#rehupelti

Porkkana, paksoi, herkkusieni, valkosipuli, chili

Rehupelti, tuo vihanneslokeron ja lounastunnin pelastus!

Olen laiska tekemään eväitä töihin. Tai siis olin. Olen onnistunut petraamaan oivallettuani näinkin yksinkertaisen asian:

1. inventoi jääkaappi
2. kuori ja paloittele kaikki yhteensopiva / nahistunut / herkullinen / löytyvä
3. kippaa kulhoon
4. lorauta joukkoon öljyä ja haluamiasi mausteita
5. kaada pellille ja tasoittele
6. laita pariinsataan asteeseen uuniin ja paahda kunnes kypsyysaste on sopiva

Paitsi eväänä, sopii rehupelti loistavasti tietysti myös kotona syötäväksi melkein minkä tahansa lisukkeen kanssa.

Valkokaali, parsakaali, herkkusieni, valkosipuli, chili, appelsiini

Rehupelti on loistava. Paahtaminen tuo vihannesten maun esiin ja vähän nahistuneemmistakin tulee erinomaisia. Mausteita voi heitellä joukkoon oman maun mukaan: oliiviöljyn, suolan ja pippurin lisäksi vaikka savupaprikaa, kuivattua chiliä, jeeraa, oreganoa, timjamia, basilikaa, limen tai sitruunan mehua... Heittelen usein joukkoon myös kokonaisia valkosipulinkynsiä kuorineen. Ne on helppo kypsinä puristaa kuoresta ruoan joukkoon (ja kerätä kanssaihmisten ihailevia katseita tuoksumalla ihanalta).

Kukkakaali, kikherne ja älyttömästi mausteita

Olen käyttänyt rehupeltiä myös salaattipohjana: lisännyt päälle tuoreita kasviksia ja jonkun kastikkeen (esim. sriracha-jogurtti- tai öljysoosin). 

Proteiinina tykkään itse käyttää jotain kasvipohjaista - marinoitua ja paistettua tofua, papuja tai seitania - mutta myös esimerkiksi lohi sopii loistavasti. 

Eilisen porkkana ja raitajuuri

Friday with no two pizzas?

Otsikon lainaus on Frendeistä ja sen tietysti lausui suuri filosofi ja rakastaja Joey Tribbiani. Henkilökohtaisesti pystyn syömään pizzeriapizzasta kertaistumalta vain puolikkaan joitain poikkeuksia - kuten Sitkon Quattro Formaggia - lukuunottamatta mutta kotona ei kyllä ole mitään järkeä tehdä pizzaa vain yhtä pellillistä. Tällä kertaa taikinaa tuli niin paljon että kahden pellin lisäksi tein jämistä yläasteen köksäntuntien klassikon eli pizzapatongin johon upotin jääkapista löytämäni tuoreet chilit ja hieman reunoiltaan kuivahtaneen köntsän valkosipuli-Koskenlaskijaa.

Pizza on ilmeisesti pyhä asia, niin paljon siitä on ihmisillä mielipiteitä. Siis varsinkin kotona tehdystä. Lapsuudenkodissani tehtiin viikonloppuisin paksupohjaista peltipizzaa yleensä sellaiset viisi kerralla koska kolmelapsisessa perheessä siitäkin riitti vain yhdeksi illaksi. Omassa perheessäni lapsuudenkodin versio on jalostunut ohutpohjaiseksi kuumassa uunissa esikuumennetulla pellillä nopeasti paistettavaksi melko vähätäytteiseksi ruoaksi.

Kuvassa keskihintainen italialainen punaviini ja joitakin sipuleita

En aio ylöskirjata pohjaohjetta enkä antaa mitään juusto-ohjeita koska juuri nämä jakavat ihmisiä aika vahvasti. Meillä on välillä tehty - uups - kokonaan hiivaton pohja ja kokeiltu muuten erilaisia. Olemme kehittäneet talouden sisäisen työnjaon jossa minä teen pohjan ja kanssani asuva huomattavasti minua kärsivällisempi, varmakätisempi ja perusteellisempi insinööri kaulitsee. Tänään mittasin pohjaa varten kuusi desiä vettä, vajaan pussin kuivahiivaa, pari desiä vehnäjauhoja, pari teelusikallista suolaa, lorauksen oliiviöljyä ja sitten durumjauhoja niin kauan että koostumus vaikutti sopivalta. Ärsyttävän epämääräistä, tiedän, mutta taikinantekoon vaikuttaa hyvin moni asia asunnon lämpötilasta ja ilmankosteudesta lähtien että täsmällistä ohjetta on vaikea antaa. Googlettamalla löytyy varmaan joku täsmällisempi. Itse luotan näppituntumaan. Annoin valmiin taikinan nousta niin kauan että katsoin kesken jääneen Good Wifen jakson loppuun ja torkuin kymmenen minuuttia.

Juusto onkin sitten taas yksi asia. Itse olen niin kerettiläinen että laittaisin mieluiten päälle parmesaania. Tai no itse asiassa söisin mieluiten ihan vaan pelkkää parmesaania muutenkin mutta siitä voisi tulla joku keripukki. Meillä laitetaan pizzan päälle yleensä punaleimaemmentalia, välillä buffalomozzarellaa. Kukin laittakoon mitä tykkää. Juuston voi myös laittaa täytteiden alle tai päälle tai väliin, olen kokeillut kaikkea ja kaikki toimii.

Meillä tehtiin tänään kahdenlaista pizzaa. Toisen orkestroin minä ja siihen tuli toissapäivänä luvialaisesta metsästä poimittuja kantarelleja, punasipulia, valkosipulia, pannulla pehmitettyä lehtikaalia ja juustoa ranskankermapohjalle. Valkoinen pizza, lemmittyni: suosittelen testaamaan. Toiseen pizzaan tuli lihatiskiltä haettua tänään jauhettua lihaa, kantarelleja, sipulia ja juustoa tomaattipohjalla. Ja tässä se varsinainen juju: pitkään keitetyn tomaattikastikkeen sijaan pohjalle tuli tomaattipyreeseen sekoitettua itse tekemääni tahnaa joka oli ihan piste i:n päällä.


TOMAATTI-VALKOSIPULITAHNA

yksi valkosipuli
oliiviöljyä
150g aurinkokuivattuja tomaatteja
2 tl chilihiutaleita

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa valkosipulista hattu - eli yläosa - pois ja laita uunivuokaan, kaada päälle hiukan öljyä. Laita uuniin noin puoleksi tunniksi. Anna jäähtyä ja puristele kynnet kulhoon.

Tähän voi käyttää joko kuivia tai öljyyn säilöttyjä tomaatteja. Liota kuivattuja puolisen tuntia ja puristele vesi pois. Öljyyn säilötyt voi käyttää sellaisenaan.

Hienonna sauvasekoittimella valkosipuli, tomaatit ja chili tasaiseksi tahnaksi, lisää öljyä kunnes koostumus on sopiva. Purkita. Käytä esim. pizzaan tai tomaattikastikkeeseen tai leivän päälle kuten minä joka poden jatkuvaa suolanhimoa.

Arkirealistisia kuvia lapsiperheen perjantai-illan ateriasta

Jälkiruoaksi ostin kotikatumme varrella sijaitsevasta ammattiopiston ruokakaupasta täytekakun (skumpan hain Alkosta). Ilmainen vinkki: maailman paras kauppa. Ota selvää kotipaikkakuntasi vastaavasta ja KÄY SIELLÄ. Puoli-ilmaiseksi hyvää aidoista raaka-aineista tehtyä ruokaa. Laiskojen päivien pelastus. Tällä viikolla joku päivä ostin puoli kiloa paistettua muikkuja ja 400g perunamuusia noin kuudella eurolla. Suosittelen lämpimästi! 

Arkilasagne

Olen vääntänyt elämäni aikana jokusen lasagnen. Heti kotikotoa muutettuani bravuurini oli Anna-Leena Härkösen Sopan syvin olemus -kirjan laiskan lasagne, jossa ideana on sekoittaa jauhelihakastikkeen joukkoon valkoisia papuja ja ranskankermaa: ei tarvi tehdä toista kastiketta. Siihen aikaan ajatus juustokastikkeen tekemisestä aiheutti kylmää hikeä ja ahdistusta.

Lapsi rakastui jossain vaiheessa Raxin (...) lasagneen jonka jälkeen otin kunnia-asiakseni ylittää tämän kulinaarisen taidonnäytteen kaikin tavoin. Kokeilin perinteisiä ja vähemmän perinteisiä. Muistaakseni joku pinaatti-kanalasagne oli joskus oikein hyvää (mutta aiheutti kotona nyrpistelyä). Kerran väänsin itse lasagnelevyt, haudutin ragúa monta tuntia, keitin juustokastikkeen jne. ja sain nyrpeän vastaanoton. Ilmoitin tämän arpeuttavan kokemuksen jälkeen meneväni lasagnelakkoon ja se itse asiassa piti aika kauan. Jossain vaiheessa joku netistä löytämäni ohje alkoi kutkuttaa liikaa ja aloitin kokeilut uudestaan.

Täydellinen ohje on edelleen löytämättä mutta erittäin hyvä ja - tadaa - arki-iltapäivänä toteutettava resepti löytyi Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirjasta ja pääsi jonkun verran muokattuna Viralliseen Liitutaulutarraan kirjoitettuun Ruokalistaan joka sijaitsee siivouskomeron ovessa. Ei kannata pelästyä ohjeessa mainittua raejuustoa. En pidä itse raejuustosta yhtään mutta tähän se sopii. Olen tehnyt lasagnea
a) tuoreella ja pakastepinaatilla ja kerran lehtikaalilla
b) herkkusienillä ja metsäsienillä
c) täysjyvä- ja pinaattilasagnelevyillä
d) käyttänyt juustoina jääkaapin jämiä, cheddaria, parmesaania, goudaa, mozzarellaa, emmentalia ja edellisten erilaisia yhdistelmiä ja kaikki on toiminut.

ARKILASAGNE


250 grammaa lehtikaalia, lehtimangoldia, tuoretta pinaattia tai pakastetepinaattia (kokonaiset lehdet toimivat hyvin!)
suolaa, mustapippuria
300g raejuustoa (olen käyttänyt kyllä yleensä 400g ettei jää jämiä pyörimään)
n. 3-4 dl voimakasta juustoraastetta (ks. yllä omat suositukseni)
10-12 lasagnelevyä
n. 2,5 dl täysmaitoa
200g tuoreita herkkusieniä tai metsäsieniä

Tomaattikastike:
pari isoa sipulia
niin paljon valkosipulia kuin haluat (itse haluan aina vähintään neljä kynttä)
öljyä paistamiseen
kaksi tölkkiä hyvää tomaattimurskaa (suosin itse erästä italialaista merkkiä joka loppui hyllyistä taannoin)
tuoreita yrttejä, basilikaa ainakin

Tee ensin tomaattikastike: pilko sipulit ja valkosipulit, kuullota öljyssä pehmeiksi. Lisää tomaattimurska ja mausteet ja anna hautua sillä aikaa kun valmistelet muut ainekset. Lisää basilika haudutuksen loppuvaiheessa.

Jos käytät lehtikaalia, poista lehtiruodit ja hienonna lehtikaali. Ryöppää valitsemaasi lehtivihannesta pari minuuttia suolalla maustetussa vedessä, huuhdo heti kylmällä vedellä, purista vesi huolellisesti pois ja silppua. Tässä vaiheessa raakana älyttömältä näyttävä määrä mahtuu nyrkin sisälle mikä on aina jotenkin jännittävää. Sekoita pinaatin/mangoldin/lehtikaalin joukkoon raejuusto, suola, pippuri ja pari desiä juustoraastetta. Maistele, mausta lisää jos siltä tuntuu.

Viipaloi sienet ja paista kauniin ruskeiksi öljyssä tai voissa. Lisää sieniä pannulle pieni määrä kerrallaan jotta ruskistuvat kauniisti.

Ja kokoaminen: levitä vuoan pohjalle vihreää täytettä, herkkusieniä, lasagnelevyjä, tomaattikastiketta, herkkusieniä, lasagnelevyjä ja niin edelleen kunnes vuoka on täynnä ja matskut loppu. Levitä ylimmäiseksi kerrokseksi tomaattikastiketta ja ripottele sen päälle loppu juusto. Ja sitten jännittävä vaihe: kaada maitoa varovasti vuoan reunoja pitkin niin, että se kostuttaa lasagnen. Gratinoi 225-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia ja anna seisahtaa vähän aikaa ennen tarjoilua.

Meillä tämän kokoisesta satsista syö yleensä kahden aikuisen ja teinin perhe kahdella aterialla ja hyvällä tuurilla toinen aikuinen vielä eväänäkin.

Kuvassa lasagnen ohella toinen aivan erinomainen ruokalaji, fantastinen leipä

Henkiinherääminen ja lehtikaalipesto

Kappas, long time no see!

Päätin mätkäistä blogini määrittelemättömäksi ajaksi hyllylle viitisen vuotta sitten. Turhauduin huonoon kameraan ja ajanpuutteeseen ja päätin keskittyä vain ruoanlaittoon ja Instagram-materiaalin tuottamiseen. Viidessä vuodessa sekä kuvaustaidot, kameratekniikka, omat kyvyt että kärsivällisyys ovat kehittyneet ja lapsikin kasvanut niin ettei arki tunnu enää pelkältä jauheliha- ja pyykkikarusellin pyörittämiseltä joten tadaa, on aika yrittää uudelleen.

Ohjeita on kertynyt varastoon aikamoinen määrä ja kuvia samaten. Lisää materiaalia tuntuu tulevan joka viikko ja hyvä niin.

Mitä täällä on tapahtunut viidessä vuodessa? Perhekoko on sama, asunto on sama mutta keittiö eri. Uusimme putkiremontin (en nauttinut) kahdeksan vuotta meidän käytössämme olleen huonosti suunnitellun, ahtaan ja kehnosti varustellun keittiön (tästä nautin suunnattomasti). Paremmat säilytystilat, induktioliesi ja kunnon uuni ovat lisänneet ruonlaiton iloa huomattavasti.

Lapsen kasvaessa ruokalajien kirjo on kasvanut ja hänet saa nykyään puhuttua ympäri ainakin maistamaan melkein kaikkea. Meillä syödään paljon kasvisruokaa (usein vegaanista), tehdään paljon itse, leivotaan jonkin verran ja kokeillaan perheenjäsenten mielestä ilmeisesti välillä vähän turhankin eksoottia ruokalajeja.

Paluureseptinä saa toimia joku aika sitten tekemäni lehtikaalipesto. Siippa havaitsi vihanneslaatikkoa tonkiessaan pussillisen sen näköistä lehtikaalia että sille pitäisi tehdä jotain aika nopeasti. Muistelin lukemiani ohjeita, pengoin kaapista epätoivoisesti pinjansiemeniä, bongasin festarireissulta jääneen pistaasipussin ja yhdistelin ohjeista seuraavan.

LEHTIKAALIPESTO

n. 100 grammaa lehtikaalia
kourallinen tuoretta basilikaa
kourallinen kuorittuja pistaasipähkinöitä
puolisen desiä oliiviöljyä
kourallinen parmesaania
yksi valkosipulinkynsi
puolikkaan sitruunan mehu
ripaus suolaa (maun mukaan, parmesaani on suolaista!)
ripaus mustapippuria

Ryöppää lehtikaalia muutama minuuttia, valuta ja huuhdo kylmällä vedellä. Puristele huolellisesti kuivaksi. Laita lehtikaali, basilika, pähkinät ja mausteet monitoimikoneen kulhoon (onnistuu myös morttelissa!) ja hienonna. Lorota oliiviöljyä joukkoon kunnes koostumus on sopiva. Sekoita parmesaani lopuksi joukkoon. Maistele ja lisää mausteita jos niitä kaipaat (itse kaipaan aina).

Syö esim. Realin päällä yrttilampun romanttisessa valossa tai seuraavana päivänä töissä pastan ja rehujen kanssa.

Perunaa uuniin

Rakastan perunaa. Uuniperunoita, itsetehtyjä ranskalaisia, hasselbackan perunoita, valkosipuliperunoita, you name it. Keitettyjä en erityisemmin, paitsi kesällä. Ja joidenkin ruokien (esim. nakkikastikkeen) kanssa. Viime aikojen hitti on ollut uunissa voin ja parmesaanin kanssa paahdetut uudet perunat. Ja kas, näin se käy!

Veistele uunivuoan pohjalle sopivasti voita ja raasta päälle parmesaania. Puolita sopiva määrä pieniä perunoita ja töki ne voihin halkaisupinta alaspäin. Pistä uuniin 225 asteeseen ja paista, kunnes perunat ovat pehmeitä ja liikuttavan ryppyisiä, voi ruskeaa ja tuoksu sietämättömän hyvä.

Ripottele päälle sormisuolaa ja rouhi chiliä ja mustapippuria tai yrttejä tai mitä pieni mielesi halajaakaan. Tarjoa lisäkkeenä tai syö ihan vaan pelkästään (esim. sohvalla katsoen samalla digiboksilta Top Chefin uusintoja).

Äsken nautin kuvan annoksen (hyvää Go Greenin papusalsaa purkista, vihreitä papuja, hiukan eiliseltä jäänyttä kylmäsavulohitahnaa ja perunoita), luin Glorian ruokaa ja viiniä ja kuuntelin lastenhuoneesta kaikuvaa järisyttävää meteliä, jonka sai aikaan kaksi Afrikan tähteä pelaavaa kahdeksanvuotiasta. Rauhoittava ruokailuhetki.

Kuulumisia

Olen pahimman sortin syksyihminen. En tee uudenvuodenlupauksia, teen syyslupauksia: aloitan kuntoilun (...), siivoan säännöllisesti, teen joka päivä ruokaa ja niin edelleen. Tämän syksyn lupaus on blogiaktivoituminen. Olen päättänyt lakata sättimästä itseäni siitä, etten osaa valokuvata ja keskittyä kirjoittamispuoleen. Ihmiset tykkäävät Instagram-kuvista, miksei  blogia voisi kuvittaa samantasoisilla otoksilla?

Avaan kirjoitusputken muisteloilla. Kaivelin tänään kännykän galleriasta kaikki kesän aikana ottamani ruokaan ja juomaan liittyvät kuvat. Olkaatten hyvä!

Juhannuksena oltiin perheen kanssa mökillä ja keskityttiin olennaiseen: ruoanlaittoon, syömiseen, lukemiseen ja lojumiseen. Ylimmässä kuvassa kokkauspiste kuistilla, teen varhaiskaalista cole slaw'ta. Oranssi raastovehje on hiton nerokas ja mökin entisen omistajattaren perintöä.

Alemmassa kuvassa juhannusaaton ähkylautanen: pernaa, cole slaw'ta, sillipöperöä (yhtä ehdottomista lempiruoistani), salaattia, savukalaa, tomaatti-sipulisalaattia ja parsakaalia. Ihanat ruoat!

Juhannuksen jälkeen maanantaina lähdettiin avomiehen kanssa Tukholmaan ihan kahdestaan neljäksi päiväksi. Lapsi jäi mummulaan ja me lähinnä syötiin ja käveltiin ympäriinsä. Kuvasatoa:

Ekana iltana käytiin kunnon turistien tavoin Sergelin torin laidalla Kulturhusetin kattoravintolassa virvokkeilla. Keli oli kauheen kiva ja kesäinen, roseeviini hyvää.

Käytännön vinkki: macaronsit ei kovin hyvin säily kassissa kymmentä tuntia. Tehtiin jako, mies meni armeijamuseoon ja meitsi Östermalmin kauppahalliin. Ostin viittä eri sorttia macaronseja ja illalla hotelliin palattuamme söin pussillisen esim. passionhedelmän ja lakritsin makuista mössöä.

Ehdoton turistivinkki: Rosendals Trädgård Djurgårdenissa. Ystäväni Maija oli siellä työharjoittelussa viime kesänä ja vinkkasi meille. Vietimme pari autuaallista tuntia tutkien ihanaa puutarhaa. Kaupasta olisin voinut ostaa kaikki mahdolliset ruokajutut ja astiat. Lounaaksi söimme isot ja oikein makoisat voileivät (ja meitsi joi lounasviiniä koska LOMALLA VOI).

Djurgården-päivän iltana miljoonan kävellyn kilometrin jälkeen käytiin syömässä Söderissä kaverin vinkkaamassa Garlic&Shots-valkosipuliravintolassa tällaiset varsin miehekkään kokoiset hampurilaissetit. Hyvää, tosin valkosipulia olisi voinut olla vieläkin enemmän (olen se äiti, jolle on päiväkodissa huomautettu lapsen haisevan tosi paljon valkosipulilta).

Yksittäisiä onnenhetkiä: loistava kirja (Weird Things Customers Say in Bookshops) ja punkkua.

Nyt en tajua mitä tätä vaivaa mutta tuo kuitin kuva tulee väärin päin. No, enivei: jostain bongasin vinkin Barnhusgatanilla sijaitsevasta autenttisesta meksikolaisravintolasta. Vähän aikaa kesti että löydettiin mutta kyllä kannatti: oli ihan törkeän hyvää. Paikan nimi on siis La Neta ja lähin tunnelbanapysäkki Hötorget. Barnhusgatan on Drottninggatanin poikkikatu ja ravintola sijaitsee kivijalassa ja on erittäin pieni. Listalta löytyy muutamaa sorttia quesadilloja ja pehmeäkuorisia tacoja, kylmäkaapista löytyy meksikolaista olutta. Suosittelen!

Viimeisenä päivänä haettiin lounassushit Götgatanilta Samba Sushista, mansikoita metroaseman ruokakaupasta ja mentiin Södra Teaternin viereiseen puistoon syömään. En tiiä johtuuko karmivasta nälästä, puistossa syömisestä vai mistä mutta setti oli yksi parhaista ikinä syömistäni. Sadan kruunun mellan-setissä oli kuusi nigiriä ja kolme makia. Ei harmainta aavistusta mitä nuo kalat ovat mutta ah, kyllä maistui.

Seuraava kesäpäivitys luvassa myöhemmin: tiedossa piknikkiä ja lastenkutsuja.

Vaalipäivän muffinssit

Tänään tein pitkästä aikaa makeita muffinsseja ihan vaan sen kunniaksi, että on toisen kierroksen vaalipäivä ja sain kummitytön hoitoon. Tarjosin vanhemmilleen muffinssikahvit kun noutivat ihanan tyttärensä kummitädin hoivista (kummityttö on vauva, hermostutti, en kuitenkaan tiputtanut häntä lattialle enkä mokannut muutenkaan). Siis. Tein mustikkamuffinsseja. Tarkastin tarkat määrät jostain ostamastani muffinssikeittokirjasta, mutta kaapista ei löytynyt sen paremmin maustamatonta jugurttia kuin piimääkään, jota taikina kokemukseni mukaan kaipaa. Sen sijaan löytyi ranskankermaa. Loistava ratkaisu! Lidlin ranskis (rasvaprosentti 30%) toi makuun erittäin mukavaa pehmeyttä. Tarkkaa määrää en osaa sanoa, tein osan silikonimuffinssivuoassa ja osan ladoin metalliseen.

Kuva on juuri sellainen, jonka saa otettua

helmikuussa kuudelta illalla. Taustalla

PAHOLAISEN SILMÄ, eiku tiskikone.

Mustikkamuffinssit

(ohje noin suurpiirteisesti Jutta Ranzin kirjasta Muffinssit - uudet reseptit)

(noin 12 kappaletta, ehkä)

vajaat 4dl mustikoita

3,5 dl vehnäjauhoja

2,5 tl leivinjauhetta

1 muna

vajaa 1,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

vajaa 1 dl ruokaöljyä

pari desiä ranskankermaa (tai jugurttia, tai piimää)

(loraus maitoa)

Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Voitele muffinssipelti (jos siis käytät metallista, silikonista ei tarvi eikä paperivuokiakaan tietty). Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Vatkaa muna (siis eri kulhossa kuin jauhot). Lisää sokeri, vaniljasokeri, öljy, ranskankerma (tai jugurtti tai piimä) ja mustikat. Kääntele joukkoon jauhoseos. Tässä vaiheessa kannattaa lorauttaa joukkoon vähän maitoa tai muuta nestettä jos taikina tuntuu kovin tönköltä. Jaa taikina vuokiin, paista parikymmentä minuuttia tai kunnes tulitikulla tökätessä siihen ei tartu taikinaa.