torstai 31. maaliskuuta 2011

Hyvä aamu


Aamut ovat nykyään aika usein hyviä. Viikonloppuaamut erityisesti, vaikka ei arjessakaan mitään valittamista ole kun saa kuunnella kuusivuotiaan unikertomuksia aamiaispöydässä.

Aloitan jokaisen aamun Hesarilla ja mutteripannullisella espressoa, jonka joukossa on kuumaa soijamaitoa. Arkena syön aamupalan yleensä vasta vähän myöhemmin, mutta viikonloppuisin herään yleensä siihen aikaan että on jo kova nälkä. Viime kesänä lomailtiin lapsen kanssa pari kuukautta ja silloin tuli tavaksi tehdä aamupalaksi smoothieta. Se on hiukan jäänyt, mutta edelleen kaivan epäkäytännöllisen yleiskoneen ja kannuosan kaapista vähintään kerran parissa viikossa. Smoothien joukkoonhan saa kätevästi sekoitettua esim. lehtisalaatin kantapaloja, vehnäleseitä ja pinaattia, joita lapsi ei välttämättä ilman nokkelaa valeasua suostu syömään.

Viime lauantaina oli poikkeuksellisen hyvä aamu: heräsin normaalia aikaisemmin virkeänä ja päivällä oli tiedossa mukavaa ohjelmaa. Edellisenä päivänä oli kaupasta löytynyt Perheleipureiden luomupaahtoleipää, jonka tuoteseloste oli rauhoittavan e-aineeton ja jonka kantapala oikeasti kuivui myöhemmin pussiin unohduttuaan eikä säilynyt viikkotolkulla. Paahtoleivän päälle laitoin itse tekemääni yrtti-valkosipulilevitettä, jonka rasvakoostumus on optimaalinen ja maku loistava (ja täysin lisäaineeton mutta tää lisäainepaasaus menee vissiin jo Virpi Salmenkin mielestä överiksi).

Paahtoleipää yrtti-valkosipulitahnalla, sitruunan makuista bulgarianjugurttia ja luomuomenamehua vuonna 1994 McDonaldista saadusta Batman-kampanjamukista, josta nautin lähestulkoon kaiken nestemäisen. En tiedä miksi.


Yrtti-valkosipulilevite

n. 100 grammaa huoneenlämpöistä (kirnu)voita
ehkä desin verran kylmäpuristettua oliiviöljyä
loraus kylmää vettä
tuoretta basilikaa
tuoretta oreganoa
kaksi valkosipulinkynttä

Sekoita huoneenlämpöinen voi, oliiviöljy ja vesi sauvasekoittimella (tarkkaa määrää en osaa sanoa, lisäsin kunnes koostumus oli sopiva). Lisää joukkoon valkosipulinkynnet ja yrtit, surraa kunnes nenääsi leijuu erinomainen hienontuneiden yrttien ja valkosipulin aromi. Anna jähmettyä jääkaapissa. Säilyy hyvänä pari päivää.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Suklaata ja vadelmia


Olin toissaperjantaina töissä viimeistä päivää näillä näkymin. Ehdin puolen vuoden rupeaman aikana tykästyä tosi paljon sekä työkavereihin että -ympäristöön ja halusin viimeisen työpäivän kunniaksi tehdä kahvipöytään jotain hyvää. Ensin mietin kakkua, mutta kakkukupua olisi ollut ehkä hivenen haasteellista kuljettaa fillarilla. Muffinssitkin olisivat voineet kokea ikävän latistumisilmiön. Päädyin kekseihin, jotka oli helppo pakata muovirasiaan ja kuljettaa kassissa pyöränsarvessa.

Olen kovasti tykästynyt vadelmien ja suklaan yhdistelmään. En ole koskaan pitänyt erityisemmin mansikoista (tämä on joidenkin - esim. avomieheni - mielestä ihan käsittämätöntä) mutta vadelmia söisin varsinkin tuoreena ihan loputtomasti. Pelkkä suklaa (shokkipaljastus: en pidä erityisemmin suklaastakaan) saattaa maistua vähän raskaalta ja tunkkaiselta mutta vadelmien kanssa se toimii erittäin hyvin. Muffinsseissa yhdistelmä maistuu melkein yhtä hyvältä kuin ikisuosikkikomboni valkosuklaa ja raparperi, jota en luonnollisten vuodenaikasyiden vuoksi tällä kertaa käyttänyt.

Googlettelin hiukan eri suklaakeksiohjeita ja yhdistelin (summittaiset määrät otin Kinuskikissan Pehmeiden suklaakeksien ohjeesta) , koska en jostain oudosta syystä löytänyt netistä yhtään suklaa-vadelmakeksien ohjetta. No, nytpä on yksi semmoinenkin.

Tästä tulee varsin reilu ohje, en laskenut mutta useampi kymmenen pienehköä keksiä.

Suklaa-vadelmakeksit


6 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
3-4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
250 g sulatettua voita (alkuperäisessä ohjeessa margariinia mutten käytä moista)
1,5 dl sokeria (käytin raakaruokoa)
1,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
200 g suklaata (käytin Fazerin sinistä)
200 g pakastevadelmia
1 dl kaurahiutaleita

Sekoita kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola vehnäjauhoihin. Sulata voi, anna jäähtyä vähän aikaa ja sekoita joukkoon sokerit ja sen jälkeen munat yksitellen hyvin vatkaten. Siivilöi jauhoseos joukkoon. Sekoita joukkoon rouhittu suklaa, vadelmat ja kaurahiutaleet. Sekoita taikina tasaiseksi ja pyörittele lihapullan kokoisia palluroita pellille, jätä leviämisvaraa. Paista 175 asteessa 10-15 minuuttia tai kunnes vaikuttavat hyviltä (meillä on hidas uuni, vaikea antaa tarkkaa aikaa).


Työkaveri (terkkuja Outille!) kysyi keksit nähdessään että onko niissä lihaa. Ulkonäkö oli kieltämättä melko karu - tulee jännä illuusio kun keksi näyttää lihapullalta - mutta maku oikein hyvä. En tykkää oikein mistään leivontasuklaista, joten käytin lähikaupassa tarjouksessa ollutta Fazerin sinistä (kolme levyä neljällä eurolla, oli pakko ostaa). Kaurahiutaleet tuovat kivasti tekstuuria ja saavat keksit vaikuttamaan ehkä inan verran terveellisiltä. Fariinisokeri oli tietysti kovettunut kaapissa tiiliskiveksi, mutta sahasin siitä kimpaleen irti, laitoin kulhoon, lorautin lusikallisen vettä päälle ja pistin mikroon hetkeksi ja kas: se oli jälleen käyttökelpoista. Kauan eläköön Marttojen niksipalsta!


perjantai 11. maaliskuuta 2011

Arkiruoka ja kastikeoivallus

Tavallaan haluaisin kovin mielelläni luoda vain suureellisia ateriakokonaisuuksia, keitellä tuntikausien hauduttamista vaativia keittoja ja leipoa kahdeksan tunnin kohotusajan vaativaa leipää mutta arki asettaa omat vaatimuksensa. Maanantaina oli töiden jälkeen kova nälkä, kohtalainen kiire ja totaalinen inspiraationpuute joten luin vähän blogeja ja denvääntöä-blogista bongasin oivallisen kastikevinkin. Meillä syödään wokkia aika usein ja tähän asti olen vain paistanut kasvikset currytahnassa - kaupasta ostetussa tai itse tehdyssä - ja tyytynyt hulauttamaan lähes valmiiseen wokkiin kala- tai osterikastiketta ja soijakastiketta. Käänteentekevä kastikeoivallus tuotti ehkä yhden parhaista wokeista jota meillä kuunaan on nautittu.

Ostin tätä varten myös lihaa. Hyvin harvinaista. Nyt vaan teki jostain syystä mieli ja hyvältä se pitkästä aikaa maistuikin (tämähän onnistuu siis ihan loistavasti vaikka tofulla tai ihan kokonaan ilman lihaa). Noudatan lihan kanssa vähemmän mutta parempaa -nyrkkisääntöä: en tajua miksi etenkin lapsiperheissä syödään niin paljon huonolaatuista ja teollista jauhelihaa, marinoitua broileria ja makkaraa. Miksei lapsia voi opettaa syömään parempilaatuista lihaa joskus ja useammin kasvispohjaista ruokaa?

Tähän tuli tosi paljon parsakaalia, koska se on ollut viime aikoina poikkeuksellisen freesiä. Söisin parsakaalia joka päivä. Yleensä se vaan on epämääräisen vaaleaa, liian pehmeää ja muutenkin vastenmielistä. Nyt on kuitenkin ollut saatavilla espanjalaista tummanvihreää, kiinteää ja hyvää. Ulkomaisten vihannesten osto on ehkä epäeettistä, mutten vaan pärjää talven yli pelkillä juureksilla vaikka kuinka yrittäisin. Tomaatteja en tykkää talvella ostaa (koska ne maistuvat jääkaapilta ja puulta) mutta kurkkua ostan. Ja talvitomaatteja nahkeutan joskus uunissa pastan lisäkkeeksi.

Nyt kuitenkin se ohje. Tein hemmetin ison annoksen koska a) elän jonkinlaisten teollisuusimurin ihmisvastineiden kanssa b) tästä tuli evääksi kahdelle ihmiselle tiistaina. Tekovälineenä toimi mieheni mukana talouteen kulkeutunut täy-del-li-nen hiiliteräswokki. Tukevat puukahvat, tarpeeksi iso, ohutpohjainen ja kaikinpuolin mahtava.



Maanantain kasvis-nautawok


munanuudeleita

noin 400g naudanlihaa (olisko ollut ulkofileetä?)
kaksi isoa sipulia
kolme isoa porkkanaa
yksi parsakaali
puolikas kesäkurpitsa
rasia siitakesieniä
kolme valkosipulinkynttä

kastike (noin-mittoja, sekoita ja maistele!):
pari teelusikallista seesamiöljyä
pari ruokalusikallista soijakastiketta
pari ruokalusikallista kalakastiketta
pari reilua teelusikallista punaista currytahnaa
reilu teelusikallinen chilirouhetta
muutama reilu pyöräytys mustapippuria myllystä
puolisen desiä osterikastiketta
ehkä ruokalusikallinen hunajaa

Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan (tähän suurperheateriaan meni viisi sellaista kiekkoa tai mikä se nyt on, sana meni hukkaan). Leikkaa liha suikaleiksi. Lohko sipulit, suikaloi porkkana, revi parsakaali nupuiksi (kai tämän voisi veitselläkin tehdä, itse yleensä revin sormin), leikkaa parsakaali viipaleiksi, putsaile sieniä tarpeen mukaan ja paloittele jos on tarvis (aina ei tarvi, siitakesienet on usein aika pieniä) ja tee valkosipulista semmoista hakkelusta kuin haluat, itse viipaloin. Ruskista lihat tulikuumaan wokkipannuun lorautetussa öljyssä, lisää sipulit ja valkosipulit ja sen jälkeen muut rehut kypsymisjärjestyksessä (porkkana, kesäkurpitsa, parsakaali, sienet). Parsakaalin voi toki myös höyryttää ennen mukaanheittoa mutta itse tykkään enemmän raa'ahkosta.

Sekoita kastikkeen aineet, maistele koko ajan ja kaada wokin joukkoon kun vihannekset ovat sopivia. Lisää vielä nuudelit ja sekoita kunnolla. Päälle voi ripotella tuoretta korianteria jos semmoista sattuu hyväkuntoisena löytämään jostain tähän aikaan vuodesta. Itse en löytänyt.

Pöydässä ruoka todettiin kaikkien perheenjäsenten tuumin varsin hyväksi. Kastike oli imeytynyt ihanasti raa'ahkoihin parsakaaleihin. Seuraavana päivänä töissä jämät maistuivat myös. Kaikinpuolin hyvä arkiruoka ja kastike pääsee jatkokehittelyyn ja vakiovieraaksi ruokapöytään.


Ohessa arkirealistisia ruokailutilannekuvia. Bongatkaa mm. pyykkitelineen päällä odottava pyykkiämpäri tai mikä lie, lattialla lojuva reikäinen villasukka ja biojätepussirulla.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Sipulia piirakassa

Rakastan suolaisia piirakoita. Tein jossain vaiheessa niitä niin paljon että kyllästyminen uhkasi mutta nyt pienen tauon jälkeen ne maistuvat hillittömän hyviltä.

Kahviloiden piirakoissa on usein kinkkusuikaleita. En kovin helposti keksi mitään masentavampaa raaka-ainetta: teollisia ja pahanmakuisia lisäainepommeja. En laita itse oikeastaan koskaan piirakkaan lihaa. Kasvis-, sieni- ja juustotäytteet sopivat mielestäni parhaiten. Esim. parsakaali-tofu-sienipiirakka on aikalailla täydellistä, samaten suppilovahvero- ja kantarellipiirakat.

Eilen tein aika hemmetin hyvän sipulipiirakan viikonloppuvieraan kunniaksi. Viikonloppuvieras arvosti ja perheellekin maistui. Söin jämät tänään töissä lounaaksi ja sipulin, kerman ja juuston pyhä liitto oli lämmitettynä melkoisen jees.

Tässä versiossa sipulit on karamellisoitu. Pohjan ohje on ihan perus, lainasin lempibloggariltani Jannalta Ruokahommia-blogista. Lähes kaikissa löytämissäni sipulipiirakan ohjeissa oli täytteeseen laitettu pekonia. Meillä sitä ei ollut mutta sopii kyllä mainiosti.


Sipulipiirakka

Pohja:
150 g voita
3 dl jauhoja
3 rkl kylmää vettä

Nypi jauhot ja voi muruiksi, lorauta vesi joukkoon, sekoita tasaiseksi. Anna vetäytyä jääkaapissa vartista puoleen tuntiin. Painele vuokaan ja esipaista 200-ast
eisessa uunissa vartin verran.

Täyte:
kuusi sipuli
a
voita paistamiseen
pari rkl sokeria
timjamia
basilikaa
suolaa
mustapippuria

purkki kermaa
muna

noin pussillinen punaleimajuustoraastetta

Viipaloi sipulit ja kuullota voissa. Lisää pari ruokalusikallista sokeria ja anna hautua miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat pehmeitä ja makeita. Mausta yrteillä, suolalla ja mustapippurilla. Lusikoi piirakkavuokaan ja kaada päälle muna-kermasekoitus. Ripottele päälle reilusti juustoraastetta. Paista 200-asteisessa uunissa kunnes
piirakka on kivan ruskea ja tuoksu lähes sietämättömän hyvä.

Itsehän tein tietysti sen mokan, että unohdin esipaistaa pohjan. Ekalla uunistaottokerralla piirakka siis toki oli raaka ja maistettuani lykkäsin sen takaisin uuniin. Toisella kerralla se olikin sitten juuri passeli. Kuvan otin näppärästi siitä puoliraa'asta piirakast
a, joten se näyttää ihan oksennukselta / raa'alta piirakalta.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Perussoppa

Olin lapsen kanssa melkein puolitoista vuotta viikot kahdestaan kun mies oli toisella paikkakunnalla töissä. Sinä aikana meillä syötiin kasvissosekeittoa valehtelematta kerron viikossa. Helppoa, halpaa, hyvää ja loputtomasti varioitavaa: lapsi veti joku aika sitten kauheat kilarit kun paljastin hänen syöneen luultavasti useamman kilon parsakaalia keitoissa (lapsi väittää vihaavansa ko. rehua). Nyt olen tehnyt soppaa harvemmin koska mies ei kuulemma "niin kauheasti välitä". Kyllä se sitä kuitenkin syö ja tänään päätin keitellä koska pakkohan se on jos kuusivuotias poika PYYTÄÄ kasvissosekeittoa.

Teen sopan yleensä aina porkkanoista. Porkkanasosekeitosta tulee jotenkin niin uskomattoman kauniin väristäkin. Aika usein käytän linssejä ja bataattia, toisinaan parsakaalia tai keräkaalia, satunnaisesti kukka- ja ruusukaalia. Sipulia ja valkosipulia tulee mukaan aina. Flunssakautena mukaan tulee runsaasti inkivääriä ja vielä normaaliakin enemmän valkosipulia.

Parhaan sopan salaisuuksia on kolme: kuullotus, maustaminen ja kerma. Kuullottaminen tuo sipulista ja valkosipulista maut esille. Mausteita pitää käyttää reippaasti (Reformikeskuksen kasvisliemikuutio = jee) ja yrttejä kans. Valmiiseen soppaan lorautetaan OIKEAA kermaa, ei missään nimessä mitään kermantapaista kaksiprosenttista sontaa (tarkastin just: Valion kaksiprosenttisessa "täyteläisessä" ruokakermassa on muunnettua tärkkelystä ja kerma-aromia).

Tätä meillä siis syötiin tänään. Kaverina oli Sarpin Buccoleipää. Sanottakoon kotikaupungistani Porista muuten mitä vaan mutta hyvää leipää täältä saa. Ullan Pakarin ja Sarpin leivät (ja sammakkoleivokset!) ovat loisteliaita. Buccoleivän tuoteseloste: vettä, hiivaa, vehnäjauhoja, suolaa. Oikein!

Monumentaaliset porkkanat. Taustalla Mummi ja minä -pesuainetta, likaisehko leivänpaahdin ja hampunsiemeniä purkissa.




Porkkana-tomaattisoppa

Öljyä tai voita
Pari sipulia
Kolme valkosipulinkynttä
Viisi isoa porkkanaa
Purkki tomaattimurskaa
Kasvisliemikuutio (Reformikeskuksella on hyviä)
Vettä
Ruokalusikallinen hunajaa
Mustapippuria
Chiliä
Suolaa
Basilikaa

Tarjoiluun ranskankermaa

Kuullota sipulia ja valkosipulia kattilassa öljyssä tai voissa. Lisää viipaloidut porkkanat ja paista vähän aikaa. Kippaa päälle purkki tomaattimurskaa ja sopivasti vettä (nää mun ruokaohjeet on just tällasia, "sopivasti" ja "hiukan"). Anna porista kunnes porkkanat ovat kypsiä. Kaada neste pois, surraa sauvasekoittimella mössöksi ja kaada nestettä samalla joukkoon kunnes koostumus on sopiva. Mausta, maistele ja lisää kerma, kuumenna uudestaan. Syö. Hyvää on.


torstai 3. maaliskuuta 2011

Polenta ja mitä sillä tehdään



Löysin joku aika sitten kuivaruokakaapista pussin polentaa. Ei mitään hajua mistä se on sinne tullut, epäilen joko muistikatkosta ruokakaupassa tai suuremmalla todennäköisyydellä ruokaa sisältänyttä lahjakoria, joka saatiin miehen kanssa viime kesänä yhteiseksi synttärilahjaksi. En ole ikinä tehnyt polentaa, monta kertaa katsellut tosin miten Fabio Viviani vahvoin käsin hämmentää ko. maissivalmistetta Top Chefissä. Googlettamalla sain selville että kannattaisi keittää ensin puuro ja sitten paistaa se. En jaksanut. Muistin lukeneeni jostain Jamie Oliverista keksireseptin jossa oli polentaa ja nopealla tonkimisella löysinkin ohjeen.

Appelsiini-polentapiparit
(Jamie Oliver: Alastoman kokin paluu)
(Ohjeen mukaan noin 25, mulla tuli kaksi pellillistä...)


170 g voita
2 dl sokeria (käytin raakaruokoa sellaisena hienosokeriversiona)
250 g (4 dl) polentaa
1 3/4 dl vehnäjauhoja
2-3 appelsiinin kuoret
2 suurta munaa

Sekoita voi, sokeri, polenta ja jauhot. Lisää appelsiininkuoret ja munat (kuorin appelsiinit kuorimaveitsellä ja aloin pilkkoa niitä veitsellä, menetin hermoni ja tungin ne sauvasekoittimen hienonnuskulhoon, parissa sekunnissa meni pieneksi). Peitä kelmulla, laita jääkaappiin noin tunniksi. Nosta kokkareiksi pellille, paista 200 asteessa noin viisi minuuttia (meni muistaakseni kauemmin) kunnes reunat hieman ruskistuvat. Anna jäähtyä vartin verran.


Näistä tuli varsin hyviä. Ehkä sokeria olisi voinut laittaa inan verran vähemmän. Polentasta tuli rapeutta ja appelsiinikuoresta kevyesti makua (varmaan joku kokeneempi kokki sanoisi "hienostunut appelsiinin maku", ite en lähe tälle linjalle).

Seuraavaksi ehkä uskallan ruveta oman elämäni Fabio Vivianiksi ja keittää polentasta oikein lisäkepuuron.



tiistai 1. maaliskuuta 2011

Alku

No niin.

Olen suunnitellut ruokablogin perustamista jo pari vuotta. Homma on meinannut kaatua kahteen asiaan:
a) en osaa valokuvata
b) en ole keksinyt nimeä.

Tänään keksin nimen. Valokuvaongelman aion ratkaista "fiiliskuvilla". Ironisilla fiiliskuvilla.

Olen melkein kolmikymppinen (tai no on siihen vielä pari vuotta) kulttuurialan yliopisto-opiskelija ja tällä hetkellä osa-aikainen kulttuurialan työläinen. Olen ollut kiinnostunut ruoanlaitosta ja ruokakulttuurista niin kauan kuin muistan mutta varsinaiseksi harrastukseksi ruoka on muuttunut parin viime vuoden aikana. Seuraan monia ruokablogeja, luen ruoka-aiheisia lehtiä ja kirjoja, tallennan ja maratonkatson ruokaohjelmia ja ajattelen ruokaa varmaan suurimman osan hereilläoloajastani (ja välillä öisinkin). Ruon lisäksi harrastan lukemista, virkkaamista ja neulomista eli olen varsin hillitön extremetyyppi.

Jaan ruokakuntani yhden aikuisen miehen ja yhden pienen pojan kanssa. Molemmat ovat - luojan kiitos - lähestulkoon kaikkiruokaisia (isompi ei tykkää kasvissosekeitosta, pienempi ei suostu syömään mangoa, ananasta eikä sinihomejuustoa). Kokeilen paljon uusia ruokaohjeita ja sovellan ja kaikki tuntuu uppoavan aika hyvin molempiin.

En ole varsinaisesti mikään leipojatyyppi enkä ihmeemmin pidä makeasta. Nykyään saatan kyllä joskus tehdä keksejä tai vastaavia ja lisäksi olen tällä hetkellä varsin kiinnostunut vaivaamattoman leivän tekemisestä. Siitä varmaankin seuraa jotain juttua myöhemmin. Meillä syödään hyvin kasvispainotteista ruokaa. Suhtaudun varauksella tehotuotantoon, lisäaineisiin, eineksiin ja kaikkeen kevytmoskaan. Käytän täysrasvaisia tuotteita ja paljon luomua ja noudatan täten ruokablogeissa nykyään ilmeisen yleistä suuntausta.

No ei kai sit muuta. Ensimmäinen ruokapostaus seuraa pian (kunhan ensin jostain kameran piuhan ja saan siirrettyä "ironiset" ruokakuvani koneelle).