Vaihtoehtoja laatikoille: kolme kasvislisäkettä joulupöytään

Suhtaudun jouluruokiin hieman ristiriitaisesti. Lapsuudenkodissani sortteja oli noin tuhat laatikoista lasimestarinsilliin ja jälkiruoista kahdeksankiloiseen kinkkuun, ruokamäärä aika järjetön ja tähteitä tuhottomasti. Viime joulut olemme viettäneet kolmen sukupolven ja neljän hengen kesken ja satsanneet määrän sijasta laatuun: alkupalapöytä mäti-, kala- ja salaattivalikoimineen on ehdottomasti tärkein, lämpimistä ruoista ollaan jätetty joinakin vuosina kinkku jopa kokonaan pois (gulp! huonot suomalaiset!) ja sen sijaan pöydässä on ollut lammasta tai hirveä.

Henkilökohtainen jokajouluinen koetinkiveni on isoäidin lihapullat. Isoäiti teki niitä joka joulu (ja aina liian vähän!) eikä kirjannut ohjetta ylös. Olen tässä vuodesta 2004 yrittänyt saada niistä täsmälleen samanlaisia. Parina viime vuonna olen ollut aika lähellä: olennaista on hirven- ja possunlihan suhde, maustepippuri, paistettu sipuli ja tarpeeksi hidas paistaminen matalalla lämmöllä erittäin runsaassa voissa. Aihe aiheuttaa kevyttä stressiä mutta toisaalta on ihan kiva siinä aatonaaton iltana kevyesti paiseissa seisoa kaksi tuntia hellan edessä viinilasi kädessä ja tarkkailla lihapullien paistopintaa.

No entäs ne laatikot? Lanttulaatikkoa ja äidin tekemää kevyesti makeaa lihatonta makaronilaatikkoa syön, muita en. Viime vuosina olen koettanut keksiä joulupöytään kasvislisäkkeitä ja tässä jaan nyt kolme ohjetta laatikoiden vaihtoehdoiksi tai lisukkeiksi joulupöytään. Kaksi ohjeista on gluteenittomia ja vegaanisia, kolmas helposti sellaiseksi muokattavissa.

UUNISSA PAAHDETUT HERKKUSIENET

Aivan nerokas ohje. Sopivat lisukkeeksi, tuomaan lihaisaa rakennetta ja umamin makua esim. rameniin, tapaspöytään pikkunaposteltavaksi tai sitten voi syödä ihan vaan vaikka suoraan uunipelliltä kuten eräs tuntemani ihminen on joskus tehnyt.

500 g tuoreita herkkusieniä
1,5 dl oliiviöljyä
mustapippuria ja suolaa

Puolita herkkusienet jos ovat kovin isoja, pienet voi käyttää sellaisinaan. Puhdista. Sekoita sienten joukkoon kulhossa öljy, rouhi joukkoon mustapippuria myllystä ja mausta suolalla.

Kumoa sienet pellille ja tasoittele. Paahda 150-asteisessa uunissa tunti, pöyhi ja paahda vielä toinen tunti. Sienten pitää ruskistua, rutistua, muuttua rumiksi ja kodin täyttyä tuoksulla.

Behind the scenes

TÄYTETYT SIPULIT

Vegaanisen version saat jättämällä parmesaanin ja leivänmurut pois tai korvaamalla ne vuustolla ja gluteenittomalla leivällä. Esimerkkiohjeessa on käytetty neljää sipulia mutta määrät tuplaamalla ruokkii isommankin pesueen.

Neljä sipulia
Oliiviöljyä
Tuoretta pinaattia (käytin 65 gramman pussin babypinaattia)
Kaksi valkosipulinkynttä
Loraus kermaa
Leivänmuruja (jauhoin pienen sämpylän sauvasekoittimen tehosekoitinosalla)
Desin verran raastettua parmesaania
Mustapippuria ja suolaa

Leikkaa sipuleista "hattu" pois ja kuori sipulit. Keitä miedosti suolatussa vedessä kymmenisen minuuttia ja anna jäähtyä (itse kippasin lävikköön ja juoksutin päälle kylmää vettä). Kaivele sipuleista varovasti sisukset pois. Ei haittaa vaikka sipulit hajoaisivat tai pohja aukeaisi, pohjan saa helposti paikattua sipulinpalasella.

Kuullota pannulla öljyssä sipulien sisuksia hienonnettuna ja valkosipulia. Hienonna pinaattia - tai revi käsillä pienemmäksi - ja lisää pannulle. Kun pinaatti on pehmentynyt, lorauta mukaan kerma. Siirrä kulhoon ja lisää joukkoon parmesaani (jätä ehkä kolmasosa päälle ripoteltavaksi) ja leivänmurut. Lusikoi pikkulusikalla uunivuokaan aseteltujen sipulien sisään ja ripottele parmesaania päälle. Paista 200-asteisessa uunissa vartin verran tai kunnes sipulit ovat saaneet hieman väriä.

PAAHDETUT RUUSUKAALIT

Ah ruusukaali, tuo väärinymmärretty ristikukkaiskasvi (tarkastin Wikipedista, en mää nyt tällaisia asioita tiedä). Aika monen ruusukaali-inho johtuu kattilassa liian runsaassa vedessä mössöksi keitetyistä ruusukaaleista jotka ovat jotenkin muuttuneet vähän harmaiksi ja eivätkä maistu miltään paitsi vähän kitkerältä.

Ruusukaali on mielestäni ehdottomasti parhaimmillaan uunissa tai pannulla paahdettuna. Esimerkiksi pastan kanssa sopii loistavasti ruusukaali, jonka lehdet on irroteltu toisistaan ja paistettu kevyesti. Uunissa lisäke valmistuu helposti ja maistuu erinomaiselta.


Ruusukaalia (400 gramman rasia on hyvä kahdelle tai kolmelle muun ruoan ohessa, yksinään sen syö myös helposti ihan ohimennen...)
Oliiviöljyä
Suolaa ja mustapippuria

Huuhtele ruusukaalit, leikkaa kanta irti ja poista muutama päällimmäinen lehti. Halkaise kaalit jos ne ovat kovin isoja, pieniä ei tarvitse (putsaamisjätettä tulee yleensä aika paljon, joskus sen verran että teini huusi biojäteastiaan katsoessaan "KUKA ON HEITTÄNYT RUUSUKAALIA MENEMÄÄN"). Kippaa kulhoon, lorauta öljyä mukaan, suolaa ja pippuroi ja sekoita. Kaada uunipellille tai -vuokaan ja paahda 200-asteisessa uunissa vartin verran tai kunnes rakenne on kivan al dente ja väri kevyesti ruskea.

Meksikon vallankumous eli keskiviikon arkiruoka pöytään vartissa

Arkiruoka. Ikuinen dilemma. Pääsen aina välillä sellaiseen rytmiin että suunnittelen ruokalistan, teen isompia annoksia ja varaudun mutta sitten on näitä päiviä kun vaihdellaan miehen kanssa kesken päivän viestejä ("mitä me syödään tänään?", "en oo ajatellut, hirveä kiire", "mulla ei oo yhtään ideaa", "joku salaatti?", "joo mä käyn kaupassa") ja löydän itseni klo 16.15 tuijottamassa Otavankadun K-kaupan proteiinivalikoimaa pää täysin tyhjänä. Ostin sitten kanaa ja kurkun (ja sipsejä ja suklaata).

Kotona kysyin mieheltä että maistuisko aasialainen vai meksikolainen (hän huusi "mexicóooo"). Paistoin kanat, pilkoin rehut, murustelin päälle nachoja, kaivoin jääkaapista ranskankermaa, Koskenlaskijan cheddarkastiketta (ihan loistava tuote!), Sriracha-majoneesia (toinen loistava tuote) ja salsaa. Vartin päästä kotiintulosta syötiin. Ruokapöydässä keskustelimme ruoan nimestä ja päätimme kutsua sitä Meksikon vallankumoukseksi. Tämänkaltaisia ohjeita on netissä tietysti valtavasti ja monella tästä oma versionsa, meillä mentiin nyt näin. Ohjehan on valtavan muunneltava ja proteiiniksi voi käyttää mitä haluaa.

Maustamisesta: olen korvannut kaupan valmiit texmex-mausteseokset itsetehdyllä jo useampi vuosi sitten: maku on parempi ja säilöntäaineita puhdas nolla. Jonas Crambyn loistavasta kirjasta Texmex alusta alkaen löytyi aikoinaan Fuego Spice Mix jota teen aika ajoin purkillisen varastoon. Siihen tarvitaan

3 rkl paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
1 tl valkopippuria
1 rkl mustapippuria
1 rkl valkosipulijauhetta
1 rkl chilijauhetta
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl suolaa

Sekoita kaikki aineet ja säilytä ilmatiiviissä tölkissä. Säilyy tosi hyvin mutta luultavasti kuluu aika nopeasti.

MEKSIKON PIKAJUNA eli keskiviikon nopea texmex-salaatti

400 g broilerinfileetä (tai vaikka nyhtistä, jauhelihaa, soijasuikaleita tai mitä haluatkaan)
Pari ruokalusikallista texmex-mausteseosta

Salaattiruukku (meillä Järvikylän piian ja rengin salaatti, voit käyttää haluamaasi tai useampaa sekaisin)
Rasia kirsikkatomaatteja
Punasipuli
Puolikas kurkku
Suippopaprika
Kourallinen nachoja

Paista kana kypsäksi, mausta ja anna jäähtyä hetken aikaa. Revi salaatti kulhoon tai vadille, leikkaa punasipulista puolikkaita renkaita, puolita kirsikkatomaatit ja viipaloi kurkku. Lado salaatin päälle, heittele kanat päällimmäiseksi ja murusta nachoja päälle. Tarjoile valitsemiesi kastikkeiden kanssa. Tunne olosi erinomaiseksi koska olet taas saanut yhden arkiruoan pöytään. Ota jälkiruoaksi suklaata.

Sinne meni.

Leiväntuoksuiseksi äidiksi 34-vuotiaana eli temppu ja miten se tehtiin

Olen aikaisemmin ainakin sämpylöistä horistessani maininnut etten ole mikään leipuri, en ole ikinä ollut. Osittain asia on johtunut iho-ongelmista, osittain siitä että leivän ostaminen kaupasta on tuntunut ajankäytöllisesti ja taloudellisesti järkevämmältä kuin leipominen. Kunnes tuli syksy 2017.

TEIN ITE terv. leso

Leipomiskiinnostus on nostellut päätään aina välillä. Ajatus on kiinnostanut mutta olen silti pidättäytynyt siinä fantastisessa leivässä, pataleipätestailuissa ja vuosia sitten bongaamassani durumleivässä (kaikille ohjeille yhteistä on se, ettei niitä tehdessä tarvitse koskea taikinaan). 

Tuossa taannoin Tampereella vieraillessani kirjakaupassa osui käteen Teemun ja Markuksen leipäkirja ja se oli sitten ns. menoa. Kirja on ihana: kaunis, taitto on rauhoittava, kuvat hienoja, oheistekstiä informatiivisia ja ennen kaikkea ohjeet toimivia. Kirja perehdyttää hyvin leivänteon saloihin ja on tekijöiden melko mykistävästä tietotasosta huolimatta tarpeeksi selkeä ja helposti lähestyttävä jotta noviisikin uskaltaa kokeilla.

Olen testannut kirjasta muutamaa juurileipähommaa mutta omasta toheloudestani johtuen niillä testailuilla ei kannata lähteä keulimaan. Yksi hiivapohjainen ohje on sen sijaan räjäyttänyt pankin ja saanut aikaan sen, että teini kysyi eilen teatteritreeneistä tullessaan varovasti "miksi sää leivot nykyään koko ajan". Siksi - lapseni ja lukijat - koska itseleivotun leivän syömisestä tulee kaikkivoipa olo. Taikinan vaivaaminen on terapeuttista ja ihanaa. Leivän nousemisen tarkkaileminen on superkiinnostavaa. Olen tosi hyvä tuijottamaan seinää ja olemaan tekemättä mitään joten puoli tuntia leipätaikinan vaivaamista käsin ei tunnu missään (on meillä yleiskonekin mutta vaivaan mieluummin käsin, lisäksi kuvittelen että käsivarsiini tulee Madonna-muskelit ihan vaan jos leivon tarpeeksi).

Tässä kuvassa yritän olla katu-uskottava taikinamuia

Homman nimi on parmesaani-mustapippurileipä. Olen todistetusti ja oivin lopputuloksin käyttänyt parmesaanin lisäksi sekä musta- että sinileimaemmentalia. Kirjan saatteessa sanotaan seuraavaa: "Äärimmäisen aromaattinen. Hieman kuin briossi, mutta kevyempi. Nopea leipoa, huikea tuoksu, kun leivän ottaa uunista. Kokeile paahtoleivän tyyliin." Allekirjoitan kaiken. 

PARMESAANI-MUSTAPIPPURILEIPÄ

1 iso tai kaksi pienempää

Taikina

10 dl vehnäjauhoja

vajaat 6 g kuivahiivaa

vajaat 3 tl suolaa

0,3 dl sokeria

50 g voisulaa

3 kananmunaa

2,5 dl kylmää vettä

170 g parmesaania raastettuna

0,5 tl jauhettua mustapippuria (olen kyl rouhinut vaan myllystä randomilla)

Yhdistä kaikki aineet kulhossa ja vaivaa taikinaa noin 15 minuuttia. Taikina saa jäädä hyvin löysäksi siten, että se takertuu kulhoon. 

Siirrä taikina hyvin voideltuun vuokaan ja anna nousta liinalla peitettynä.

Lämmitä uuni 170-asteiseksi. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, paista uunissa 20-30 minuuttia, kunnes väri on kullanruskea.

Ota leipä heti paistamisen jälkeen pois vuoasta. Jäähdytä ritilällä, ilman liinaa.

Itsetunnon pelastus eli itse tehty snickers

Hei! Sinä! Valittavatko läheisesi ettei kotona "ole koskaan mitään hyvää"? Vai onko kotona tosi usein paljon kaikkea hyvää mutta haluat lyödä silti kaikille luun kurkkuun? Oletko sinä tai joku lähipiiriisi kuuluva ihan käsittämättömästi sokerin perään? Oletko vähän itsetuhoinen? Tunnetko vastustamatonta halua sulattaa vaahtokarkkeja kondensoituun maitoon? Tämä ohje on juuri sinulle.

Alku tää voi olla kaiken kauniin

Tähän, niin kuin moneen muuhunkin hyvään ohjeeseen liittyy toki tarina. Ohje on julkaistu alunperin Hesarissa 6.2.2014 josta bongasin sen heti tuoreeltaan. Noihin aikoihin kuvittelin jälleen kerran olevani sellainen hyvä ja kärsivällinen äiti joka jaksaa kokkailla herkkuja lapsen kanssa ja päätinkin siis tuolloin heti että tätä me tehdään. Oikeasti hermot meni molemmilla heti, tuolloin yhdeksänvuotiaan kärsivällisyys ei riittänyt suklaan sulattamiseen ja loppujen lopuksi tein koko homman yksin (nyttemmin olen oppinut etten todellakaan ole mikään pikkuapurin kanssa iloiten keittiössä -äiti vaan yksin keittiössä viinilasin ja soittolistan kanssa älkääkä puhuko mulle mitään -äiti). 

Itselleni tyypilliseen tapaan mainostin varmaan "vaatimattomasti" Facebookissa tehneeni monimutkaista jälkiruokaa. En siis todellakaan ole mikään jälkiruokakokki enkä kakkuleipuri. Enkä pullaleipuri. En ole varmaan itse asiassa leiponut pullaa kertaakaan yläasteen köksäntuntien jälkeen. Siksi teen aina vähän suhteettoman numeron näistä jälkiruokapyrkimyksistäni. Joskus sitten myöhemmin olin suistunut jostain syystä johonkin itsesäälin kohtuuttomaan kuiluun jossa tietysti märisin olevani laiska ja huono ihminen. Tähän ystäväni Tuomas kommentoi "sä teit sentään hei itse kerran snickersiä". Tämä kommentti kohensi oloani huomattavasti. Itsetehty snickers siis parantaa itsetuntoa ja voi pelastaa heikolla hetkellä! Tässä ohjeessa on juuri sen verran rasittavaa näpertelyä ja useampi vaihe että lopputuloksen edessä voi hymistä itseriittoisena "minä tein sen".

Joku näppärä ja synnintuntoinen voi laskea paljonko tässä on kaloreita, itse en todellakaan halua. Olen ollut melkein viikon flunssassa ja tämä oli juuri se mitä tarvitsin: sokeria, sokeria, sokeria ja sokeria. Ja se todella toimii! Tulin itse paremmalle tuulelle - myös siitä että jämiä jäi sillain sopivasti että söin äsken kondensoituun maitoon dipattua maitosuklaata välipalaksi - ja perhe arvosti sitä kun tein kerrankin jotain makeaa. WIN-WIN-WIN!

ITSE TEHTY SNICKERS (julkaistu alunperin Hesarissa 6.2.2014 nimellä Snikkeri-patukat)

12 kpl

1. ja 4. kerros:

400g maitosuklaata

2. kerros eli pähkinänougat:

1½ dl kondensoitua maitoa
100 g isoja valkoisia vaahtokarkkeja (12 kpl)
½ dl sileää maapähkinävoita
1½ dl suolapähkinöitä (100 g)

3. kerros, kinuski:
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
2 rkl voita

 Ota esille noin 30 cm pitkä leipävuoka ja vuoraa se parilla kolmella kerroksella tuorekelmua. Kelmu voi roikkua vuoan reunojen yli.

 Valmista ensin kinuski. Mittaa kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri. Keitä noin 10 minuuttia, kunnes seos on kauniin ruskeaa ja sakeaa. Sekoita joukkoon voi. Jäähdytä ja laita kylmään.

 Valmista pähkinänougat. Rouhi suolapähkinöitä veitsellä hieman (osa pähkinöistä voi jäädä kokonaisiksi) ja jätä ne odottamaan.

 Mittaa pinnoitettuun kattilaan kondensoitu maito ja vaahtokarkit. Kuumenna keskilämmöllä koko ajan sekoitellen (muuten kondensoitu maito palaa helposti pohjaan), kunnes vaahtokarkit ovat täysin sulaneet.

 Sekoita joukkoon maapähkinävoi. Ota kattila liedeltä ja lisää suolapähkinät. Sekoita tasaiseksi ja jätä jäähtymään.

 Paloittele 200 g suklaata muovikulhoon. Sulata suklaa mikrossa sekoittaen pienin väliajoin. Kaada suklaa leipävuokaan tuorekelmun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Laita vuoka pakastimeen tai jääkaappiin, kunnes suklaa on täysin jähmettynyt.

 Lusikoi hieman jäähtynyt, mutta vielä notkea pähkinänougat suklaakerroksen päälle ja tasoita. Laita vuoka jälleen jääkaappiin tai pakastimeen, jotta nougat kovettuu.

 Lusikoi nougat-kerroksen päälle kylmä kinuski, tasoita ja laita vuoka jälleen pakastimeen tai jääkaappiin.

 Sulata toiset 200 g suklaata ja kaada se tasaiseksi kerrokseksi kinuskin päälle. Laita vuoka taas pakastimeen tai jääkaappiin.

 Kun patukkakakku on kovettunut, nosta se kelmun avulla työlaudalle. Leikkaa patukoiksi terävällä, ohutteräisellä veitsellä. Patukat ovat parhaimmillaan, kun ne saavat pehmentyä leikkaamisen jälkeen huoneenlämmössä.

Ei järin valokuvauksellista, oikein hyvää

P.S. Laitoin muuten blogille pystyyn omat FB-sivut, löytyvät nimellä Nainen ja artisokka. Linkkailen sinne blogitekstejä ja kaikkea kiinnostavaa ruokaan liittyvää jolla en kehtaa kuormittaa henkilökohtaisia fb-kavereitani (siis tiesittekö että kaikkien ihmisten koko elämä ei pyöri ruoan ympärillä?!? Mielestäni erikoista).

Lounas- ja eväsasioita

Olen onnettoman huono tekemään eväitä töihin. Ei luulisi olevan mikään iso homma tehdä salaatti tai vastaava jääkaappiin illalla odottamaan mutta tuntuu se olevan. Olen yrittänyt skarpata: farinatan pyöräyttää nopeasti ja pilkkoo vaikka sivuun tomaattisalaatin, samaten linssikeiton keittää illalla hyvin pienellä vaivalla,

Työpaikkani vieressä sijainnut k-kauppa - ja sen mukana Porin keskustan paras vegevalikoima - lopetti ja pisti lounaspohdinnat uusiksi. Olen vähintään parina päivänä viikossa juossut kiireesti Isolinnaan hakemaan joko salaatin tai valmiin lämpimän ruoan tiskistä. Ravintolalounaaseen ei budjetti päivittäin riitä vaikka Porin keskustassa onkin useampi budjettilounaaseen sopiva ravintola (kuten erinomainen vegepaikka Tovi).

Suolainen piirakka on erinomainen ratkaisu lounasstressiin. Olen pari kertaa ottanut itseäni niskasta kiinni ja vääntänyt piirakan josta olen syönyt kolmena päivänä töissä. Pari viikkoa sitten ennen lumentuloa käytiin sunnuntaina suppilovahverometsässä. Suurin osa meni suoraan kuivuriin, osasta leivoin piirakan. Tällä viikolla eväänä oli erinomaisen hyvä tomaatti-mozzarellapiirakka jonka kehittelin googlettamalla löydetyistä ohjeista.

Pelasin varman päälle ja paahdoin tomaatteja uunissa jonkun aikaa. Tämä ei tietenkään ole välttämätöntä jos onnistut löytämään jostain tähän vuodenaikaan oikeasti kypsiä ja meheviä tomaatteja. Huomattavasti todennäköisempää tietysti kesällä.

Pohjassa on käytetty perunamuusijauhetta mutta voit tietysti tehdä ihan just sellaisen pohjan kuin itse haluat. Olen kovin mieltynyt tuohon perunapohjaan: tulee oikein mehevä.

TOMAATTI-MOZZARELLAPIIRAKKA

pyöreä vuoallinen

Pohja:
1 dl perunamuusijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
100 g voita
loraus kylmää vettä

Täyte:
noin kuusi tomaattia
yksi pallo mozzarellaa
2 rkl dijon-sinappia
2 rkl ranskankermaa
1 dl parmesaaniraastetta
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä

Viipaloi tomaatit, lado pellille, mausta suolalla ja pippurilla, lorota päälle oliiviöljyä. Paahda 120-asteisessa uunissa niin kauan kuin maltat: mulla taisi olla 1,5 tuntia.

Sekoita pohjan kuivat aineet ja nypi joukkoon voi. Lorauta vettä joukkoon sen verran että saat kasassa pysyvän taikinan. Painele piirakkavuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi.

Esipaista piirakkapohjaa 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä hetken aikaa ja levitä pohjalle ranskankerma, dijon-sinappi ja parmesaani. Lado viipaloitu mozzarella (mulla oli Pirkka parhaat -mozzarellaa, erinomainen tuote!) ja tomaatit piirakkapohjalle haluamaasi järjestykseen (tein kuvataiteellisesti ja muutenkin lahjattoman ihminen käsityksen "spiraalista"). Rouhi päälle mustapippuria. Paista 200-asteisessa uunissa tarvittavan kauan, mulla kesti 40 minuuttia. Anna jäähtyä, revi päälle basilikaa.