Herra Heinzin apajilla

Joskus viime talvena otin talteen hirveän määrän reseptejä odottamaan rehusesonkia, Tuomelan kojun (Porin paras torikoju, ihana henkilökunta ja ihanat tomaatit) kakkoslaadun tomaatteja, loppukesän laiskoja päiviä ja kokkausinspiraatiota. Herkusta ja Koukusta löytynyt ketsuppiohje oli yksi niistä resepteistä, joita ei voinut kuvitellakaan tekevänsä talvella kun puulta maistuvat tomaatit maksoivat vitosen kilo. Nyt halkeillutta, mehevää ja ylikypsää kakkoslaatuista saa Tuomelasta 80 senttiä kilo ja ketsuppiohje muistui mieleen. Olen muokannut Herkun ja Koukun ohjetta hiukan lähinnä määrien osalta: omaan makuuni ketsuppi oli turhan makeaa.

Lievästä skeptisyydestä huolimatta ketsupista tuli ihanaa. En tajunnut tietenkään ottaa kuvaa ja eka satsi on jo hävinnyt parempiin suihin, mutta väriltään mössö oli kauniin oranssinpunaista. Jopa Heinzin tuotteiden suurkuluttajana kunnostautunut talouden seitsenvuotias ihastui ikihyvikseen ja nuoren herran käskystä teen alkavalla viikolla uuden - ja tällä kertaa tuplasti isomman - satsin.

Tässä siis ohje sellaisena kuin itse sen tein, alkuperäinen ohje on julkaistu aikoinaan HS:n Ruokatorstaissa ja sen versio siis Hellassa ja Koukussa.

Ketsuppi

nelisen desiä

reilu puoli kiloa tomaatteja (etenkin ne kakkoslaatuiset ylikypsät sopivat tähän paremmin kuin hyvin)

yksi sipuli

kaksi valkosipulinkynttä

1 tl chilijauhetta (myös tuore kävisi erinomaisesti)

1 rkl hunajaa

1 rkl raakaruokosokeria

2 rkl oliiviöljyä

vajaa teelusikallinen suolaa

teelusikallinen rouhittua mustapippuria

pari ruokalusikallista balsamicoa

Lohko tomaatit ja poista kannat. Pilko sipulit. Mittaa kattilaan hunaja, sokeri sekä öljy, kuumenna. Lisää tomaatit ja sipulit ja kuullota 10 minuuttia. Lisää mausteet ja balsamico ja anna kiehua hiljalleen tunnin verran kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Soseuta sauvasekoittimella jos haluat (räiskyy ihan järkyttävästi, laita esiliina päälle). Kaada suppilon avulla puhtaaseen lasipulloon. Säilyy viileässä kuukauden.

Hellejuomien aatelia

Blogi-innostus on ollut kateissa. Olen kyllä vissiin tehnyt ruokaa joka päivä, mutta suurin osa tekemästäni ruoasta on ollut aika tylsää ja epäkiinnostavaa ja ennen kaikkea epävalokuvauksellista. Eilen kuitenkin onnistuin tekemään jotain, joka ylitti kohtuuttomaksi kasvaneen kynnyksen. Ehkä tää taas tästä.

Käytiin toissapäivänä ystävän luona kylässä. Omakotitalo- ja pihakuumetta ei yhtään hälventänyt ystävän kehoitus ottaa raparperia puskasta. Kotiin - hikiseen pihattomaan kerrostaloasuntoon - tullessa siitä piti sitten keksiä jotain. Mielikuvituksettomana ihmisenä ajattelin ensin tehdä piirakan mutten jaksanut ja nyt seuraa suuri tunnistus: en tykkää makeista leipomuksista (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta: banoffee, juustokakku, prinsessakakku). Syön toki kaikkea joka eteen lykätään, mutta niin innoissani en esim. raparperipiirakasta ole että jaksaisin sitä itse tehdä. Enkä osaa esimerkiksi leipoa pullaa. Olen tainnut kerran koittaa, tuli pahaa. Välillä poden huonoa omatuntoa lapseni pullantuoksuttomasta lapsuudesta mutta onneksi on erinäisiä mummuja, joiden jauhopeukalo on omaani pystyvämpi.

Joo. Eli lykkäsin raparperit jääkaappiin ja päätin miettiä uudestaan myöhemmin. Eilen googlettelin ja löysin ihanaisesta Chocochilistä kauniin värisen ja raikkaan tuntuisen ohjeen, joka ei vaadi ihmeempiä (itse asiassa laitoin raparperit kiehumaan ja otin päikkärit sinä aikana). Juomasta tuli ihanaa. Raikasta, kaunista ja hyvää (vaikken jaksanutkaan lähteä kauppaan ostamaan inkivääriä, limeä tai minttua). Raparperia oli hiukan vähemmän kuin ohjeessa vaadittava määrä joten laitoin vähemmän vettäkin (ja itse asiassa lantrasin vielä vedellä, olen laimeiden juomien ystävätär).

Ihanainen raparperijuoma
(alkuperäinen ohje: Chocochili)

viisi vartta raparperia
1,5 litraa vettä
1,5 desiä raakaruokosokeria
(inkivääriä ja minttua ja limeä)

jääpaloja
sitruunamehua

Pilko raparperit suurehkoiksi paloiksi ja keitä vedessä hiljalleen noin tunnin verran. Lisää sokeri, siivilöi ja anna jäähtyä. Maistele, lisää tarvittaessa vettä, nauti jäiden kanssa. Itse lorautin valmiin mehun joukkoon hiukan sitruunamehua. Ah ihanuutta! Kuulemma joukkoon sopii myös valkoinen rommi mutta sitä ei valitettavasti baarikaapista löytynyt (viskiä olis ollut mutta se ei ehkä sovi).

Jämien aatelointia

Olen oppinut jo, krhm, hetken aikaa jatkuneiden opiskeluideni aikana melko tehokkaaksi jämäkokiksi. En varmasti pärjäisi Master Chefissä mutta voisin ottaa osaa jos joku näppärä kehittelisi jämächef-kisan. Siinä pitäisi tehdä tähteistä ja vihanneslokeron mysteerivihanneksista jotain ruoalta vaikuttavaa (ulkonäöllä ei olisi väliä, koska kaikki tekemäni ruoat näyttävät rumilta).

Äsken iski nälkä. Jääkaapissa kummittelee tänään ostamani savusiika mutta sille piti kehitellä jotain kaveriksi. Tehokkaan jää- ja kuivaruokakaapin inventoinnin jälkeen uunista leijailee nyt melko erinomainen valkosipulin ja juuston tuoksu. Ah!

Tämäntyyppiset täytetyt rehut ovat mielestäni ihan nerokasta ruokaa. Sisälle voi laittaa melkein mitä tahansa: jauhelihaa, soijarouhetta, pekonia, riisiä, rehuja tai vaikka kvinoaa tai ohraa tai jotain. Varsinkin kotimaisten rehujen sesonkiaikaan - kun paprikaa, kesäkurpitsaa, sipulia ja tomaatteja saa puoli-ilmaiseksi - on ihan sulaa hulluutta syödä makaroonia tai nuudeleita halpuuden vuoksi, kun vähäisillä aineksilla saa aikaan näin erinomaista ruokaa. Siis jos ei halua vetää niitä rehuja raakana. Itse aion ensi kesänäkin nauttia litran gazpachoa päivässä (ohje tulossa kunhan saan sen hiottua loppuun).

Zucchini a la Chef (eli jämillä täytetyt kesäkurpitsat)
yhden nälkäisen annos

yksi pieni kesäkurpitsa (tai enemmän, riippuu syöjien määrästä tietysti)
pieni sipuli
kaksi valkosipulinkynttä
öljyä
tomaattimurskaa (purkin jämät, noin kolmasosa pahvitetrasta)
aurinkokuivattuja tomaatteja (purkin jämät, kaksi tomaattia)
juustoraastetta (pussin jämät, kourallinen)
auraa (kolmion jämät, surkean pieni nökäre)
mausteita

Halkaise kesäkurpitsa ja leikkaa vielä puoliksi jos haluat. Kaiverra puolikkaat. Hienonna sipuli, valkosipulinkynnet ja kesäkurpitsan sisus. Paistele öljyssä, lisää tomaattimurska ja mausteet (mustapippuri, suola, yrttejä ym). Lusikoi kesäkurpitsan puolikkaiden sisälle, murustele päälle auraa ja kuorruta juustolla. Paista 200 asteessa tarvittavan kauan (vajaan vartin paistoin ite). Syö joko ihan au natural tai jonkun lisäkkeen kanssa. Halpaa, hyvää, ei sisällä nuudeleita eikä tonnikalaa!

p.s. Perustin uuden jämäkategorian. Luvassa myöhemmin: mitä tehdä perunamuusin jäännöksille.

Kotilounas

Puutteellisista aamiaisensyöntitavoistani johtuen olen usein puolenpäivän maissa jo karmivan nälkäinen. Töissä ollessani söin lounasta usein jo yhdentoista maissa, nyt kotona ollessa (olen siis opiskelija jolla ei tosin ole enää yhtään luentoa jäljellä) syön yleensä kotona. Joskus käyn lounaalla kaupungilla. Voisin joskus kirjoittaa postauksenkin vakiolounaspaikoistani. Olen varsin jämähtänyt.

Kotona lounaan koostumus riippuu siitä, onko jääkaapissa jämiä. Jos ei ole, teen usein salaatin. Laitan salaatteihin aina kamalasti kaikenmaailman jyviä ja siemeniä ja pähkinöitä. Joku aika sitten uskaltauduin kokeilemaan uppomunan tekoa Voisilmäpeliä-blogin Eevan ohjeella ja jestas, sehän onnistui ensimmäisellä yrittämällä ja maistui taivaalliselta. Kaapista ei tosin löytynyt kuin punaviinietikkaa mutta silläkin onnistui. Ei maistunut punkulta eikä värjäytynyt punaiseksi.


Lounassalaatti

- lehtisalaattia
- uppomuna
- paahdettuja porkkanoita (paloittele pari porkkanaa, paahda 200 asteessa oliiviöljyn, mustapippurin ja suolan kanssa kunnes ovat pehmeitä)
- parsakaalia (höyrytin pari minuuttia)
- kolme siivua paistettua pekonia
- paprikaa
- kurkkua
- aurinkokuivattua tomaattia
- parmesaanilastuja
- kurpitsansiemeniä
- hampunsiemeniä (ah! lemppari! syön joka päivä!)

Kastikkeeksi oliiviöljyä ja suolaa ja pippuria. Pitää nälkää tehokkaasti eikä väsytä. Suosittelen!

Jumalainen mössö

Pahoitteluni blogihiljaisuudesta. Toimin valtion virkamiehenä (ts. ennakkovaalien vaalivirkailijana) ja yllättävästi yli 60 viikon sisään tehtyä työtuntia veivät mehut aika mukavasti. Ruoanlaitto ja jopa syöminen jäivät hiukan vähemmälle ja vedin lähinnä kaupan palvelutiskin salaattia, suklaapatukoita ja banaaneita. Sunnuntai-iltana teki lyhyemmän työpäivän jälkeen mieli jotain hyvää ja jääkaapin sisällön inventoituani laitoin jugurttia valumaan ja aloin hienontaa juustoa. Aineksista syntyi soosi, joka oli niin hyvää että söin jämät lusikalla suoraan kulhosta. Kuvaa en muistanut (ja no, ehtinyt, soosi hävisi aika nopeasti) ottaa mutta mössö oli valkoista. Koska siinä oli jugurttia. Joo. Söimme tätä nachojen ja porkkana- ja kurkkutikkujen kanssa. Sopisi hyvin myös leivän päälle.

Käytin luonnonjugurttia, mutta partaäijällä (eli sillä litran päniköihin pakatulla turkkilaisella) olisi voinut tulla jopa parempaa. Mitään mittoja en tietysti TAASKAAN katsonut. Tämmöisten mössöjen teossa on olennaista maistella. Toiset tykkää suolaisemmasta, toiset valkosipulisemmasta.

Epäolennainen yksityiskohta: raastan parmesaanin tämännäköisellä vehkeellä. Näin Amélien herkässä kahdeksantoista vuoden iässä (kaksi kertaa valkokankaalta) ja iskin silmäni ko. elokuvassa käytettyyn juustonraastokojeeseen. Vanhempani olivat sopivasti lähdössä Pariisiin muistaakseni seuraavana vuonna ja valtuutin äitini hankkimaan samanlaisen. Se on täy-del-li-nen kovien juustojen raastaja. Ja rystysetkin säästyy! Eläköön Ranska!

Parmesaani-aurajuustomössö

maustamatonta jugurttia
aurajuustoa (laitoin ehkä neljäsosan kolmiosta)
parmesaania raasteena (laitoin muutaman ruokalusikallisen)
mustapippuria
sitruunamehua
tuoretta basilikaa ja oreganoa
muutama hienonnettu valkosipulinkynsi
hunajaa
ripaus suolaa

Laita jugurtti hyvissä ajoin jääkaappiin valumaan kaksinkertaisella suodatinpussilla vuorattuun kahvinsuodattimeen (tätä ei tietenkään tartte tehdä jos käyttää partaäijää). Hienonna aurajuusto, raasta parmesaani. Sekoita valuneeseen jugurttiin ja mausta, tarkasta maku, mausta tarvittaessa lisää. Ahmi. Ah!

Nostalgiaa ja perunoita

Lapsuudessa lauantait olivat aina spesiaalipäiviä. Tehtiin jotain tavallista parempaa ruokaa, saunottiin ja saunan jälkeen sai lasipullosta limsaa ja pikkupussista sipsejä. Usein oli pizzaa (jota paistettiin yleensä viisi pellillistä, isoveljet olivat suuriruokaisia) eri täytteillä. Muistan erityisen hyvin simpukka-katkarapu- ja jauhelihatäytteet. Äiti teki myös usein legendaariset mittasuhteet saanutta sötkösalaattia, joka syntyi kaikesta mahdollisesta kaapista löytyvästä ja kermaviili-majoneesikastikkeesta. Äiti tekee itse asiassa edelleen sötkösalaattia ja joka kerta se on ihanaa.

Lauantai-iltaisin tuli aika usein telkkarista Hercule Poirotia tai vastaavaa. Poirot-iltoina isä laittoi välillä mielettömän hyviä pannulla paistettuja valkosipuliperunoita. En tiedä, miksi valkosipuliperunat ja Poirot linkittyvät aivoissani mutta molemmat ovat joka tapauksessa nostalgisia ja loistavia.

Viime lauantaina päätin vihdoin kokeilla isän valkosipuliperunoiden tekoa itse. Tarkkaa ohjetta ei ollut, mutta pähkäilin ja testasin ja se kannatti: ihan kuin isän tekemiä. Valitettavasti isä ei ole ollut enää useampaan vuoteen keskuudessamme kokkailemassa, mutta veikkaan että olisivat kelvanneet alkuperäiselle perunamestarille itselleenkin.

Pannulla paistetut valkosipuliperunat
(iso annos, kolme söi aterialla ja kaksi välipalaksi myöhemmin)

10 perunaa
viisi valkosipulinkynttä
voita
purkki kermaa
suolaa
mustapippuria
yrttejä (tuoretta basilikaa ja oreganoa)

Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Pilko valkosipuli. Sulata pari ruokalusikallista voita pannulla (käytin isoa valurautapannua) ja lisää perunat ja valkosipulit ruskistumaan. Anna pehmetä vähän aikaa, lisää kerma, käännä levy pienelle ja anna muhia välillä sekoitellen kunnes perunat ovat ihanan muhjuisia ja pehmeitä ja tuoksu on huumaava. Tämä saattaa viedä aikaa puolisen tuntiakin, en katsonut tarkkaan kelloa. Tein niin ison satsin (lähti mopo käsistä, olin ahne koska arvelin lopputuloksen olevan hyvä) että kypsyminen saattoi senkin takia kestää kauan: tuntui etteivät päällimmäiset perunat kypsyneet kunnolla. Kävin ahneuksissani sörkkimässä pannua ja poltin sormenikin mutta lopputulos palkitsi. Mausta lopuksi.

Perunat sopivat hyvin lisäkkeeksi, meillä syötiin niiden kanssa paahtopaistia (joka on aika usein lähikaupassa tarjouksessa). Paahtopaisti on hyvää ja riittoisaa ja sopii niin pääruoaksi, leivän päälle kuin wokkiinkin. Lauantaina uunissa käynyttä valkosipulilla ja yrteillä maustettua paistia on vieläkin jäljellä jääkaapissa ja ajattelin veistellä sitä iltapalaksi leivän päälle. Aika hyvin kympin lihakökkäreeltä.

Yllättävän vaikea ottaa siedettävää kuvaa möhjöiseksi paistetuista perunoista. Haarukka kurkkaa alareunasta. Oikealla haarukka vie perunaa lapsen suuhun.

Hyvä aamu

Aamut ovat nykyään aika usein hyviä. Viikonloppuaamut erityisesti, vaikka ei arjessakaan mitään valittamista ole kun saa kuunnella kuusivuotiaan unikertomuksia aamiaispöydässä.

Aloitan jokaisen aamun Hesarilla ja mutteripannullisella espressoa, jonka joukossa on kuumaa soijamaitoa. Arkena syön aamupalan yleensä vasta vähän myöhemmin, mutta viikonloppuisin herään yleensä siihen aikaan että on jo kova nälkä. Viime kesänä lomailtiin lapsen kanssa pari kuukautta ja silloin tuli tavaksi tehdä aamupalaksi smoothieta. Se on hiukan jäänyt, mutta edelleen kaivan epäkäytännöllisen yleiskoneen ja kannuosan kaapista vähintään kerran parissa viikossa. Smoothien joukkoonhan saa kätevästi sekoitettua esim. lehtisalaatin kantapaloja, vehnäleseitä ja pinaattia, joita lapsi ei välttämättä ilman nokkelaa valeasua suostu syömään.

Viime lauantaina oli poikkeuksellisen hyvä aamu: heräsin normaalia aikaisemmin virkeänä ja päivällä oli tiedossa mukavaa ohjelmaa. Edellisenä päivänä oli kaupasta löytynyt Perheleipureiden luomupaahtoleipää, jonka tuoteseloste oli rauhoittavan e-aineeton ja jonka kantapala oikeasti kuivui myöhemmin pussiin unohduttuaan eikä säilynyt viikkotolkulla. Paahtoleivän päälle laitoin itse tekemääni yrtti-valkosipulilevitettä, jonka rasvakoostumus on optimaalinen ja maku loistava (ja täysin lisäaineeton mutta tää lisäainepaasaus menee vissiin jo Virpi Salmenkin mielestä överiksi).

Paahtoleipää yrtti-valkosipulitahnalla, sitruunan makuista bulgarianjugurttia ja luomuomenamehua vuonna 1994 McDonaldista saadusta Batman-kampanjamukista, josta nautin lähestulkoon kaiken nestemäisen. En tiedä miksi.


Yrtti-valkosipulilevite

n. 100 grammaa huoneenlämpöistä (kirnu)voita
ehkä desin verran kylmäpuristettua oliiviöljyä
loraus kylmää vettä
tuoretta basilikaa
tuoretta oreganoa
kaksi valkosipulinkynttä

Sekoita huoneenlämpöinen voi, oliiviöljy ja vesi sauvasekoittimella (tarkkaa määrää en osaa sanoa, lisäsin kunnes koostumus oli sopiva). Lisää joukkoon valkosipulinkynnet ja yrtit, surraa kunnes nenääsi leijuu erinomainen hienontuneiden yrttien ja valkosipulin aromi. Anna jähmettyä jääkaapissa. Säilyy hyvänä pari päivää.

Suklaata ja vadelmia

Olin toissaperjantaina töissä viimeistä päivää näillä näkymin. Ehdin puolen vuoden rupeaman aikana tykästyä tosi paljon sekä työkavereihin että -ympäristöön ja halusin viimeisen työpäivän kunniaksi tehdä kahvipöytään jotain hyvää. Ensin mietin kakkua, mutta kakkukupua olisi ollut ehkä hivenen haasteellista kuljettaa fillarilla. Muffinssitkin olisivat voineet kokea ikävän latistumisilmiön. Päädyin kekseihin, jotka oli helppo pakata muovirasiaan ja kuljettaa kassissa pyöränsarvessa.

Olen kovasti tykästynyt vadelmien ja suklaan yhdistelmään. En ole koskaan pitänyt erityisemmin mansikoista (tämä on joidenkin - esim. avomieheni - mielestä ihan käsittämätöntä) mutta vadelmia söisin varsinkin tuoreena ihan loputtomasti. Pelkkä suklaa (shokkipaljastus: en pidä erityisemmin suklaastakaan) saattaa maistua vähän raskaalta ja tunkkaiselta mutta vadelmien kanssa se toimii erittäin hyvin. Muffinsseissa yhdistelmä maistuu melkein yhtä hyvältä kuin ikisuosikkikomboni valkosuklaa ja raparperi, jota en luonnollisten vuodenaikasyiden vuoksi tällä kertaa käyttänyt.

Googlettelin hiukan eri suklaakeksiohjeita ja yhdistelin (summittaiset määrät otin Kinuskikissan Pehmeiden suklaakeksien ohjeesta) , koska en jostain oudosta syystä löytänyt netistä yhtään suklaa-vadelmakeksien ohjetta. No, nytpä on yksi semmoinenkin.

Tästä tulee varsin reilu ohje, en laskenut mutta useampi kymmenen pienehköä keksiä.

Suklaa-vadelmakeksit

6 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
3-4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
250 g sulatettua voita (alkuperäisessä ohjeessa margariinia mutten käytä moista)
1,5 dl sokeria (käytin raakaruokoa)
1,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
200 g suklaata (käytin Fazerin sinistä)
200 g pakastevadelmia
1 dl kaurahiutaleita

Sekoita kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola vehnäjauhoihin. Sulata voi, anna jäähtyä vähän aikaa ja sekoita joukkoon sokerit ja sen jälkeen munat yksitellen hyvin vatkaten. Siivilöi jauhoseos joukkoon. Sekoita joukkoon rouhittu suklaa, vadelmat ja kaurahiutaleet. Sekoita taikina tasaiseksi ja pyörittele lihapullan kokoisia palluroita pellille, jätä leviämisvaraa. Paista 175 asteessa 10-15 minuuttia tai kunnes vaikuttavat hyviltä (meillä on hidas uuni, vaikea antaa tarkkaa aikaa).


Työkaveri (terkkuja Outille!) kysyi keksit nähdessään että onko niissä lihaa. Ulkonäkö oli kieltämättä melko karu - tulee jännä illuusio kun keksi näyttää lihapullalta - mutta maku oikein hyvä. En tykkää oikein mistään leivontasuklaista, joten käytin lähikaupassa tarjouksessa ollutta Fazerin sinistä (kolme levyä neljällä eurolla, oli pakko ostaa). Kaurahiutaleet tuovat kivasti tekstuuria ja saavat keksit vaikuttamaan ehkä inan verran terveellisiltä. Fariinisokeri oli tietysti kovettunut kaapissa tiiliskiveksi, mutta sahasin siitä kimpaleen irti, laitoin kulhoon, lorautin lusikallisen vettä päälle ja pistin mikroon hetkeksi ja kas: se oli jälleen käyttökelpoista. Kauan eläköön Marttojen niksipalsta!

Arkiruoka ja kastikeoivallus

Tavallaan haluaisin kovin mielelläni luoda vain suureellisia ateriakokonaisuuksia, keitellä tuntikausien hauduttamista vaativia keittoja ja leipoa kahdeksan tunnin kohotusajan vaativaa leipää mutta arki asettaa omat vaatimuksensa. Maanantaina oli töiden jälkeen kova nälkä, kohtalainen kiire ja totaalinen inspiraationpuute joten luin vähän blogeja ja Kädenvääntöä-blogista bongasin oivallisen kastikevinkin. Meillä syödään wokkia aika usein ja tähän asti olen vain paistanut kasvikset currytahnassa - kaupasta ostetussa tai itse tehdyssä - ja tyytynyt hulauttamaan lähes valmiiseen wokkiin kala- tai osterikastiketta ja soijakastiketta. Käänteentekevä kastikeoivallus tuotti ehkä yhden parhaista wokeista jota meillä kuunaan on nautittu.

Ostin tätä varten myös lihaa. Hyvin harvinaista. Nyt vaan teki jostain syystä mieli ja hyvältä se pitkästä aikaa maistuikin (tämähän onnistuu siis ihan loistavasti vaikka tofulla tai ihan kokonaan ilman lihaa). Noudatan lihan kanssa vähemmän mutta parempaa -nyrkkisääntöä: en tajua miksi etenkin lapsiperheissä syödään niin paljon huonolaatuista ja teollista jauhelihaa, marinoitua broileria ja makkaraa. Miksei lapsia voi opettaa syömään parempilaatuista lihaa joskus ja useammin kasvispohjaista ruokaa?

Tähän tuli tosi paljon parsakaalia, koska se on ollut viime aikoina poikkeuksellisen freesiä. Söisin parsakaalia joka päivä. Yleensä se vaan on epämääräisen vaaleaa, liian pehmeää ja muutenkin vastenmielistä. Nyt on kuitenkin ollut saatavilla espanjalaista tummanvihreää, kiinteää ja hyvää. Ulkomaisten vihannesten osto on ehkä epäeettistä, mutten vaan pärjää talven yli pelkillä juureksilla vaikka kuinka yrittäisin. Tomaatteja en tykkää talvella ostaa (koska ne maistuvat jääkaapilta ja puulta) mutta kurkkua ostan. Ja talvitomaatteja nahkeutan joskus uunissa pastan lisäkkeeksi.

Nyt kuitenkin se ohje. Tein hemmetin ison annoksen koska a) elän jonkinlaisten teollisuusimurin ihmisvastineiden kanssa b) tästä tuli evääksi kahdelle ihmiselle tiistaina. Tekovälineenä toimi mieheni mukana talouteen kulkeutunut täy-del-li-nen hiiliteräswokki. Tukevat puukahvat, tarpeeksi iso, ohutpohjainen ja kaikinpuolin mahtava.



Maanantain kasvis-nautawok

munanuudeleita

noin 400g naudanlihaa (olisko ollut ulkofileetä?)
kaksi isoa sipulia
kolme isoa porkkanaa
yksi parsakaali
puolikas kesäkurpitsa
rasia siitakesieniä
kolme valkosipulinkynttä

kastike (noin-mittoja, sekoita ja maistele!):
pari teelusikallista seesamiöljyä
pari ruokalusikallista soijakastiketta
pari ruokalusikallista kalakastiketta
pari reilua teelusikallista punaista currytahnaa
reilu teelusikallinen chilirouhetta
muutama reilu pyöräytys mustapippuria myllystä
puolisen desiä osterikastiketta
ehkä ruokalusikallinen hunajaa

Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan (tähän suurperheateriaan meni viisi sellaista kiekkoa tai mikä se nyt on, sana meni hukkaan). Leikkaa liha suikaleiksi. Lohko sipulit, suikaloi porkkana, revi parsakaali nupuiksi (kai tämän voisi veitselläkin tehdä, itse yleensä revin sormin), leikkaa parsakaali viipaleiksi, putsaile sieniä tarpeen mukaan ja paloittele jos on tarvis (aina ei tarvi, siitakesienet on usein aika pieniä) ja tee valkosipulista semmoista hakkelusta kuin haluat, itse viipaloin. Ruskista lihat tulikuumaan wokkipannuun lorautetussa öljyssä, lisää sipulit ja valkosipulit ja sen jälkeen muut rehut kypsymisjärjestyksessä (porkkana, kesäkurpitsa, parsakaali, sienet). Parsakaalin voi toki myös höyryttää ennen mukaanheittoa mutta itse tykkään enemmän raa'ahkosta.

Sekoita kastikkeen aineet, maistele koko ajan ja kaada wokin joukkoon kun vihannekset ovat sopivia. Lisää vielä nuudelit ja sekoita kunnolla. Päälle voi ripotella tuoretta korianteria jos semmoista sattuu hyväkuntoisena löytämään jostain tähän aikaan vuodesta. Itse en löytänyt.

Pöydässä ruoka todettiin kaikkien perheenjäsenten tuumin varsin hyväksi. Kastike oli imeytynyt ihanasti raa'ahkoihin parsakaaleihin. Seuraavana päivänä töissä jämät maistuivat myös. Kaikinpuolin hyvä arkiruoka ja kastike pääsee jatkokehittelyyn ja vakiovieraaksi ruokapöytään.


Ohessa arkirealistisia ruokailutilannekuvia. Bongatkaa mm. pyykkitelineen päällä odottava pyykkiämpäri tai mikä lie, lattialla lojuva reikäinen villasukka ja biojätepussirulla.

Sipulia piirakassa

Rakastan suolaisia piirakoita. Tein jossain vaiheessa niitä niin paljon että kyllästyminen uhkasi mutta nyt pienen tauon jälkeen ne maistuvat hillittömän hyviltä.

Kahviloiden piirakoissa on usein kinkkusuikaleita. En kovin helposti keksi mitään masentavampaa raaka-ainetta: teollisia ja pahanmakuisia lisäainepommeja. En laita itse oikeastaan koskaan piirakkaan lihaa. Kasvis-, sieni- ja juustotäytteet sopivat mielestäni parhaiten. Esim. parsakaali-tofu-sienipiirakka on aikalailla täydellistä, samaten suppilovahvero- ja kantarellipiirakat.

Eilen tein aika hemmetin hyvän sipulipiirakan viikonloppuvieraan kunniaksi. Viikonloppuvieras arvosti ja perheellekin maistui. Söin jämät tänään töissä lounaaksi ja sipulin, kerman ja juuston pyhä liitto oli lämmitettynä melkoisen jees.

Tässä versiossa sipulit on karamellisoitu. Pohjan ohje on ihan perus, lainasin lempibloggariltani Jannalta Ruokahommia-blogista. Lähes kaikissa löytämissäni sipulipiirakan ohjeissa oli täytteeseen laitettu pekonia. Meillä sitä ei ollut mutta sopii kyllä mainiosti.


Sipulipiirakka

Pohja:
150 g voita
3 dl jauhoja
3 rkl kylmää vettä

Nypi jauhot ja voi muruiksi, lorauta vesi joukkoon, sekoita tasaiseksi. Anna vetäytyä jääkaapissa vartista puoleen tuntiin. Painele vuokaan ja esipaista 200-asteisessa uunissa vartin verran.

Täyte:
kuusi sipulia
voita paistamiseen
pari rkl sokeria
timjamia
basilikaa
suolaa
mustapippuria

purkki kermaa
muna

noin pussillinen punaleimajuustoraastetta

Viipaloi sipulit ja kuullota voissa. Lisää pari ruokalusikallista sokeria ja anna hautua miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat pehmeitä ja makeita. Mausta yrteillä, suolalla ja mustapippurilla. Lusikoi piirakkavuokaan ja kaada päälle muna-kermasekoitus. Ripottele päälle reilusti juustoraastetta. Paista 200-asteisessa uunissa kunnes piirakka on kivan ruskea ja tuoksu lähes sietämättömän hyvä.

Itsehän tein tietysti sen mokan, että unohdin esipaistaa pohjan. Ekalla uunistaottokerralla piirakka siis toki oli raaka ja maistettuani lykkäsin sen takaisin uuniin. Toisella kerralla se olikin sitten juuri passeli. Kuvan otin näppärästi siitä puoliraa'asta piirakasta, joten se näyttää ihan oksennukselta / raa'alta piirakalta.

Perussoppa

Olin lapsen kanssa melkein puolitoista vuotta viikot kahdestaan kun mies oli toisella paikkakunnalla töissä. Sinä aikana meillä syötiin kasvissosekeittoa valehtelematta kerron viikossa. Helppoa, halpaa, hyvää ja loputtomasti varioitavaa: lapsi veti joku aika sitten kauheat kilarit kun paljastin hänen syöneen luultavasti useamman kilon parsakaalia keitoissa (lapsi väittää vihaavansa ko. rehua). Nyt olen tehnyt soppaa harvemmin koska mies ei kuulemma "niin kauheasti välitä". Kyllä se sitä kuitenkin syö ja tänään päätin keitellä koska pakkohan se on jos kuusivuotias poika PYYTÄÄ kasvissosekeittoa.

Teen sopan yleensä aina porkkanoista. Porkkanasosekeitosta tulee jotenkin niin uskomattoman kauniin väristäkin. Aika usein käytän linssejä ja bataattia, toisinaan parsakaalia tai keräkaalia, satunnaisesti kukka- ja ruusukaalia. Sipulia ja valkosipulia tulee mukaan aina. Flunssakautena mukaan tulee runsaasti inkivääriä ja vielä normaaliakin enemmän valkosipulia.

Parhaan sopan salaisuuksia on kolme: kuullotus, maustaminen ja kerma. Kuullottaminen tuo sipulista ja valkosipulista maut esille. Mausteita pitää käyttää reippaasti (Reformikeskuksen kasvisliemikuutio = jee) ja yrttejä kans. Valmiiseen soppaan lorautetaan OIKEAA kermaa, ei missään nimessä mitään kermantapaista kaksiprosenttista sontaa (tarkastin just: Valion kaksiprosenttisessa "täyteläisessä" ruokakermassa on muunnettua tärkkelystä ja kerma-aromia).

Tätä meillä siis syötiin tänään. Kaverina oli Sarpin Buccoleipää. Sanottakoon kotikaupungistani Porista muuten mitä vaan mutta hyvää leipää täältä saa. Ullan Pakarin ja Sarpin leivät (ja sammakkoleivokset!) ovat loisteliaita. Buccoleivän tuoteseloste: vettä, hiivaa, vehnäjauhoja, suolaa. Oikein!

Monumentaaliset porkkanat. Taustalla Mummi ja minä -pesuainetta, likaisehko leivänpaahdin ja hampunsiemeniä purkissa.




Porkkana-tomaattisoppa

Öljyä tai voita
Pari sipulia
Kolme valkosipulinkynttä
Viisi isoa porkkanaa
Purkki tomaattimurskaa
Kasvisliemikuutio (Reformikeskuksella on hyviä)
Vettä
Ruokalusikallinen hunajaa
Mustapippuria
Chiliä
Suolaa
Basilikaa

Tarjoiluun ranskankermaa

Kuullota sipulia ja valkosipulia kattilassa öljyssä tai voissa. Lisää viipaloidut porkkanat ja paista vähän aikaa. Kippaa päälle purkki tomaattimurskaa ja sopivasti vettä (nää mun ruokaohjeet on just tällasia, "sopivasti" ja "hiukan"). Anna porista kunnes porkkanat ovat kypsiä. Kaada neste pois, surraa sauvasekoittimella mössöksi ja kaada nestettä samalla joukkoon kunnes koostumus on sopiva. Mausta, maistele ja lisää kerma, kuumenna uudestaan. Syö. Hyvää on.

Polenta ja mitä sillä tehdään

Löysin joku aika sitten kuivaruokakaapista pussin polentaa. Ei mitään hajua mistä se on sinne tullut, epäilen joko muistikatkosta ruokakaupassa tai suuremmalla todennäköisyydellä ruokaa sisältänyttä lahjakoria, joka saatiin miehen kanssa viime kesänä yhteiseksi synttärilahjaksi. En ole ikinä tehnyt polentaa, monta kertaa katsellut tosin miten Fabio Viviani vahvoin käsin hämmentää ko. maissivalmistetta Top Chefissä. Googlettamalla sain selville että kannattaisi keittää ensin puuro ja sitten paistaa se. En jaksanut. Muistin lukeneeni jostain Jamie Oliverista keksireseptin jossa oli polentaa ja nopealla tonkimisella löysinkin ohjeen.

Appelsiini-polentapiparit
(Jamie Oliver: Alastoman kokin paluu)
(Ohjeen mukaan noin 25, mulla tuli kaksi pellillistä...)

170 g voita
2 dl sokeria (käytin raakaruokoa sellaisena hienosokeriversiona)
250 g (4 dl) polentaa
1 3/4 dl vehnäjauhoja
2-3 appelsiinin kuoret
2 suurta munaa

Sekoita voi, sokeri, polenta ja jauhot. Lisää appelsiininkuoret ja munat (kuorin appelsiinit kuorimaveitsellä ja aloin pilkkoa niitä veitsellä, menetin hermoni ja tungin ne sauvasekoittimen hienonnuskulhoon, parissa sekunnissa meni pieneksi). Peitä kelmulla, laita jääkaappiin noin tunniksi. Nosta kokkareiksi pellille, paista 200 asteessa noin viisi minuuttia (meni muistaakseni kauemmin) kunnes reunat hieman ruskistuvat. Anna jäähtyä vartin verran.


Näistä tuli varsin hyviä. Ehkä sokeria olisi voinut laittaa inan verran vähemmän. Polentasta tuli rapeutta ja appelsiinikuoresta kevyesti makua (varmaan joku kokeneempi kokki sanoisi "hienostunut appelsiinin maku", ite en lähe tälle linjalle).

Seuraavaksi ehkä uskallan ruveta oman elämäni Fabio Vivianiksi ja keittää polentasta oikein lisäkepuuron.

Alku

No niin.

Olen suunnitellut ruokablogin perustamista jo pari vuotta. Homma on meinannut kaatua kahteen asiaan:
a) en osaa valokuvata
b) en ole keksinyt nimeä.

Tänään keksin nimen. Valokuvaongelman aion ratkaista "fiiliskuvilla". Ironisilla fiiliskuvilla.

Olen melkein kolmikymppinen (tai no on siihen vielä pari vuotta) kulttuurialan yliopisto-opiskelija ja tällä hetkellä osa-aikainen kulttuurialan työläinen. Olen ollut kiinnostunut ruoanlaitosta ja ruokakulttuurista niin kauan kuin muistan mutta varsinaiseksi harrastukseksi ruoka on muuttunut parin viime vuoden aikana. Seuraan monia ruokablogeja, luen ruoka-aiheisia lehtiä ja kirjoja, tallennan ja maratonkatson ruokaohjelmia ja ajattelen ruokaa varmaan suurimman osan hereilläoloajastani (ja välillä öisinkin). Ruon lisäksi harrastan lukemista, virkkaamista ja neulomista eli olen varsin hillitön extremetyyppi.

Jaan ruokakuntani yhden aikuisen miehen ja yhden pienen pojan kanssa. Molemmat ovat - luojan kiitos - lähestulkoon kaikkiruokaisia (isompi ei tykkää kasvissosekeitosta, pienempi ei suostu syömään mangoa, ananasta eikä sinihomejuustoa). Kokeilen paljon uusia ruokaohjeita ja sovellan ja kaikki tuntuu uppoavan aika hyvin molempiin.

En ole varsinaisesti mikään leipojatyyppi enkä ihmeemmin pidä makeasta. Nykyään saatan kyllä joskus tehdä keksejä tai vastaavia ja lisäksi olen tällä hetkellä varsin kiinnostunut vaivaamattoman leivän tekemisestä. Siitä varmaankin seuraa jotain juttua myöhemmin. Meillä syödään hyvin kasvispainotteista ruokaa. Suhtaudun varauksella tehotuotantoon, lisäaineisiin, eineksiin ja kaikkeen kevytmoskaan. Käytän täysrasvaisia tuotteita ja paljon luomua ja noudatan täten ruokablogeissa nykyään ilmeisen yleistä suuntausta.

No ei kai sit muuta. Ensimmäinen ruokapostaus seuraa pian (kunhan ensin jostain kameran piuhan ja saan siirrettyä "ironiset" ruokakuvani koneelle).