Prosessi

Kirjoitin aikoinaan blogiin aikoinaan eli ihan just äsken eli kuusi ja puoli vuotta sitten isäni perunaohjeesta. Sittemmin ohje on levinnyt kavereideni keskuudessa aika tehokkaasti ja ilmeisesti ainakin joku on kutsunut sitä nimellä "Annin isän perunat". Meillä se on Hannun perunat. Ja Hannun perunoita ei todellakaan tehdä usein.

Siihen on useampi syy. Yksi liittyy nostalgiaan: ne lapsuuden lauantai-illat ovat tätä nykyä sellainen häivähdys jossain muistikentän reunalla ja pelkään että liikaa sörkkimällä hävitän ne vähätkin. Toinen syy on proosallisempi: arkena ei jaksa seistä tuntia hellan edessä, tunnin nämä nimittäin vähintään vaativat. Lisäksi minusta tulee tätä ruokaa valmistaessa sellainen kaukaisuuteen tuijottava infantiili pönttö jolta ei kannata kysyä mitään. Ei psyyke kestä sellaista kovin usein.

Hannun perunoita ei siis myöskään todellakaan valmisteta mistään uusista perunoista. Tähän aikaan vuodesta kaupassa oli aika uusia, ei tarvinnut kuoria. Parhaat tulee kyllä kuoriperunoista. Lisäksi tarvitaan
a) valkosipuli
b) kermaa (siis KERMAA, ei mitään ruokakermaa)
c) valurautapannu
d) virvokkeita kokille
e) voita tai gheetä ja oliiviöljyä
f) musiikkia (valitsemasi soittolista tai esim. Michael Kiwanukan uusin albumi)

Tänään päivällä töissä ruokaa miettiessäni muistin yhtäkkiä Hannun perunat ja sisimpääni levisi rauha. Laitoin ruokakauppavastuussa olevalle miehelle viestin "tekis mieli isän perunoita, keksi lisäke". Hain töistä tullessani viiniä, kotona pidin lapsen kanssa seiskaluokan luokkakuvien vertailun koska lapsen kuvat tulivat postissa (nykyajan lapsilla on kyllä tosi helppoa koska 90-luvulla ei ollut Snapchat-filttereitä ja esim. kaikki minusta ysärillä otetut kuvat ovat aivan kauheita), kaadoin lasin keskihintaista italialaista, aloin viipaloida perunoita ja valkosipulia. Tässä vaiheessa kello oli ehkä 16.40.

Kello 17: valurautapannu lämpeämään. Gheetä ja oliiviöljyä pannulle. Lämpö ensin seiskaan (induktion asteikko 4-9) että pannu lämpeää, sitten vitoselle. Ekat perunat pannulle.
Klo 17.05: pari viipaloitua valkosipulinkynttä joukkoon. Soimaan kolmatta kertaa tänään Palefacen uusi biisi koska kärkkymään tullut juniori ei ollut kuullut sitä vielä.
Klo 17.05-17.30: pannun tuijottamista. Perunan lisäämistä. Omien käsivarsien ihailua (olen ottanut tänä vuonna kaksi tatuointia enkä lakkaa ihailemasta niitä). Alman uuden biisin kuuntelu (hyvä). Lisää valkosipulia ja pari lorausta kermaa pannulle. Kerman pitää imeytyä perunoihin. Lapsuuden ajattelemista.
Klo 17.30: kaikki perunat lisätty pannulle (niitä oli pilkottuna pari litraa). Lisää kermaa. Viimeiset valkosipulit (yhteensä meni kahdeksan isoa kynttä). Cat Poweria soimaan. Lisää viiniä. Pannun tuijottamista. Kesän ajattelemista (viime tai ihan minkä vaan). Syksyn ajattelemista (viime).
Klo 17.45: viimeinen uuvutus. Viimeinen loraus kermaa. Perunain uuvuttaminen. Tässä vaiheessa niistä on tullut mössöä. Soittolista tarjoaa ruotsalaista punkia.

Nyt juuri tällä hetkellä kello on 18.17, siippa nosti juuri uunista vastuullaan olleet ribsit ja perunoiden koostumus on lähinnä toffeemainen. En tiedä kemiasta mitään enkä osaa sanoa miksi nämä perunat ovat parhaimmillaan kun pannun reunoilla alkaa nousta kirkasta nestettä mutta siitä tietää että sapuska on valmis. Hannun perunoiden salaisuus on se etteivät ne todellakaan ole valmiita siinä vaiheessa kun muiden ohjeiden mukaan kerma- tai valkosipuliperunat ovat valmiita. Näiden perunoiden kanssa mennään kohti ääretöntä ja sen yli.