Kotilounas

Puutteellisista aamiaisensyöntitavoistani johtuen olen usein puolenpäivän maissa jo karmivan nälkäinen. Töissä ollessani söin lounasta usein jo yhdentoista maissa, nyt kotona ollessa (olen siis opiskelija jolla ei tosin ole enää yhtään luentoa jäljellä) syön yleensä kotona. Joskus käyn lounaalla kaupungilla. Voisin joskus kirjoittaa postauksenkin vakiolounaspaikoistani. Olen varsin jämähtänyt.

Kotona lounaan koostumus riippuu siitä, onko jääkaapissa jämiä. Jos ei ole, teen usein salaatin. Laitan salaatteihin aina kamalasti kaikenmaailman jyviä ja siemeniä ja pähkinöitä. Joku aika sitten uskaltauduin kokeilemaan uppomunan tekoa Voisilmäpeliä-blogin Eevan ohjeella ja jestas, sehän onnistui ensimmäisellä yrittämällä ja maistui taivaalliselta. Kaapista ei tosin löytynyt kuin punaviinietikkaa mutta silläkin onnistui. Ei maistunut punkulta eikä värjäytynyt punaiseksi.


Lounassalaatti

- lehtisalaattia
- uppomuna
- paahdettuja porkkanoita (paloittele pari porkkanaa, paahda 200 asteessa oliiviöljyn, mustapippurin ja suolan kanssa kunnes ovat pehmeitä)
- parsakaalia (höyrytin pari minuuttia)
- kolme siivua paistettua pekonia
- paprikaa
- kurkkua
- aurinkokuivattua tomaattia
- parmesaanilastuja
- kurpitsansiemeniä
- hampunsiemeniä (ah! lemppari! syön joka päivä!)

Kastikkeeksi oliiviöljyä ja suolaa ja pippuria. Pitää nälkää tehokkaasti eikä väsytä. Suosittelen!

Jumalainen mössö

Pahoitteluni blogihiljaisuudesta. Toimin valtion virkamiehenä (ts. ennakkovaalien vaalivirkailijana) ja yllättävästi yli 60 viikon sisään tehtyä työtuntia veivät mehut aika mukavasti. Ruoanlaitto ja jopa syöminen jäivät hiukan vähemmälle ja vedin lähinnä kaupan palvelutiskin salaattia, suklaapatukoita ja banaaneita. Sunnuntai-iltana teki lyhyemmän työpäivän jälkeen mieli jotain hyvää ja jääkaapin sisällön inventoituani laitoin jugurttia valumaan ja aloin hienontaa juustoa. Aineksista syntyi soosi, joka oli niin hyvää että söin jämät lusikalla suoraan kulhosta. Kuvaa en muistanut (ja no, ehtinyt, soosi hävisi aika nopeasti) ottaa mutta mössö oli valkoista. Koska siinä oli jugurttia. Joo. Söimme tätä nachojen ja porkkana- ja kurkkutikkujen kanssa. Sopisi hyvin myös leivän päälle.

Käytin luonnonjugurttia, mutta partaäijällä (eli sillä litran päniköihin pakatulla turkkilaisella) olisi voinut tulla jopa parempaa. Mitään mittoja en tietysti TAASKAAN katsonut. Tämmöisten mössöjen teossa on olennaista maistella. Toiset tykkää suolaisemmasta, toiset valkosipulisemmasta.

Epäolennainen yksityiskohta: raastan parmesaanin tämännäköisellä vehkeellä. Näin Amélien herkässä kahdeksantoista vuoden iässä (kaksi kertaa valkokankaalta) ja iskin silmäni ko. elokuvassa käytettyyn juustonraastokojeeseen. Vanhempani olivat sopivasti lähdössä Pariisiin muistaakseni seuraavana vuonna ja valtuutin äitini hankkimaan samanlaisen. Se on täy-del-li-nen kovien juustojen raastaja. Ja rystysetkin säästyy! Eläköön Ranska!

Parmesaani-aurajuustomössö

maustamatonta jugurttia
aurajuustoa (laitoin ehkä neljäsosan kolmiosta)
parmesaania raasteena (laitoin muutaman ruokalusikallisen)
mustapippuria
sitruunamehua
tuoretta basilikaa ja oreganoa
muutama hienonnettu valkosipulinkynsi
hunajaa
ripaus suolaa

Laita jugurtti hyvissä ajoin jääkaappiin valumaan kaksinkertaisella suodatinpussilla vuorattuun kahvinsuodattimeen (tätä ei tietenkään tartte tehdä jos käyttää partaäijää). Hienonna aurajuusto, raasta parmesaani. Sekoita valuneeseen jugurttiin ja mausta, tarkasta maku, mausta tarvittaessa lisää. Ahmi. Ah!

Nostalgiaa ja perunoita

Lapsuudessa lauantait olivat aina spesiaalipäiviä. Tehtiin jotain tavallista parempaa ruokaa, saunottiin ja saunan jälkeen sai lasipullosta limsaa ja pikkupussista sipsejä. Usein oli pizzaa (jota paistettiin yleensä viisi pellillistä, isoveljet olivat suuriruokaisia) eri täytteillä. Muistan erityisen hyvin simpukka-katkarapu- ja jauhelihatäytteet. Äiti teki myös usein legendaariset mittasuhteet saanutta sötkösalaattia, joka syntyi kaikesta mahdollisesta kaapista löytyvästä ja kermaviili-majoneesikastikkeesta. Äiti tekee itse asiassa edelleen sötkösalaattia ja joka kerta se on ihanaa.

Lauantai-iltaisin tuli aika usein telkkarista Hercule Poirotia tai vastaavaa. Poirot-iltoina isä laittoi välillä mielettömän hyviä pannulla paistettuja valkosipuliperunoita. En tiedä, miksi valkosipuliperunat ja Poirot linkittyvät aivoissani mutta molemmat ovat joka tapauksessa nostalgisia ja loistavia.

Viime lauantaina päätin vihdoin kokeilla isän valkosipuliperunoiden tekoa itse. Tarkkaa ohjetta ei ollut, mutta pähkäilin ja testasin ja se kannatti: ihan kuin isän tekemiä. Valitettavasti isä ei ole ollut enää useampaan vuoteen keskuudessamme kokkailemassa, mutta veikkaan että olisivat kelvanneet alkuperäiselle perunamestarille itselleenkin.

Pannulla paistetut valkosipuliperunat
(iso annos, kolme söi aterialla ja kaksi välipalaksi myöhemmin)

10 perunaa
viisi valkosipulinkynttä
voita
purkki kermaa
suolaa
mustapippuria
yrttejä (tuoretta basilikaa ja oreganoa)

Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Pilko valkosipuli. Sulata pari ruokalusikallista voita pannulla (käytin isoa valurautapannua) ja lisää perunat ja valkosipulit ruskistumaan. Anna pehmetä vähän aikaa, lisää kerma, käännä levy pienelle ja anna muhia välillä sekoitellen kunnes perunat ovat ihanan muhjuisia ja pehmeitä ja tuoksu on huumaava. Tämä saattaa viedä aikaa puolisen tuntiakin, en katsonut tarkkaan kelloa. Tein niin ison satsin (lähti mopo käsistä, olin ahne koska arvelin lopputuloksen olevan hyvä) että kypsyminen saattoi senkin takia kestää kauan: tuntui etteivät päällimmäiset perunat kypsyneet kunnolla. Kävin ahneuksissani sörkkimässä pannua ja poltin sormenikin mutta lopputulos palkitsi. Mausta lopuksi.

Perunat sopivat hyvin lisäkkeeksi, meillä syötiin niiden kanssa paahtopaistia (joka on aika usein lähikaupassa tarjouksessa). Paahtopaisti on hyvää ja riittoisaa ja sopii niin pääruoaksi, leivän päälle kuin wokkiinkin. Lauantaina uunissa käynyttä valkosipulilla ja yrteillä maustettua paistia on vieläkin jäljellä jääkaapissa ja ajattelin veistellä sitä iltapalaksi leivän päälle. Aika hyvin kympin lihakökkäreeltä.

Yllättävän vaikea ottaa siedettävää kuvaa möhjöiseksi paistetuista perunoista. Haarukka kurkkaa alareunasta. Oikealla haarukka vie perunaa lapsen suuhun.