kotiliesi

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kotilounas

Puutteellisista aamiaisensyöntitavoistani johtuen olen usein puolenpäivän maissa jo karmivan nälkäinen. Töissä ollessani söin lounasta usein jo yhdentoista maissa, nyt kotona ollessa (olen siis opiskelija jolla ei tosin ole enää yhtään luentoa jäljellä) syön yleensä kotona. Joskus käyn lounaalla kaupungilla. Voisin joskus kirjoittaa postauksenkin vakiolounaspaikoistani. Olen varsin jämähtänyt.

Kotona lounaan koostumus riippuu siitä, onko jääkaapissa jämiä. Jos ei ole, teen usein salaatin. Laitan salaatteihin aina kamalasti kaikenmaailman jyviä ja siemeniä ja pähkinöitä. Joku aika sitten uskaltauduin kokeilemaan uppomunan tekoa Voisilmäpeliä-blogin Eevan ohjeella ja jestas, sehän onnistui ensimmäisellä yrittämällä ja maistui taivaalliselta. Kaapista ei tosin löytynyt kuin punaviinietikkaa mutta silläkin onnistui. Ei maistunut punkulta eikä värjäytynyt punaiseksi.


Lounassalaatti

- lehtisalaattia
- uppomuna
- paahdettuja porkkanoita (paloittele pari porkkanaa, paahda 200 asteessa oliiviöljyn, mustapippurin ja suolan kanssa kunnes ovat pehmeitä)
- parsakaalia (höyrytin pari minuuttia)
- kolme siivua paistettua pekonia
- paprikaa
- kurkkua
- aurinkokuivattua tomaattia
- parmesaanilastuja
- kurpitsansiemeniä
- hampunsiemeniä (ah! lemppari! syön joka päivä!)

Kastikkeeksi oliiviöljyä ja suolaa ja pippuria. Pitää nälkää tehokkaasti eikä väsytä. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti