Leiväntuoksuiseksi äidiksi 34-vuotiaana eli temppu ja miten se tehtiin

Olen aikaisemmin ainakin sämpylöistä horistessani maininnut etten ole mikään leipuri, en ole ikinä ollut. Osittain asia on johtunut iho-ongelmista, osittain siitä että leivän ostaminen kaupasta on tuntunut ajankäytöllisesti ja taloudellisesti järkevämmältä kuin leipominen. Kunnes tuli syksy 2017.

TEIN ITE terv. leso

Leipomiskiinnostus on nostellut päätään aina välillä. Ajatus on kiinnostanut mutta olen silti pidättäytynyt siinä fantastisessa leivässä, pataleipätestailuissa ja vuosia sitten bongaamassani durumleivässä (kaikille ohjeille yhteistä on se, ettei niitä tehdessä tarvitse koskea taikinaan). 

Tuossa taannoin Tampereella vieraillessani kirjakaupassa osui käteen Teemun ja Markuksen leipäkirja ja se oli sitten ns. menoa. Kirja on ihana: kaunis, taitto on rauhoittava, kuvat hienoja, oheistekstiä informatiivisia ja ennen kaikkea ohjeet toimivia. Kirja perehdyttää hyvin leivänteon saloihin ja on tekijöiden melko mykistävästä tietotasosta huolimatta tarpeeksi selkeä ja helposti lähestyttävä jotta noviisikin uskaltaa kokeilla.

Olen testannut kirjasta muutamaa juurileipähommaa mutta omasta toheloudestani johtuen niillä testailuilla ei kannata lähteä keulimaan. Yksi hiivapohjainen ohje on sen sijaan räjäyttänyt pankin ja saanut aikaan sen, että teini kysyi eilen teatteritreeneistä tullessaan varovasti "miksi sää leivot nykyään koko ajan". Siksi - lapseni ja lukijat - koska itseleivotun leivän syömisestä tulee kaikkivoipa olo. Taikinan vaivaaminen on terapeuttista ja ihanaa. Leivän nousemisen tarkkaileminen on superkiinnostavaa. Olen tosi hyvä tuijottamaan seinää ja olemaan tekemättä mitään joten puoli tuntia leipätaikinan vaivaamista käsin ei tunnu missään (on meillä yleiskonekin mutta vaivaan mieluummin käsin, lisäksi kuvittelen että käsivarsiini tulee Madonna-muskelit ihan vaan jos leivon tarpeeksi).

Tässä kuvassa yritän olla katu-uskottava taikinamuia

Homman nimi on parmesaani-mustapippurileipä. Olen todistetusti ja oivin lopputuloksin käyttänyt parmesaanin lisäksi sekä musta- että sinileimaemmentalia. Kirjan saatteessa sanotaan seuraavaa: "Äärimmäisen aromaattinen. Hieman kuin briossi, mutta kevyempi. Nopea leipoa, huikea tuoksu, kun leivän ottaa uunista. Kokeile paahtoleivän tyyliin." Allekirjoitan kaiken. 

PARMESAANI-MUSTAPIPPURILEIPÄ

1 iso tai kaksi pienempää

Taikina

10 dl vehnäjauhoja

vajaat 6 g kuivahiivaa

vajaat 3 tl suolaa

0,3 dl sokeria

50 g voisulaa

3 kananmunaa

2,5 dl kylmää vettä

170 g parmesaania raastettuna

0,5 tl jauhettua mustapippuria (olen kyl rouhinut vaan myllystä randomilla)

Yhdistä kaikki aineet kulhossa ja vaivaa taikinaa noin 15 minuuttia. Taikina saa jäädä hyvin löysäksi siten, että se takertuu kulhoon. 

Siirrä taikina hyvin voideltuun vuokaan ja anna nousta liinalla peitettynä.

Lämmitä uuni 170-asteiseksi. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, paista uunissa 20-30 minuuttia, kunnes väri on kullanruskea.

Ota leipä heti paistamisen jälkeen pois vuoasta. Jäähdytä ritilällä, ilman liinaa.