallisen pumpun levyn mutta ankeana äitinä kieltäydyin ostamasta.

Ankaran googlettelun tuloksena päädyimme varaamaan kahdeksi yöksi huoneen Hotelli Savoysta. Sijainti oli tosi hyvä, keskusta ihan kivenheiton päässä. Oltiin etukäteen vähän haaveiltu fillaroinnista mutta hotellin kahdesta (!) pyörästä oli kerrallaan koko ajan paikalla vain yksi eikä jaksettu selvitellä vuokraamista. Maarianhaminan keskusta nyt tosin on niin pieni että kävellen näki ihan riittävän tehokkaasti kaiken.

Ekan Maarianhamina-illan ruokapaikaksi valikoitui kehuttu Pizza Diablo ihan lähinnä teinin mieliksi. Hän myöhemmin rankkasi pizzan koko reissun parhaaksi ruoaksi eli kai se sitten kannatti. Pizza olikin kyllä oikein hyvä ja paikka miellyttävä (ja seuraavana iltana ohikävellessämme terassilla istui kolmekymmentä huutavaa nuorisolaista eli illan valintakin meni ihan nappiin). Olen itse aika traditionaalisen pizzan ystävä mutta lapsi arvosti suuresti valintaansa jossa oli taco-maustettua jauhelihaa ja nachoja (nuoriso on pilalla).




Olen käynyt lapsena monta kertaa Ahvenanmaalla ja pari kertaa luokkaretkelläkin ja hatarien muistikuvieni mukaan Kastelholman linna oli näkemisen arvoinen. Keskiviikkona huristeltiin siis sinne ja samalla keikalla pääsin VIHDOINKIN käymään Smakbyssa. Kyllä kannatti! Kastelholmaa oli restauroitu sitten viime näkemän (eli ehkä kuudennen luokan luokkaretken) ja se oli tällaiselle historiasuuntautuneelle nörttijengille oikein oiva kohde.

Smakbyssa oli sattumoisin Michael itse paikalla kuvausryhmän kanssa (ja kolmisenkymmentä suomalaista eläkeläistä joille hän selitti listaa auki ja eläkeläiset tirskuivat kun Michael puhui hassusti suomea). Tilaamani kalapata oli niin hyvää että herra oli varmaan itse sen keittänyt. Tajusin myös etten tod ole mikään diginatiivi kun ajatus selfieen pyytämisestä aiheutti lähinnä nöyryytyksen ja hikoilun sekaista häpeää. En pyytänyt. Kuikuilin vaan kaukaa.



Smakbyn kalapataa ja riistajauhelihapihvejä


Matkalla takaisin Maarianhaminaan melkein ajettiin Taffelin tehtaanmyymälän ohi. Viime hetkellä rääkäisin niin lujaa että kuski tajusi kurvata pihaan. Ostin samana päivänä tehtyjä sipsejä ja pettymyksekseni en kyllä havainnut maussa mitään eroa vaikka olenkin hc-luokan sipsiharrastaja.



- Äiti, jos olis olemassa noin iso juustonaksu niin söisitkö?
- TODELLAKI

Käytiin keskiviikkona katsomassa myös pari hautausmaata (yksi pääharrastuksistani sipsien ohella), Eckerö ja lisäksi ostin aika helvetin kallista suolaa koska en kehdannut lähteä sisutus- ja lahjatavarakaupasta tyhjin käsin. Illan ruokapaikaksi valikoitui mukavasti kävelyetäisyydellä sijainnut Dino's Bar & Grill johon astuessamme tajusimme heti tehneemme oikean valinnan.



The Kristet Utseende!!!

Ravintolan eteisessä oli kuvia paikassa keikkailleista bändeistä ja muut seinäpinnat oli päällystetty kuolleiden muusikoiden kuvilla. Lista oli aika perus burgeri-salaatti-pihviosastoa mutta alkupalalistalta löytyi onneksi päiväkausia himoitsemiani savustettuja katkarapuja, sekä jälkikasvun että meitsin suosikkia. Kävin jokaisessa vastaantullessa ruokakaupassa kurkkimassa ja kaikissa myytiin itsepalvelutiskissä nimenomaan savustettuja katkarapuja. Koska Porissa, kysynpä vaan?!?



Siippa ja Megadethin Gar Samuelsson



Historiallinen hetki: lapsi kuuntelee äitiään. Huom: kuvakaappaus FB:sta, ehdotti merkitsemään ystäviä, näemmä ystäviä on joka puolella, esim. käsivarressani


Torstaina ennen Gracen lähtöä ehdittiin vielä vetää tehokas noin kahdeksan kilometrin päiväkävely, kahvitella ja löytää maailman parhaiten organisoitu kirpputori eli Maarianhaminan Emmaus. Gracella
luin kirjaa ja voitin bingosta muistaakseni 18 euroa. Grace on kyllä ruotsinlaivaksi harvinaisen siedettävä ja palvelutasoltaan aika mieletön: täyteenpakatussa laivassa samppanjabaarin baarimikko ehti maistattaa roseeta ja kertoa omat tax free -vinkkinsä. Lapsi sai mielettömän hienon alkoholittoman drinkin (ja minä mustikkasaisonin) ja on siitä lähtien himoinnut vastaavaa jokaisessa juomia tarjoilevassa kahvilassa ja ravintolassa.




Oli tosi kivaa kun lapsi oli pieni ja halusi kesälomareissulla viisi kertaa peräkkäin possujunaan mutta pakko myöntää että luonteelleni sopii huomattavasti paremmin tällainen teinin kanssa reissaaminen kun voi keskittyä ruokaan ja hautuumaihin. Ensi kesänä himottaisi vähän joku Viron saaret -turnee tai Tanska (EI LEGOLAND).