maanantai 21. maaliskuuta 2011

Suklaata ja vadelmia


Olin toissaperjantaina töissä viimeistä päivää näillä näkymin. Ehdin puolen vuoden rupeaman aikana tykästyä tosi paljon sekä työkavereihin että -ympäristöön ja halusin viimeisen työpäivän kunniaksi tehdä kahvipöytään jotain hyvää. Ensin mietin kakkua, mutta kakkukupua olisi ollut ehkä hivenen haasteellista kuljettaa fillarilla. Muffinssitkin olisivat voineet kokea ikävän latistumisilmiön. Päädyin kekseihin, jotka oli helppo pakata muovirasiaan ja kuljettaa kassissa pyöränsarvessa.

Olen kovasti tykästynyt vadelmien ja suklaan yhdistelmään. En ole koskaan pitänyt erityisemmin mansikoista (tämä on joidenkin - esim. avomieheni - mielestä ihan käsittämätöntä) mutta vadelmia söisin varsinkin tuoreena ihan loputtomasti. Pelkkä suklaa (shokkipaljastus: en pidä erityisemmin suklaastakaan) saattaa maistua vähän raskaalta ja tunkkaiselta mutta vadelmien kanssa se toimii erittäin hyvin. Muffinsseissa yhdistelmä maistuu melkein yhtä hyvältä kuin ikisuosikkikomboni valkosuklaa ja raparperi, jota en luonnollisten vuodenaikasyiden vuoksi tällä kertaa käyttänyt.

Googlettelin hiukan eri suklaakeksiohjeita ja yhdistelin (summittaiset määrät otin Kinuskikissan Pehmeiden suklaakeksien ohjeesta) , koska en jostain oudosta syystä löytänyt netistä yhtään suklaa-vadelmakeksien ohjetta. No, nytpä on yksi semmoinenkin.

Tästä tulee varsin reilu ohje, en laskenut mutta useampi kymmenen pienehköä keksiä.

Suklaa-vadelmakeksit


6 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
3-4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
250 g sulatettua voita (alkuperäisessä ohjeessa margariinia mutten käytä moista)
1,5 dl sokeria (käytin raakaruokoa)
1,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
200 g suklaata (käytin Fazerin sinistä)
200 g pakastevadelmia
1 dl kaurahiutaleita

Sekoita kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola vehnäjauhoihin. Sulata voi, anna jäähtyä vähän aikaa ja sekoita joukkoon sokerit ja sen jälkeen munat yksitellen hyvin vatkaten. Siivilöi jauhoseos joukkoon. Sekoita joukkoon rouhittu suklaa, vadelmat ja kaurahiutaleet. Sekoita taikina tasaiseksi ja pyörittele lihapullan kokoisia palluroita pellille, jätä leviämisvaraa. Paista 175 asteessa 10-15 minuuttia tai kunnes vaikuttavat hyviltä (meillä on hidas uuni, vaikea antaa tarkkaa aikaa).


Työkaveri (terkkuja Outille!) kysyi keksit nähdessään että onko niissä lihaa. Ulkonäkö oli kieltämättä melko karu - tulee jännä illuusio kun keksi näyttää lihapullalta - mutta maku oikein hyvä. En tykkää oikein mistään leivontasuklaista, joten käytin lähikaupassa tarjouksessa ollutta Fazerin sinistä (kolme levyä neljällä eurolla, oli pakko ostaa). Kaurahiutaleet tuovat kivasti tekstuuria ja saavat keksit vaikuttamaan ehkä inan verran terveellisiltä. Fariinisokeri oli tietysti kovettunut kaapissa tiiliskiveksi, mutta sahasin siitä kimpaleen irti, laitoin kulhoon, lorautin lusikallisen vettä päälle ja pistin mikroon hetkeksi ja kas: se oli jälleen käyttökelpoista. Kauan eläköön Marttojen niksipalsta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti