Muutama huomio: keiton voi toki myös soseuttaa. Meillä siippa suhtautuu sosekeittoihin nihkeästi joten jätin rakenteen karkeahkoksi. Keitto on itsessään vegaaninen, meillä lisukkeet olivat melko eläinperäisiä joten pieleen meni tämäkin lihaton lokakuu. Jos haluaa pehmeämmän makuisen sopan, voi lopuksi lorauttaa joukkoon kermaa tai kasvikermaa.
TOMAATTIKEITTO
Kolmelle yhdellä aterialle ja yhdelle vielä evääksi
Oliiviöljyä
Yksi iso sipuli
Haluamasi määrä valkosipulinkynsiä (laitoin kolme)
Tomaattipyrettä pikkupurkki tai tuubista sopiva määrä
Kaksi purkkia tomaattimurskaa + purkkien huuhteluvesi
Kasvisliemikuutio
Loraus balsamicoa
Savupaprikajauhetta
Chiliä
Mustapippuria
Sokeria
(Suolaa)
Tuoreita yrttejä (laitoin timjamia ja basilikaa kun niitä kasvaa yrttilaatikossa)
(kermaa)
Silppua sipuli ja valkosipuli, kuullota öljyssä. Lisää tomaattipyree ja murska, huuhtaise purkit vedellä ja kaada kattilaan (ehkä yksi purkillinen yhteensä). Lisää kasvisliemikuutio ja balsamico. Anna porista puolisen tuntia ja mausta. Maistele, lisää mausteita halutessasi. Soseuta jos haluat.
Keiton päälle voikin sitten lisäillä mitä huvittaa. Paahdetut kikherneet ja esim. auringonkukansiemenet sopivat hyvin. Meillä dyykattiin tällä kertaa jääkaapista pari siivua pekonia jotka paistettiin rapeiksi ja murusteltiin. Lisäksi oman annokseni päälle päätyi cheddarraastetta, ranskankermaa, timjamia, Ridderheimsin sweety drop -chilejä (vähemmän salainen paheeni, vitosen purkki) ja hiukan lisää mustapippuria. Erittäin hyvä!
Huonossa lisäkuvassa sunnuntain leipomukset.
Nam. Iso NAM.
VastaaPoista